Torontosta Tampereelle

Jotenkin vaikea uskoa että istun ihan oikeasti kotona kirjoittamassa tätä blogia. Kotona Suomessa, Tampereella. Ja tällä kertaa saan jopa viedä matkalaukun kellariin, sillä ainakin näillä näkymin pysyn Suomessa pidempään kuin kaksi viikkoa.

Toronto lentokoneen ikkunasta

Viimeiset päivät Kanadassa menivätkin sitten pikkukylien sijasta vähän erilaisissa maisemissa. Metsät vaihtuivat pilvenpiirtäjiin ja moottoritien kaistojen määrät ainakin nelinkertaistuivat Torontoa kohti ajaessa. Ensin pysähdyimme kuitenkin Niagaran putouksilla.

Pakollinen turistikuva

Hotellimme oli aivan Hevosenkenkä-putouksen edessä ja 19. kerroksessa sijaitsevasta huoneestamme avautui todella upea näköala putouksille. Kävin aamulla lenkillä kello 7.30 Niagaran luonnontieteellisessä puutarhassa, aivan putousten vieressä ja täytyy kyllä sanoa että ei sitä ihan joka päivä pääse lenkkeilemään lähes tyhjässä turistikohteessa.

Joku lätäkkö se siellä...

Paikkana Niagara Falls muistutti aika paljon Macauta tai vaikkapa Las Vegasia, sillä sinne on rakennettu paljon muun muassa kasinoita, ravintoloita ja toinen toistaan ihmeellisempiä turistien viihdyttämiseen tarkoitettuja pelihalleja ja yökerhoja.

St. Lawrence Market (kauppahalli)

St. Lawrence

Niagarasta matka jatkui kohti Torontoa, jossa olin jo viettänyt pari yötä Kanadaan saapuessani joten paikat olivatkin oikeastaan aika tuttuja. Kävimme muun muassa Chinatownissa, St. Lawrence Marketilla, Little Italyssa ja hipsterinaapurusto Kensington Marketilla. 

Katumuusikko Kensington Marketilla

CN tower

Chinatown, aika kotoisaa..

Lisäksi ajoimme vähän kauempana sijaitsevaan Toronton eläintarhaan katsomaan koko reissun ajan kaipailtuja karhuja. Ehkä ihan hyvä nähdä niitä vain lasin takaa. Toronton eläintarha on kyllä ehdottomasti näkemisen arvoinen. Eläimet ovat hyvinvoivia ja tarhasta löytyy mm. kirahveja, sarvikuonoja, pandoja ja jääkarhu sekä varmaan satoja eri pieneläimia. Kannattaa varautua kävelemään aika pitkiä matkoja, sillä eläintarha on oikeasti todella isokokoinen ja etäisyydet ovat pitkiä!

Panda!

Vihdoinkin karhuja..

Pidän Torontosta kaupunkina, sillä se on todellinen kulttuurien sulatusuuni - ja ehkä juuri sopivan kiinalainen omaan makuuni, sillä Toronton asukkaista melkein 12% on kiinalaista syntyperää. Prosenttiluku on aika suuri kun ottaa huomioon että sama prosentti kanadalaisille on 10%.

Seuraavat viikot taitavatkin mennä Suomeen totutellessa ja lopputyötä kirjoittaessa, mutta en lupaa vielä mitään täällä pysymisestä;)

Seuraavaa seikkailua suunnitellen,

Keskellä ei mitään

Jos kirjoitin viime postauksen 3,000 asukkaan pikkukylä Wawasta, tällä kertaa kirjoitankin sitten astetta isommasta kaupungista - nimittäin Torontosta. Lento kohti Suomea lähtee nimittäin tänään kello 16.40. Sain laukkunikin mahtumaan Air Canadan painovaatimuksiin tunkemalla noin puolet tavaroista vanhemmilleni. Heh.

Wawan kuuluisa hanhi

Ja koskahan ne kalat sitten alkaa pomppia??

Wawasta matka jatkui kohti Sault Ste. Marieta, jossa yövyimme reissun ensimmäisessä motellissa. Sault Ste. Mariesta lähtee silta kohti USA:ta, joka olikin oikeastaan kaupungin ainoa nähtävyys.

That's USA.

Vietettyämme yön Sault Ste. Mariessa suuntasimme jälleen kohti Trans Canadaa ja ajoimme toinen toistaan pienempien kylien (pienin taisi olla 400 asukasta..) läpi kohti Masseyta ja Sagamokin intiaanireservaattia, josta äiti oli varannut meille mökin järven rannalta.

