Sataa sataa ropisee

Kuukausi on taas vierähtänyt ihan huomaamatta! Kahden kuukauden jälkeen on kuitenkin kiva huomata, että Hollanti alkaa vihdoin tuntua kodilta. Pari viikkoa sitten näin Kanadassa tapaamaani hollantilaista tyttöä, joka asuu parin tunnin ajomatkan päässä Haagista ja häntä lainatakseni  elämäni on kyllä ollut aikamoista vuoristorataa siitä asti, kun päätin lähteä Hongkongiin työharjoitteluun. Siksi onkin kiva huomata, että elämä alkaa pikkuhiljaa tasoittua jatkuvan muuttamisen sijaan.

ilotulituksen mm-kisat

Elokuuhun on mahtunut kaikenlaista aktiviteettiä IKEA-reissusta Jazz- ja ruokafestivaaleihin, brasilialaiseen liharavintolaan ja ilotulituksen maailmanmestaruuskisoihin, eli olen ainakin pysynyt kiireisenä. Vaikka viimeiset viikot ovatkin olleet lähinnä sateisia ja ukkosmyrskyjen valaisemia, viikonloput ovat kuitenkin tätä viikonloppua lukuunottamatta pysyneet aurinkoisena. 

Ai konsertissa sataa? Varjot esiin! 

Yksi parhaista puolista Haagissa on ehdottomasti se, että täällä tapahtuu lähes aina jotain. Pari viikkoa sitten Jazz in de Gracht-tapahtumassa, jossa jazz-bändit soittivat kanaalin varrella livemusiikkia ja katujen varret olivat täynnä ruokakärryjä ja viime viikonloppuna päädyin ihan sattumalta Country/BBQ-festivaaliin. Vaikka countrymusiikki onkin Kanadan jälkeen “Hennan suurinhokit Top-10“ –listan kärkipäässä, oli festivaaleilla kuitenkin tosi kiva tunnelma!

Eilen olin koko päivän Embassy-festivaaleilla, joissa eri maiden suurlähetystöt esittelivät omaa kulttuuriaan ja myivät perinneruokiaan. Suomea ei valitettavasti kojujen joukosta löytynyt, mutta käväisin ainakin Kiinan ja Kanadan kojuissa muistelemassa vanhoja kotipaikkojani:)

Eksyin muutama viikko sitten myös erään Expat-ryhmän tapaamiseen, sillä Hongkongissa tapasin oikeastaan kaikki ystäväni sitä kautta. En siltikään mennyt tapaamiseen kovin korkein odotuksin, sillä Hollannissa vastaavat tapahtumat ovat usein enemmänkin verkostoitumiseen tarkoitettuja business-tapaamisia, mutta täytyy kyllä myöntää että kannatti todellakin mennä. Tapasin paljon uusia tuttavuuksia joiden kanssa olen oikeastaan viettänyt aikaa tapaamisen jälkeenkin. Pitää siis vaan uskaltaa.

Ei niin aurinkoinen Scheveningen..

On ollut myös hauska huomata kuinka helppoa hollannin kieli oikeastaan on. Ymmärrän lähes kaiken lukemani ja nykyään myös suurimman osan kuulemastani puheesta. Vaikeinta kielessä on kyllä lausumisen lisäksi kieliopista puuttuva logiikka. Hollantilais-kreikkalainen ystäväni koitti selittää minulle miten etuliitteet määräytyvät , mutta tulimme yhdessä siihen lopputulokseen, että ei siihen oikeastaan ole mitään sääntöä ja päätimme avata toisen viinipullon, sillä oikeastaan niillä etuliitteillä ei ole mitään väliä ainakaan ihan vielä.

Tot ziens!

Henna muutti Hollantiin

Tällä hetkellä istun lähellä Haagse Bosin puistoa pienessä kahvilassa, jota ympäröivät kanaalit ja Hollannille tyypilliset matalahkot talot kapeine porraskäytävineen. Miten sitten oikein päädyin tänne tulppaanien ja puukenkien maahan, sitä en oikein osaa itsekään sanoa, mutta huomenna alkaa työt ja asunnon avaimet saa parin tunnin päästä.

