Torontosta Tampereelle

Jotenkin vaikea uskoa että istun ihan oikeasti kotona kirjoittamassa tätä blogia. Kotona Suomessa, Tampereella. Ja tällä kertaa saan jopa viedä matkalaukun kellariin, sillä ainakin näillä näkymin pysyn Suomessa pidempään kuin kaksi viikkoa.

Toronto lentokoneen ikkunasta

Viimeiset päivät Kanadassa menivätkin sitten pikkukylien sijasta vähän erilaisissa maisemissa. Metsät vaihtuivat pilvenpiirtäjiin ja moottoritien kaistojen määrät ainakin nelinkertaistuivat Torontoa kohti ajaessa. Ensin pysähdyimme kuitenkin Niagaran putouksilla.

Pakollinen turistikuva

Hotellimme oli aivan Hevosenkenkä-putouksen edessä ja 19. kerroksessa sijaitsevasta huoneestamme avautui todella upea näköala putouksille. Kävin aamulla lenkillä kello 7.30 Niagaran luonnontieteellisessä puutarhassa, aivan putousten vieressä ja täytyy kyllä sanoa että ei sitä ihan joka päivä pääse lenkkeilemään lähes tyhjässä turistikohteessa.

Joku lätäkkö se siellä...

Paikkana Niagara Falls muistutti aika paljon Macauta tai vaikkapa Las Vegasia, sillä sinne on rakennettu paljon muun muassa kasinoita, ravintoloita ja toinen toistaan ihmeellisempiä turistien viihdyttämiseen tarkoitettuja pelihalleja ja yökerhoja.

St. Lawrence Market (kauppahalli)

St. Lawrence

Niagarasta matka jatkui kohti Torontoa, jossa olin jo viettänyt pari yötä Kanadaan saapuessani joten paikat olivatkin oikeastaan aika tuttuja. Kävimme muun muassa Chinatownissa, St. Lawrence Marketilla, Little Italyssa ja hipsterinaapurusto Kensington Marketilla. 

Katumuusikko Kensington Marketilla

CN tower

Chinatown, aika kotoisaa..

Lisäksi ajoimme vähän kauempana sijaitsevaan Toronton eläintarhaan katsomaan koko reissun ajan kaipailtuja karhuja. Ehkä ihan hyvä nähdä niitä vain lasin takaa. Toronton eläintarha on kyllä ehdottomasti näkemisen arvoinen. Eläimet ovat hyvinvoivia ja tarhasta löytyy mm. kirahveja, sarvikuonoja, pandoja ja jääkarhu sekä varmaan satoja eri pieneläimia. Kannattaa varautua kävelemään aika pitkiä matkoja, sillä eläintarha on oikeasti todella isokokoinen ja etäisyydet ovat pitkiä!

Panda!

Vihdoinkin karhuja..

Pidän Torontosta kaupunkina, sillä se on todellinen kulttuurien sulatusuuni - ja ehkä juuri sopivan kiinalainen omaan makuuni, sillä Toronton asukkaista melkein 12% on kiinalaista syntyperää. Prosenttiluku on aika suuri kun ottaa huomioon että sama prosentti kanadalaisille on 10%.

Seuraavat viikot taitavatkin mennä Suomeen totutellessa ja lopputyötä kirjoittaessa, mutta en lupaa vielä mitään täällä pysymisestä;)

Seuraavaa seikkailua suunnitellen,

Vähiin käy ennen kuin loppuu

Viiden päivän päästä vanhempani saapuvat Thunder Bayhin. Se tarkoittaa että olen ihan oikeasti viettänyt tässä pikkukylässä melkein neljä kuukautta. Pikkukylässä, jossa asumista inhosin alkuun niin paljon että ihan oikeasti laskin päiviä lähtöön. Elämällä on kuitenkin tapana järjestää asiat niin mukavasti että Thunder Baystä lähtö tuntuu oikeastaan vaikeammalta kuin Hongkongista ja Kiinasta lähtö yhteensä.

Hanhia. On muuten aggressiivisia.

 Vaikka lähdön vaikeus johtuu pitkälti henkilökohtaisista syistä, sitä vaikeuttaa myös tieto siitä, että Thunder Bayn jälkeen edessä se on ihan oikeasti Suomeen paluu. Lähtiessäni melkein vuosi sitten Hongkongiin en todellakaan ajatellut päätyväni Kanadaan. Vuoden sisällä olen asunut kolmessa eri maassa, totutellut kolmeen täysin uuteen kulttuuriin ja rakentanut ystäväpiirini uudestaan ne samat kolme kertaa. Ehkä sen takia Suomeen palaaminen on niin vaikeaa. En varmaan koskaan pysty palaamaan siihen elämään, jonka jätin taakseni vuosi sitten - enkä ehkä haluakaan, mutta tavallaan edessä on jälleen totuttelu uuteen (tai vanhaan) kulttuuriin ja elämäntyyliin. Ystäväpiiri on onneksi tällä kertaa jo valmiiksi olemassa:)

Kesän ensimmäinen jäätelö ♥

Sunnuntaista jatkuneesta sateesta huolimatta Thunder Bayn sää on kyllä parantunut huomattavasti viimeisen parin viikon aikana. Kanadalaiset tosin ovat sortseissa ja topeissa jo lämpötilan noustessa +5 asteeseen joten ulos katsomalla ei kannata tehdä johtopäätöksiä lämpötilasta mutta mittarin mukaan lämpimin päivä taisi olla jopa +22 astetta!