Mökki oli kirjaimellisesti keskellä ei mitään, aivan upealla paikalla Lake Huronin rantakallioilla. Mökkiä vuokrannut Nathan myös kokkasi meille sekä haukea että muikkuja jotka oli kalastettu suoraan järvestä. Tulipa ainakin vietettyä vähän erilainen vappu tänä vuonna:)

Intiaanireservaatissa asumisen huomasi lähinnä Ojibway-kielellä kirjoitetuista kylteistä, mutta muuten reservaatti ei oikeastaan eronnut muista suurten järvien alueella sijaitsevista pikkukaupungeista.

Biidaaban Kihoonaagegamik?

Koska Masseyssä ei ollut edes ruokakauppaa, teimme päiväretken Masseyn naapurikaupunki Espanolaan, joka oli melkein suurkaupunki 5,700 asukkaansa kera. Espanolassa söimme lounasta pienessä kahvilassa, joka oli kuin suoraan 1960-luvun loppupuolelta lautasia ja ruokalistaa myöten, aivan kuin koko kaupunki.

Viimeinen pikkukaupunk,jossa majoituimme, oli (jopa) 6.700 asukkaan rantakaupunki Parry Sound. Ajoimme Parry Soundiin osan matkaa metsän keskellä kulkevia pikkuteitä, joissa näimme muun muassa majavia, peuroja ja pesukarhun. Kävimme pari päivää sitten myös Toronton eläintarhassa mutta luonnonpuistossa ajaessa eläimiä näkyi kyllä todella paljon ihan vapaanakin. Onneksi karhun näkeminen jäi kuitenkin sinne eläintarhaan, vaikka mökkiä vuokranneen Nathanin mukaan viime kesänä karhu oli yrittänyt tulla mökin keittiön ikkunasta läpi...

Vaikka olinkin Thunder Bayssa tottunut kanadalaisten small talk kulttuuriin, näissä pikkukaupungeissa se on jotenkin vielä astetta tuttavallisempaa. Parry Soundissakin hotellin  vastaanoton työntekijä kertoi minulle muun muassa joulukuussa saamastaan sydänkohtauksesta ja talvikenkiensä epämukavuudesta. Okei.

Thunder Bay takana päin

Tällä hetkellä kirjoitan blogiani Wawassa, joka on noin 3,500 asukkaan pikkukylä jossain Thunder Bayn ja Saul Ste. Marien välillä. Takana on melkein 600 kilometriä autossa istumista ja aika monta vielä Wawaakin pienempää paikkakuntaa, sekä tietenkin lukemattomat määrät upeita järvi- ja vuorimaisemia Trans Canadan varrelta. Thunder Bay on nyt virallisesti takana päin!

Siinä se Thunder Bay nyt on

Seuraava pari viikkoa menee tämän kyydissä

Vanhempani saapuivat tänne viime lauantaina ja seuraava viikko tuleekin kulumaan tien päällä, ajomatkalla kohti Torontoa. Pääsin myös vihdoin muuttamaan opiskelija-asuntolasta Days Inn - hotelliin, joka tuntui kyllä aikamoiselta luksukselta Suomen vankilaankin vertaamani asuntolan jälkeen. Tämän hetkinen pikkumökki täällä Wawassakin on suhteellisen kodikas ja ainakin täällä on keittiö, joten pääsin vihdoin laittamaan kunnolla ruokaa.

Äiti♥

Kohti Torontoa!

Ennen Trans Canada Highwaylle suuntaamista vietimme kuitenkin pari päivää Thunder Bayhin tutustuen. Esittelin vanhemmilleni muunmuassa Confederation Collegen, asuntolan, Thunder Bayn keskustan ja muut itselleni näiden kuukausien aikana tutuksi tulleet alueet. Kävimme myös Sleeping Giantin luonnonpuistossa, joka sijaitsee noin tunnin ajomatkan päässä Thunder Baysta.

Iskä♥ (ja sleeping giant)

Sleeping Giantin kärjessä

Kävimme tietysti myös suomalaisravintola Hoidossa, jossa tällä kertaa oli kaksikin suomea puhuvaa työntekijää. (Suomalaiset lätyt eli Finn pancakes pekonilla maistuivat kyllä hyvältä, mutta iskän lätyt on ehkä silti parempia..) Pääsimme myös katsomaan Finlandia-talon yläkerrassa sijaitsevaa näyttelyä, joka avattiin varta vasten meitä varten.