Tulen näillä näkymin asumaan täällä Hollannissa ainakin vuoden ja mikäli asiat menevät hyvin niin varmaan vielä pidempäänkin. On siis aika palata myös bloggauksen pariin, nyt kun edessä ovat taas uudet seikkailut, tällä kertaa toki hieman lähempänä Suomea kuin aikaisemmin.

Viime päivät ovatkin menneet lähinnä Haagiin tutustuessa ja asioiden hoitamisessa. Tänään avasin esimerkiksi pankkitilin ja hankin OV-kortin julkista liikennettä varten ja huomenna on edessä sosiaaliturvatunnuksen hankkiminen. Vielä pitäisi hankkia salijäsenyys,  puhelin ja SIM-kortti sekä vakuutus mutta kaikki ajallaan.

Paras puoli Haagissa on ehdottomasti tietynlainen sujuvuus. Sekä julkinen liikenne että erittäin hyvin organisoitu pyöräliikenne tekevät liikkumisesta helppoa ja englanninkielistä palvelua saa ihan joka puolelta. Tietysti suunnitelmissa on hollanninkielen opiskelu, mutta näin aluksi on mukava huomata että englannilla pärjää aivan loistavasti.

Tällä kertaa myös pakkaaminen oli astetta helpompaa, sillä perheeni (ja paras ystäväni) saapuvat tänne autolla jo parin viikon päästä, eli koko elämää ei tarvinnutkaan pakata yhteen matkalaukkuun. Nyt on kuitenkin aika mennä hakemaan uuden asuntoni avaimet, joten lopetan kirjoittamisen tällä kertaa tähän:)

Tot zienz,

Thunder Bay takana päin

Tällä hetkellä kirjoitan blogiani Wawassa, joka on noin 3,500 asukkaan pikkukylä jossain Thunder Bayn ja Saul Ste. Marien välillä. Takana on melkein 600 kilometriä autossa istumista ja aika monta vielä Wawaakin pienempää paikkakuntaa, sekä tietenkin lukemattomat määrät upeita järvi- ja vuorimaisemia Trans Canadan varrelta. Thunder Bay on nyt virallisesti takana päin!

Siinä se Thunder Bay nyt on

Seuraava pari viikkoa menee tämän kyydissä

Vanhempani saapuivat tänne viime lauantaina ja seuraava viikko tuleekin kulumaan tien päällä, ajomatkalla kohti Torontoa. Pääsin myös vihdoin muuttamaan opiskelija-asuntolasta Days Inn - hotelliin, joka tuntui kyllä aikamoiselta luksukselta Suomen vankilaankin vertaamani asuntolan jälkeen. Tämän hetkinen pikkumökki täällä Wawassakin on suhteellisen kodikas ja ainakin täällä on keittiö, joten pääsin vihdoin laittamaan kunnolla ruokaa.

Äiti♥

Kohti Torontoa!

Ennen Trans Canada Highwaylle suuntaamista vietimme kuitenkin pari päivää Thunder Bayhin tutustuen. Esittelin vanhemmilleni muunmuassa Confederation Collegen, asuntolan, Thunder Bayn keskustan ja muut itselleni näiden kuukausien aikana tutuksi tulleet alueet. Kävimme myös Sleeping Giantin luonnonpuistossa, joka sijaitsee noin tunnin ajomatkan päässä Thunder Baysta.

Iskä♥ (ja sleeping giant)

Sleeping Giantin kärjessä

Kävimme tietysti myös suomalaisravintola Hoidossa, jossa tällä kertaa oli kaksikin suomea puhuvaa työntekijää. (Suomalaiset lätyt eli Finn pancakes pekonilla maistuivat kyllä hyvältä, mutta iskän lätyt on ehkä silti parempia..) Pääsimme myös katsomaan Finlandia-talon yläkerrassa sijaitsevaa näyttelyä, joka avattiin varta vasten meitä varten.

