Torontosta Tampereelle

Jotenkin vaikea uskoa että istun ihan oikeasti kotona kirjoittamassa tätä blogia. Kotona Suomessa, Tampereella. Ja tällä kertaa saan jopa viedä matkalaukun kellariin, sillä ainakin näillä näkymin pysyn Suomessa pidempään kuin kaksi viikkoa.

Toronto lentokoneen ikkunasta

Viimeiset päivät Kanadassa menivätkin sitten pikkukylien sijasta vähän erilaisissa maisemissa. Metsät vaihtuivat pilvenpiirtäjiin ja moottoritien kaistojen määrät ainakin nelinkertaistuivat Torontoa kohti ajaessa. Ensin pysähdyimme kuitenkin Niagaran putouksilla.

Pakollinen turistikuva

Hotellimme oli aivan Hevosenkenkä-putouksen edessä ja 19. kerroksessa sijaitsevasta huoneestamme avautui todella upea näköala putouksille. Kävin aamulla lenkillä kello 7.30 Niagaran luonnontieteellisessä puutarhassa, aivan putousten vieressä ja täytyy kyllä sanoa että ei sitä ihan joka päivä pääse lenkkeilemään lähes tyhjässä turistikohteessa.

Joku lätäkkö se siellä...

Paikkana Niagara Falls muistutti aika paljon Macauta tai vaikkapa Las Vegasia, sillä sinne on rakennettu paljon muun muassa kasinoita, ravintoloita ja toinen toistaan ihmeellisempiä turistien viihdyttämiseen tarkoitettuja pelihalleja ja yökerhoja.

St. Lawrence Market (kauppahalli)

St. Lawrence

Niagarasta matka jatkui kohti Torontoa, jossa olin jo viettänyt pari yötä Kanadaan saapuessani joten paikat olivatkin oikeastaan aika tuttuja. Kävimme muun muassa Chinatownissa, St. Lawrence Marketilla, Little Italyssa ja hipsterinaapurusto Kensington Marketilla. 

Katumuusikko Kensington Marketilla

CN tower

Chinatown, aika kotoisaa..

Lisäksi ajoimme vähän kauempana sijaitsevaan Toronton eläintarhaan katsomaan koko reissun ajan kaipailtuja karhuja. Ehkä ihan hyvä nähdä niitä vain lasin takaa. Toronton eläintarha on kyllä ehdottomasti näkemisen arvoinen. Eläimet ovat hyvinvoivia ja tarhasta löytyy mm. kirahveja, sarvikuonoja, pandoja ja jääkarhu sekä varmaan satoja eri pieneläimia. Kannattaa varautua kävelemään aika pitkiä matkoja, sillä eläintarha on oikeasti todella isokokoinen ja etäisyydet ovat pitkiä!

Panda!

Vihdoinkin karhuja..

Pidän Torontosta kaupunkina, sillä se on todellinen kulttuurien sulatusuuni - ja ehkä juuri sopivan kiinalainen omaan makuuni, sillä Toronton asukkaista melkein 12% on kiinalaista syntyperää. Prosenttiluku on aika suuri kun ottaa huomioon että sama prosentti kanadalaisille on 10%.

Seuraavat viikot taitavatkin mennä Suomeen totutellessa ja lopputyötä kirjoittaessa, mutta en lupaa vielä mitään täällä pysymisestä;)

Seuraavaa seikkailua suunnitellen,

Keskellä ei mitään

Jos kirjoitin viime postauksen 3,000 asukkaan pikkukylä Wawasta, tällä kertaa kirjoitankin sitten astetta isommasta kaupungista - nimittäin Torontosta. Lento kohti Suomea lähtee nimittäin tänään kello 16.40. Sain laukkunikin mahtumaan Air Canadan painovaatimuksiin tunkemalla noin puolet tavaroista vanhemmilleni. Heh.

Wawan kuuluisa hanhi

Ja koskahan ne kalat sitten alkaa pomppia??

Wawasta matka jatkui kohti Sault Ste. Marieta, jossa yövyimme reissun ensimmäisessä motellissa. Sault Ste. Mariesta lähtee silta kohti USA:ta, joka olikin oikeastaan kaupungin ainoa nähtävyys.

That's USA.

Vietettyämme yön Sault Ste. Mariessa suuntasimme jälleen kohti Trans Canadaa ja ajoimme toinen toistaan pienempien kylien (pienin taisi olla 400 asukasta..) läpi kohti Masseyta ja Sagamokin intiaanireservaattia, josta äiti oli varannut meille mökin järven rannalta.

Mökki oli kirjaimellisesti keskellä ei mitään, aivan upealla paikalla Lake Huronin rantakallioilla. Mökkiä vuokrannut Nathan myös kokkasi meille sekä haukea että muikkuja jotka oli kalastettu suoraan järvestä. Tulipa ainakin vietettyä vähän erilainen vappu tänä vuonna:)

Intiaanireservaatissa asumisen huomasi lähinnä Ojibway-kielellä kirjoitetuista kylteistä, mutta muuten reservaatti ei oikeastaan eronnut muista suurten järvien alueella sijaitsevista pikkukaupungeista.