Hoidon lätyt

Ei karhuja mutta kilpikonnia. Siis luonnossa??

Huomenna matka jatkuu siis kohti Saul Ste. Marieta, jossa yövymme roadtrip tyylille uskollisesti motellissa. Tällä kertaa ajomatka on onneksi vain puolet tästä päivästä, joten suunnitelmissa onkin pysähtyä matkan varrella katsomaan erilaisia nähtävyyksiä. Karhuja ei ainakaan vielä ole näkynyt, mutta eiköhän me vielä sellaiseen törmätä. Toivottavasti kuitenkin vain auton ikkunasta.

Asuntola

Jos olet joskus katsonut amerikkalaisesta collegesta kertovan elokuvan tai esimerkiksi How I met your motheria, olet varmasti saanut edes jonkinlaisen kuvan collegen opiskelijoille tarkoitetusta asuntolasta. Itse olen asunut opiskelijoille tarkoitetussa asuntolassa sekä Kiinassa että Kanadassa, mutta ero jo pelkästään näiden kahden kulttuurin välillä on niin suuri että keskityn tässä postauksessa Kanadan opiskelija-asuntolaan.

Suomalaisen silmissä huoneet täällä Sibley Hall Residencessä muistuttavat aika paljon suomalaista vankilaa. Googlettelimpa suomalaiset vankisellit ihan ajan kuluksi ja no, yhdennäköisyys on kyllä aika huomattava!

Huoneeni Sibley Hallissa

Huone Naarajärven avovankilassa heh

Onneksi vankisellin ja kanadalaisen opiskelija-asuntolan yhdennäköisyys on kuitenkin niiden ainoa yhdistävä tekijä. Huoneesta saisi nimittäin huomattavasti mukavamman parin sadan dollarin investoinnilla, mutta koska asun täällä vain neljä kuukautta, en halunnut tuhlata rahaa huonekaluihin tai muihin sisustus elementteihin, sillä en kuitenkaan voi viedä niitä täältä Suomeen.

Vaatekaappi ja "keittiö"

Sibley Hallissa opiskelijoille on tarjolla ainakin kuusi olohuonetta, joissa voi katsoa televisiota tai elokuvia mukavalla sohvalla ja yhdestä huoneesta löytyy jopa popcorn-kone. Lisäksi täällä on kaksi aktiviteetti-huonetta, joissa voi esimerkiksi pelata biljardia tai muita pelejä sekä soittaa pianoa.

Paras puoli asuntolassa asumisessa on kuitenkin sen sijainti. Koululle on matkaa vaivaiset 250 metriä ja kuntosali on vielä lähempänä. Lähimpään kauppaan on noin kilometri, jonka senkin pääsee (ilmaiseksi) bussilla mikäli kävely tuntuu liian raskaalta. Melkein kaikki bussitkin pysähtyvät asuntolan omalla pysäkillä, joten liikkuminen Thunder Bayssa on aika helppoa.

Sotkuinen työpöytä, anteeksi.

Vaikka asuntolassa asuminen onkin suurilta osin ihan mukavaa, kaipaisin esimerkiksi keittiötä, sillä ruokalassa tarjottava ruoka alkaa kyllästyttää kahden kuukauden jälkeen. Valikoima ruokalassa on kyllä aika laaja, mikäli sattuu pitämään uppopaistetusta grilliruoasta ja pizzasta. Terveellisiä vaihtoehtoja on valitettavan vähän etenkin viikonloppuisin kun salaatteja tarjoava Pita Pit on kiinni. Huoneessa on kyllä mikroaaltouuni, mutta se ei valitettavasti korvaa keittiötä.

Kylpyhuone on tosi kiva!

Kun yhdessä rakennuksessa asuu pelkästään opiskelijoita, myös juhliminen on aika yleistä. Itse asun itäisessä siivessä, jossa bileitä ei ole niinkään paljoa koska täällä kellään ei ole huonekaveria, mutta etenkin länsisiivessä tuntuu olevan juhlat joka päivä, aamuin ja illoin. Juhliminen ei siis ole haitannut minun yöuniani merkittävästi, mutta mikäli suunnittelet asuntolaan muuttamista suosittelen varaamaan mukaan korvatulpat!