Hoidon lätyt

Ei karhuja mutta kilpikonnia. Siis luonnossa??

Huomenna matka jatkuu siis kohti Saul Ste. Marieta, jossa yövymme roadtrip tyylille uskollisesti motellissa. Tällä kertaa ajomatka on onneksi vain puolet tästä päivästä, joten suunnitelmissa onkin pysähtyä matkan varrella katsomaan erilaisia nähtävyyksiä. Karhuja ei ainakaan vielä ole näkynyt, mutta eiköhän me vielä sellaiseen törmätä. Toivottavasti kuitenkin vain auton ikkunasta.

Vähiin käy ennen kuin loppuu

Viiden päivän päästä vanhempani saapuvat Thunder Bayhin. Se tarkoittaa että olen ihan oikeasti viettänyt tässä pikkukylässä melkein neljä kuukautta. Pikkukylässä, jossa asumista inhosin alkuun niin paljon että ihan oikeasti laskin päiviä lähtöön. Elämällä on kuitenkin tapana järjestää asiat niin mukavasti että Thunder Baystä lähtö tuntuu oikeastaan vaikeammalta kuin Hongkongista ja Kiinasta lähtö yhteensä.

Hanhia. On muuten aggressiivisia.

 Vaikka lähdön vaikeus johtuu pitkälti henkilökohtaisista syistä, sitä vaikeuttaa myös tieto siitä, että Thunder Bayn jälkeen edessä se on ihan oikeasti Suomeen paluu. Lähtiessäni melkein vuosi sitten Hongkongiin en todellakaan ajatellut päätyväni Kanadaan. Vuoden sisällä olen asunut kolmessa eri maassa, totutellut kolmeen täysin uuteen kulttuuriin ja rakentanut ystäväpiirini uudestaan ne samat kolme kertaa. Ehkä sen takia Suomeen palaaminen on niin vaikeaa. En varmaan koskaan pysty palaamaan siihen elämään, jonka jätin taakseni vuosi sitten - enkä ehkä haluakaan, mutta tavallaan edessä on jälleen totuttelu uuteen (tai vanhaan) kulttuuriin ja elämäntyyliin. Ystäväpiiri on onneksi tällä kertaa jo valmiiksi olemassa:)

Kesän ensimmäinen jäätelö ♥

Sunnuntaista jatkuneesta sateesta huolimatta Thunder Bayn sää on kyllä parantunut huomattavasti viimeisen parin viikon aikana. Kanadalaiset tosin ovat sortseissa ja topeissa jo lämpötilan noustessa +5 asteeseen joten ulos katsomalla ei kannata tehdä johtopäätöksiä lämpötilasta mutta mittarin mukaan lämpimin päivä taisi olla jopa +22 astetta!

Enää ei tarvita kumisaappaita:)

Lämpimän sään ansiosta olen pidentänyt myös lenkkien pituutta, sillä kadut ja lenkkipolut ovat vihdoin siinä kunnossa että lenkkikengiksi käyvät normaalit lenkkarit kumisaappaiden sijasta. Viime viikolla päädyin yli 18 kilometrin lenkille aina Mount McKaylle asti:)

Tässä vaiheessa oli 10 kilometriä takana - onneksi löysin oikoreitin kotiin:D

Pitäisi varmaan alkaa pikkuhiljaa pakatakin, sillä muutan asuntolasta hotelliin viiden päivän päästä. Vaikka jäänkin kaipaamaan montaa asiaa täältä Thunder Baysta niin tähän vankilaa muistuttavaan opiskelija-asuntolaan ei kyllä tule tippaakaan ikävä:D

♥

Asuntola

Jos olet joskus katsonut amerikkalaisesta collegesta kertovan elokuvan tai esimerkiksi How I met your motheria, olet varmasti saanut edes jonkinlaisen kuvan collegen opiskelijoille tarkoitetusta asuntolasta. Itse olen asunut opiskelijoille tarkoitetussa asuntolassa sekä Kiinassa että Kanadassa, mutta ero jo pelkästään näiden kahden kulttuurin välillä on niin suuri että keskityn tässä postauksessa Kanadan opiskelija-asuntolaan.