Biidaaban Kihoonaagegamik?

Koska Masseyssä ei ollut edes ruokakauppaa, teimme päiväretken Masseyn naapurikaupunki Espanolaan, joka oli melkein suurkaupunki 5,700 asukkaansa kera. Espanolassa söimme lounasta pienessä kahvilassa, joka oli kuin suoraan 1960-luvun loppupuolelta lautasia ja ruokalistaa myöten, aivan kuin koko kaupunki.

Viimeinen pikkukaupunk,jossa majoituimme, oli (jopa) 6.700 asukkaan rantakaupunki Parry Sound. Ajoimme Parry Soundiin osan matkaa metsän keskellä kulkevia pikkuteitä, joissa näimme muun muassa majavia, peuroja ja pesukarhun. Kävimme pari päivää sitten myös Toronton eläintarhassa mutta luonnonpuistossa ajaessa eläimiä näkyi kyllä todella paljon ihan vapaanakin. Onneksi karhun näkeminen jäi kuitenkin sinne eläintarhaan, vaikka mökkiä vuokranneen Nathanin mukaan viime kesänä karhu oli yrittänyt tulla mökin keittiön ikkunasta läpi...

Vaikka olinkin Thunder Bayssa tottunut kanadalaisten small talk kulttuuriin, näissä pikkukaupungeissa se on jotenkin vielä astetta tuttavallisempaa. Parry Soundissakin hotellin  vastaanoton työntekijä kertoi minulle muun muassa joulukuussa saamastaan sydänkohtauksesta ja talvikenkiensä epämukavuudesta. Okei.

Metropolista minipoliin

Muiden suomalaisten juhlistaessa uutta vuotta istuin lentokoneessa kohti omaa uutta vuottani, joka tosin vaihtui 7 tuntia myöhemmin. En tosin juhlinut vain uutta vuotta. Juhlin myös uutta koulua, uutta kotia, uutta asuinpaikkaa tai no, uutta elämää?

Korealaista ruokaa ystäväni Peonyn kanssa Torontossa

Saavuin Thunder Bayhin kolme päivää sitten suunnilleen TKL:n bussin kokoisella lentokoneella vietettyäni ensin uuden vuoden Torontossa Hongkongissa tapaamani Peonyn kanssa, tarkennettakoon vielä että juhlin uutta vuotta Toronton Chinatownissa. Vähintäänkin huvittava yhteensattuma;) Toisaalta aivan loistava tapa päättää vuosi 2014!

Ravintola Toronton hotellin vieressä!

No, takaisin aiheeseen. Thunder Bay. En oikein tiedä mistä tämän kaupungin (tai kylän? Tai no, mikä onkaan) kanssa aloittaisi. Täytyy myöntää että täällä päässä iski ehkä elämäni pahin kulttuurishokki. Ensinnäkin koko kaupunki oli tänne saapuessani aivan tyhjä. Asuttuani melkein kahdeksan kuukautta Kiinassa olin todella ihmeissäni käveltyäni 1,5 kilometriä kauppaan törmäämättä yhteenkään jalankulkijaan. Tänään menin bussilla Walmartiin ja Intercity kauppakeskukseen ja bussissa oli ehkä 4 ihmistä minun lisäkseni.

Missään mitään??

Thunder Bay on muutenkin autoilijan unelmapaikka. Kaikki ravintolat ovat drive-in mallisia eikä jalankulkijoille ole aina edes jalkakäytävää. Liikennevaloja on todella vähän ja parkkipaikkoja on varmaan puolet kaupungista. Onneksi bussilla pääsee melkein joka paikkaan suhteellisen helposti.

Tämän kuvan ottamisen aikaan  mittarissa oli -38 astetta

Vaikka pikkukaupunkiin muutto kahden suurkaupungin jälkeen tuntuukin vaikealta ja myönnän, että näillä -30 asteen pakkasilla on jotain tekemistä negatiivisen ensivaikutelman kanssa, olen kuitenkin oppinut omaksumaan tietyn asenteen uuteen ympäristöön muuttaessani. Voin siis joko valittaa ja surkutella elämäni kurjuutta täällä jäätävässä pikkukylässä tai ainakin yrittää tehdä tästä elämäni parhaat neljä kuukautta. Nimittäin se neljä kuukautta ei lyhene valittamalla mihinkään. Päin vastoin. Aika kuluu liiankin nopeasti kun on hauskaa. Siitä minulla on enemmänkin kuin vähän kokemusta.

P,S Ehkä täällä Kanadassa kiinankielisestä nimestä voisi jo luopua.. ei? Ei.