Vaihtoonlähtijälle suosittelisin asuntolaan muuttamista todella lämpimästi. Asuntolassa on paljon muita opiskelijoita joihin on helppo tutustua, henkilökunta auttaa sinua kaikkien ongelmien suhteen, eikä tarvitse huolehtia esimerkiksi kaasu- tai sähkölaskusta ja vuokrasopimuksista. Kun mukana on korvatulpat ja oikea asenne, asuntolakin muuttuu melkein kodiksi:)

Kuulumisia

Ihan alkuun haluan pahoitella blogin hiljaisuutta, sillä viimeiset pari viikkoa on mennyt lähinnä kokeisiin lukien ja lopputyötä kirjoittaen. Kaksi ja puoli kuukautta kanadassa alkaa olla takanapäin ja täytyy kyllä myöntää että aika on kulunut kuin siivillä!

10 kiloa kevyempi minä. Jee!

Vaikka olenkin viettänyt tunteja lopputyön ja kouluprojektien sekä tutoroinnin kimpussa ja melkein kaiken niistä jäävän vapaa-ajan kuntosalilla tai kaverien kanssa elokuvia katsellen, olen kuitenkin ehtinyt myös tutustua tähän pikkukaupunkiin vähän paremmin. Tänä aamuna kävin opiskelukaverini kanssa Farmer’s Marketissa ja Mt. McKaylla (jonka huippu oli tosin suljettu joten kuvia ei tällä kertaa ole)  March Breakin alun kunniaksi ja vähän päälle viikko sitten koulu vei meidät laskettelemaan.

Edellisestä laskettelukerrastani taisi olla lähemmäs seitsemän vuotta, joten en ihan heti suunnannut siihen mustaan rinteeseen vaan pysyin kiltisti vihreässä rinteessä ja pidin vauhdin pienenä. En edes kaatunut kertaakaan! Sää olisi kyllä voinut olla parempikin, sillä laskettelu -25 asteessa ei ollut kovin mukavaa. Päädyimme siis viettämään aika ison osan ajasta laskettelupaikan kahvilassa kaakaota juoden:)

Maaliskuun alettua myös sää on alkanut pikkuhiljaa lämmetä täälläkin päin. Viimeisen viikon ajan mittari on pysynyt koko ajan plussan puolella ja aurinkokin näyttäytyy päivittäin. Tosin eilen kuntosalilta palatessani talvi oli mysteerisesti palannut kahdessa tunnissa. Jos jotain asiaa oppii inhoamaan Thunder Bayssa niin se on kyllä ehdottomasti lumimyrskyt. Kolmekymmentä senttiä lunta kahdessa tunnissa? Ei kiitos.

Taas yksi lumimyrsky alkamassa

Sain muuten myös paketin Suomesta, josta löytyi ainakin purkkaa ja jo Kiinassa kaipaamiani Missä X:iä sekä Fazerin sinistä. Kiitos äiti, pääsiäistiput asustelevat nyt ikkunalaudallani:)

Matkalaukkuelämää

Vähän alle vuosi sitten lähetin yhden toiveikkaan sähköpostiviestin Hongkongiin. Yksi viesti johti toiseen ja parin kuukauden päästä istuinkin jo lentokoneessa kohti Aasian New Yorkia. Hongkongista päädyin suunnitellusti Pekingiin ja sieltä vähän vähemmän suunnitellusti tänne Thunder Bayhin. Suomessa olen viettänyt Hongkongin, Kiinan ja Kanadan välillä noin kuusi viikkoa. Olen siis periaatteessa käynyt Suomessa vain pakkaamassa laukkuni uudelleen ja halaamassa Pekkaa (meidän perheen koira).

Matkalaukullisella tavaraa pärjää oikeastaan ihan hyvin. Vaatteita ja kenkiä saa ostettua mistä vaan, mikäli Suomesta mukaan otetut vaatteet alkavat kyllästyttää ja kosmetiikkaa saa jokapuolelta maailmaa. Kiinaan lähtijälle suosittelisin kuitenkin niiden tuttujen lääkkeiden ja ihonpuhdistusaineiden mukaan ottamista, sillä niitä ei löydä sieltä ihan helposti ainakaan ilman kiinankielen taitoa.

Jotain Suomesta...

Itselleni tärkeimpiä tavaroita ulkomailla asuessani ovat olleet tietokone, puhelin, passi ja pankkikortti. Niillä pärjää jo aika pitkälle. Mukaan kannattaa myös pakata jotain Suomesta muistuttavaa, esimerkiksi kirjoja tai valokuvia. Äitini lähetti minulle juuri ristikkolehden, jonka täyttäminen on hyvää suomenkielen harjoitusta, sillä suomea ei tule juurikaan puhuttua täällä Kanadassa.