Suomalaisen silmissä huoneet täällä Sibley Hall Residencessä muistuttavat aika paljon suomalaista vankilaa. Googlettelimpa suomalaiset vankisellit ihan ajan kuluksi ja no, yhdennäköisyys on kyllä aika huomattava!

Huoneeni Sibley Hallissa

Huone Naarajärven avovankilassa heh

Onneksi vankisellin ja kanadalaisen opiskelija-asuntolan yhdennäköisyys on kuitenkin niiden ainoa yhdistävä tekijä. Huoneesta saisi nimittäin huomattavasti mukavamman parin sadan dollarin investoinnilla, mutta koska asun täällä vain neljä kuukautta, en halunnut tuhlata rahaa huonekaluihin tai muihin sisustus elementteihin, sillä en kuitenkaan voi viedä niitä täältä Suomeen.

Vaatekaappi ja "keittiö"

Sibley Hallissa opiskelijoille on tarjolla ainakin kuusi olohuonetta, joissa voi katsoa televisiota tai elokuvia mukavalla sohvalla ja yhdestä huoneesta löytyy jopa popcorn-kone. Lisäksi täällä on kaksi aktiviteetti-huonetta, joissa voi esimerkiksi pelata biljardia tai muita pelejä sekä soittaa pianoa.

Paras puoli asuntolassa asumisessa on kuitenkin sen sijainti. Koululle on matkaa vaivaiset 250 metriä ja kuntosali on vielä lähempänä. Lähimpään kauppaan on noin kilometri, jonka senkin pääsee (ilmaiseksi) bussilla mikäli kävely tuntuu liian raskaalta. Melkein kaikki bussitkin pysähtyvät asuntolan omalla pysäkillä, joten liikkuminen Thunder Bayssa on aika helppoa.

Sotkuinen työpöytä, anteeksi.

Vaikka asuntolassa asuminen onkin suurilta osin ihan mukavaa, kaipaisin esimerkiksi keittiötä, sillä ruokalassa tarjottava ruoka alkaa kyllästyttää kahden kuukauden jälkeen. Valikoima ruokalassa on kyllä aika laaja, mikäli sattuu pitämään uppopaistetusta grilliruoasta ja pizzasta. Terveellisiä vaihtoehtoja on valitettavan vähän etenkin viikonloppuisin kun salaatteja tarjoava Pita Pit on kiinni. Huoneessa on kyllä mikroaaltouuni, mutta se ei valitettavasti korvaa keittiötä.

Kylpyhuone on tosi kiva!

Kun yhdessä rakennuksessa asuu pelkästään opiskelijoita, myös juhliminen on aika yleistä. Itse asun itäisessä siivessä, jossa bileitä ei ole niinkään paljoa koska täällä kellään ei ole huonekaveria, mutta etenkin länsisiivessä tuntuu olevan juhlat joka päivä, aamuin ja illoin. Juhliminen ei siis ole haitannut minun yöuniani merkittävästi, mutta mikäli suunnittelet asuntolaan muuttamista suosittelen varaamaan mukaan korvatulpat!

Vaihtoonlähtijälle suosittelisin asuntolaan muuttamista todella lämpimästi. Asuntolassa on paljon muita opiskelijoita joihin on helppo tutustua, henkilökunta auttaa sinua kaikkien ongelmien suhteen, eikä tarvitse huolehtia esimerkiksi kaasu- tai sähkölaskusta ja vuokrasopimuksista. Kun mukana on korvatulpat ja oikea asenne, asuntolakin muuttuu melkein kodiksi:)

Elämä voittaa

Vaikka Thunder Bay ei näin kuukauden jälkeenkään ole vakuuttanut minua paikkana, jonne haluaisin jäädä pidemmäksi aikaa kun on pakko, olen kuitenkin opetellut hyväksymään sen, että en ole lähdössä täältä ennen toukokuun alkua, halusin tai en. Pakko siis alkaa etsiä positiivisia asioita tästä pikkukylästä!

Uusia ystäviä:)

Viime viikon perjantaina satuin mainitsemaan ranskalaiselle vaihtarille Thunder Bayn tylsyydestä ja siitä, kuinka ikävän vähän vaihtareille järjestetään ohjelmaa ja seuraavana päivänä sainkin kutsun lähteä keilaamaan vaihtari porukassa. En ole varmaan koskaan ennen keilannut (korjatkaa mikäli tämä tieto on väärin?), mutta päätin silti lähteä mukaan jo lähinnä uusiin ihmisiin tutustuakseni, koska en oikeastaan tuntenut muita vaihtareita meidän koulusta sillä olen ainoa vaihto-oppilas omassa koulutusohjelmassani.

Pitkäksi venynyt sunnuntaipäivä opetti minulle ainakin kaksi asiaa. Keilaaminen ei ole kovin vaikeaa enkä olekaan ihan huono siinä ja toisekseen oikeassa seurassa Thunder Baystakin saa loihdittua ihan mukavan paikan. Tunnin keilaamisen jälkeen menimme porukalla vielä tutustumaan toisiimme paremmin keilauspaikan kahvilaan ja sieltä syömään Mongo’s Grilliin, sillä kiinalaisella vaihto-oppilaalla sattui olemaan syntymäpäivä. Tällä porukalla tullaan kyllä tekemään muitakin juttuja, tultiin sen verran hyvin toimeen:)

Melkein kaikki kaatui paitsi aina se yksi keila!!!

Hieno tulos Henna:)))

Muihin opiskelijoihin tutustuminen on kyllä ollut Thunder Bayn parasta antia, sillä heidän kauttaan kuulee kaikenlaisia menovinkkejä ja muutakin hyödyllistä infoa täällä asumiseen. Lakeheadissa jo useamman vuoden opiskellut kaverini esimerkiksi opetti minulle että Google Maps toimii täällä bussiaikatauluna, Superstoressa ei tarvitse maksaa veroja ruokaostosten päälle ja että täällä on opiskelijoille todella halpa kylpylä jossa on kiva rentoutua viikonloppuisin. Ensi viikonloppuna taidammekin suunnata sinne yhdessä, sillä kylmä ilma alkaa todella kyllästyttää.

Tarjoilijakin innostui mukaan kuvaan..

Vapaa-aikaa on kyllä jäänyt harmittavan vähän opiskelujen oheen, sillä koulunkäynti on täällä aika paljon vaativampaa kuin Kiinassa, jossa kurssin saattoi läpäistä yhdellä raportilla eikä kokeista ollut puhettakaan. Toisaalta on mukava päästä opiskelemaan aidosti kiinnostavia asioita Kiinan historian sijaan ja vaikka opettajat vaativatkin aika paljon opiskelijoilta, olen huomannut että aikaisemmat opintoni esimerkiksi markkinoinnin parissa auttavat todella paljon näillä kursseilla, sillä sisältö on ainakin vielä pysynyt aika perusjutuissa. Perusasioiden kertaaminen on kyllä välillä vähän turhauttavaa, sillä olen esimerkiksi työskennellyt näiden asioiden parissa ja kirjoitan paraikaa lopputyötäni aiheeseen liittyen. Toisaalta myös markkinoinnin opettajani on huomannut tämän ja saankin kuulemma koska vaan pitää oppitunnin muulle luokalle. Heh.

Lämpötila on muuten laskenut takaisin -30 asteeseen joten juoksulenkeistä on turha edes haaveilla enää. Toivottavasti lämpiää taas pian!