Klonkku:D

Viime viikot ovat kuluneet aikalailla kuntosalilla ja pelihuoneessa biljardia pelaten. Maanantaina täällä Kanadassa vietettiin Family Day:tä eli perhepäivää, joka on yleinen vapaapäivä, joten kävimme parin kaverin kanssa katsomassa tapahtumaa nimeltä Winterfest. Tapahtuma kuulosti Facebookissa ihan hyvältä, mutta kierrettyämme lumiveistokset noin kahdessakymmenessä minuutissa, päätimme suunnata takaisin kotiin ja no, viettää taas yhden illan pelaamalla biljardia.

Ihan ok juosta näissä maisemissa

Olen kuitenkin alkanut tavallaan pitää tästä rauhallisesta elämäntyylistä. Kiinan ja Hongkongin pyörityksen jälkeen hiljainen pikkukaupunki Kanadassa on ihan mukava kokemus. Elokuvaillat kotona peiton alla ja juoksulenkit joen reunaa pitkin auringon laskiessa kylmästä talvesta huolimatta ovat jotain, mistä olen oppinut nauttimaan täällä Thunder Bayssa. Oikeassa seurassa hauskan elämän löytää mistä vain:)

Kevättä odotellessa

Metropolista minipoliin

Muiden suomalaisten juhlistaessa uutta vuotta istuin lentokoneessa kohti omaa uutta vuottani, joka tosin vaihtui 7 tuntia myöhemmin. En tosin juhlinut vain uutta vuotta. Juhlin myös uutta koulua, uutta kotia, uutta asuinpaikkaa tai no, uutta elämää?

Korealaista ruokaa ystäväni Peonyn kanssa Torontossa

Saavuin Thunder Bayhin kolme päivää sitten suunnilleen TKL:n bussin kokoisella lentokoneella vietettyäni ensin uuden vuoden Torontossa Hongkongissa tapaamani Peonyn kanssa, tarkennettakoon vielä että juhlin uutta vuotta Toronton Chinatownissa. Vähintäänkin huvittava yhteensattuma;) Toisaalta aivan loistava tapa päättää vuosi 2014!

Ravintola Toronton hotellin vieressä!

No, takaisin aiheeseen. Thunder Bay. En oikein tiedä mistä tämän kaupungin (tai kylän? Tai no, mikä onkaan) kanssa aloittaisi. Täytyy myöntää että täällä päässä iski ehkä elämäni pahin kulttuurishokki. Ensinnäkin koko kaupunki oli tänne saapuessani aivan tyhjä. Asuttuani melkein kahdeksan kuukautta Kiinassa olin todella ihmeissäni käveltyäni 1,5 kilometriä kauppaan törmäämättä yhteenkään jalankulkijaan. Tänään menin bussilla Walmartiin ja Intercity kauppakeskukseen ja bussissa oli ehkä 4 ihmistä minun lisäkseni.

Missään mitään??

Thunder Bay on muutenkin autoilijan unelmapaikka. Kaikki ravintolat ovat drive-in mallisia eikä jalankulkijoille ole aina edes jalkakäytävää. Liikennevaloja on todella vähän ja parkkipaikkoja on varmaan puolet kaupungista. Onneksi bussilla pääsee melkein joka paikkaan suhteellisen helposti.

Tämän kuvan ottamisen aikaan  mittarissa oli -38 astetta

Vaikka pikkukaupunkiin muutto kahden suurkaupungin jälkeen tuntuukin vaikealta ja myönnän, että näillä -30 asteen pakkasilla on jotain tekemistä negatiivisen ensivaikutelman kanssa, olen kuitenkin oppinut omaksumaan tietyn asenteen uuteen ympäristöön muuttaessani. Voin siis joko valittaa ja surkutella elämäni kurjuutta täällä jäätävässä pikkukylässä tai ainakin yrittää tehdä tästä elämäni parhaat neljä kuukautta. Nimittäin se neljä kuukautta ei lyhene valittamalla mihinkään. Päin vastoin. Aika kuluu liiankin nopeasti kun on hauskaa. Siitä minulla on enemmänkin kuin vähän kokemusta.

P,S Ehkä täällä Kanadassa kiinankielisestä nimestä voisi jo luopua.. ei? Ei.