Äitiä ikävä

Tutustuessani uusiin ihmisiin kuulen aika usein erään tietyn sarjan kysymyksiä. Olen kuullut sen useaan kertaan Hongkongissa, vielä useammin Kiinassa ja varmaan eniten täällä Kanadassa. Miten uskalsit lähteä niin kauas? Etkö ikävöi Suomea? Minulla tulisi kyllä äitiä ikävä. Yleensä vastaan jotain ympäripyöreää uskaltamisesta ja kerron ikävöiväni Suomea silloin tällöin. Aihe vaihtuu ja elämä jatkuu. Kuitenkin keskustelu saa minut aina miettimään näitä kysymyksiä.

Niin. Miten uskalsin lähteä? Ikävöinkö Suomea? Onko äitiä ikävä? Viimeisimpään on pakko vastata että on. Minulla on aina ollut aika läheiset välit koko perheeni kanssa ja ehkä vaikeinta koko ulkomailla elämisen aikana on ollut olla niin kaukana heistä. Skypetettyä tulee loppujen lopuksi aika harvoin lähinnä aikaeron vuoksi eikä Facebookissa tai Whatsapissa tule kirjoitettua niin pitkiä viestejä kun ehkä oikeasti pitäisi. Sama juttu pätee läheisimpiin ystäviini. Pitäisi varmaan oikeasti kysyä teidän kuulumisianne useammin. Sori. Yritän olla enemmän yhteyksissä!

Se, miten uskalsin lähteä tähän hulluun reissuun on kyllä mysteeri myös omalle itselleni (Onhan tämä oikeasti aika hullua? Kolme maata vuodessa? Haloo.) Muistan elävästi sen päivän kun Hongkongista tuli hyväksyntä ja kävelin koulusta kotiin. En muista kotimatkasta oikeastaan yhtään mitään. Menin kotiin, luin kaikki sähköpostit läpi ja ajattelin asiaa uudemman kerran. Hongkong? Pystyisinkö siihen? Päätin että pystyn. Sitten kerroin vanhemmilleni, joiden tuki on ollut ihan korvaamatonta viimeisen vuoden aikana. Ei kukaan 21-vuotias tähän yksin pystyisi. Kiitos isi ja äiti.

Juoksulenkillä täällä

Täytyy kyllä myöntää että välillä iskee epäilys omasta jaksamisesta. Kaikki tärkeimmät tukihenkilöt ovat sekä seitsemän tunnin aikaeron että 14 tunnin lentomatkan päässä ja olen itse sen verran omapäinen että sen “Hei nyt on vähän vaikeaa”-puhelun soittaminen on viimeinen asia jonka haluan tehdä, vaikka tiedän että kellonajalla ei oikeasti ole mitään väliä jos on oikeasti paha olla. Kukaan ei pakottanut minua lähtemään tänne eikä kukaan varmaan oikeasti kieltäisi minua tulemasta kotiinkaan, mikäli koti-ikävä iskisi niin pahasti.

..tai juoksulenkillä täällä, Ihan sama.

Pahaa oloa on onneksi aika helppo lievittää. Minua auttaa pitkä juoksulenkki, kahden tunnin salirääkki tai jonkun hyvän TV-sarjan katsominen Netflixistä. Jos kaikkien kolmen jälkeen tuntuu vieläkin pahalta, kannattaa soittaa kotiin tai tekstata kaverille. Ja Suomi-ikävä? Ei tarvitse kuin katsoa kuvia loskamössön täyttämistä kaduista eikä tee enää ollenkaan mieli palata sinne.

Vaikka jaksaminen ei aina olekaan helppoa, täytyy kyllä myöntää etten ole katunut tähän lähtemistä hetkeäkään. Tällaista mahdollisuutta ei kuitenkaan tule tässä elämässä toista kertaa, enkä varmasti epäröisi jos minulta kysyttäisiin että haluanko esimerkiksi lähteä Afrikkaan töihin opintojen jälkeen. Haluaisin. Ja lähtisin jos vain saisin mahdollisuuden. Juoksulenkillä voi meinaan käydä sielläkin.