Enää ei tarvita kumisaappaita:)

Lämpimän sään ansiosta olen pidentänyt myös lenkkien pituutta, sillä kadut ja lenkkipolut ovat vihdoin siinä kunnossa että lenkkikengiksi käyvät normaalit lenkkarit kumisaappaiden sijasta. Viime viikolla päädyin yli 18 kilometrin lenkille aina Mount McKaylle asti:)

Tässä vaiheessa oli 10 kilometriä takana - onneksi löysin oikoreitin kotiin:D

Pitäisi varmaan alkaa pikkuhiljaa pakatakin, sillä muutan asuntolasta hotelliin viiden päivän päästä. Vaikka jäänkin kaipaamaan montaa asiaa täältä Thunder Baysta niin tähän vankilaa muistuttavaan opiskelija-asuntolaan ei kyllä tule tippaakaan ikävä:D

♥

Kevättä ilmassa

Talvi alkaa pikkuhiljaa vaihtua kevääksi myös täällä Thunder Bayssa, mikä tarkoittaa myös sitä että Suomeen paluu lähestyy päivä päivältä. Tänään taitaa olla itseasiassa tasan kuukausi lähtöön! Vaikka tänne saapuessani olin enemmän kuin valmis palaamaan Suomeen, elämä täällä Kanadassa on kuitenkin muuttunut niin mukavaksi että lähdöstä taitaa tulla vaikeampi kuin odotinkaan.

Koulu päättyy suurilta osin jo ensi viikolla, sillä se on virallinen koeviikko ja kaikki raportit pitää palauttaa ennen kokeisiin osallistumista, joten kouluhommia on tällä hetkellä enemmän kuin tarpeeksi. Koska olen kolmannen vuoden opiskelija ja collegessa opinnot ovat aika yksinkertaisia suomalaiseen (ja kiinalaiseen) yliopistoon verrattuna, olen päässyt myös tutoroimaan paikallisia opiskelijoita opettajan pyynnöstä. Kun tähän lisätään vielä Suomen päästä päälle puskeva lopputyö, vapaa-aikaa on jäänyt oikeastaan vähän liiankin vähän.

Vastapainona koululle olen viime viikot treenannut itsepuolustusta ja viettänyt enemmän kuin tarpeeksi aikaa salilla ja lenkkipolulla. Vaikka treenaaminen viekin suuren osan vapaa-ajastani täällä Thunder Bayssa, on kiva huomata että tuloksia alkaa näkyä. Pari viikkoa sitten pääsin kokeilemaan paikallisen armeijan kuntotestiä ja läpäisinkin sen ihan kunnioitettavilla lukemilla. Jes. Hyvä minä.

 ♥

Kevään saapuminen näkyy myös eläinten aktiivisuutena. Jo pari päivää olen katsellut ikkunani ulkopuolella asuvaa kettua ja auton ikkunasta näkee melkein joka päivä ainakin yhden peuran. Olen törmännyt myös ainakin pesukarhuun, minkkiin ja majavaan. Tutustumispäivänä meitä varoitettiin myös karhuista ja susista, mutta onneksi en ole ainakaan vielä törmännyt kumpaankaan niistä.

P.S Saattaa olla että blogin nimi vaihtuu piakkoin takaisin Pekingiin. Kiinan päästä vastauksia odotellessa...

Kuulumisia

Ihan alkuun haluan pahoitella blogin hiljaisuutta, sillä viimeiset pari viikkoa on mennyt lähinnä kokeisiin lukien ja lopputyötä kirjoittaen. Kaksi ja puoli kuukautta kanadassa alkaa olla takanapäin ja täytyy kyllä myöntää että aika on kulunut kuin siivillä!

10 kiloa kevyempi minä. Jee!

Vaikka olenkin viettänyt tunteja lopputyön ja kouluprojektien sekä tutoroinnin kimpussa ja melkein kaiken niistä jäävän vapaa-ajan kuntosalilla tai kaverien kanssa elokuvia katsellen, olen kuitenkin ehtinyt myös tutustua tähän pikkukaupunkiin vähän paremmin. Tänä aamuna kävin opiskelukaverini kanssa Farmer’s Marketissa ja Mt. McKaylla (jonka huippu oli tosin suljettu joten kuvia ei tällä kertaa ole)  March Breakin alun kunniaksi ja vähän päälle viikko sitten koulu vei meidät laskettelemaan.

Edellisestä laskettelukerrastani taisi olla lähemmäs seitsemän vuotta, joten en ihan heti suunnannut siihen mustaan rinteeseen vaan pysyin kiltisti vihreässä rinteessä ja pidin vauhdin pienenä. En edes kaatunut kertaakaan! Sää olisi kyllä voinut olla parempikin, sillä laskettelu -25 asteessa ei ollut kovin mukavaa. Päädyimme siis viettämään aika ison osan ajasta laskettelupaikan kahvilassa kaakaota juoden:)

Maaliskuun alettua myös sää on alkanut pikkuhiljaa lämmetä täälläkin päin. Viimeisen viikon ajan mittari on pysynyt koko ajan plussan puolella ja aurinkokin näyttäytyy päivittäin. Tosin eilen kuntosalilta palatessani talvi oli mysteerisesti palannut kahdessa tunnissa. Jos jotain asiaa oppii inhoamaan Thunder Bayssa niin se on kyllä ehdottomasti lumimyrskyt. Kolmekymmentä senttiä lunta kahdessa tunnissa? Ei kiitos.

Taas yksi lumimyrsky alkamassa

Sain muuten myös paketin Suomesta, josta löytyi ainakin purkkaa ja jo Kiinassa kaipaamiani Missä X:iä sekä Fazerin sinistä. Kiitos äiti, pääsiäistiput asustelevat nyt ikkunalaudallani:)

Matkalaukkuelämää

Vähän alle vuosi sitten lähetin yhden toiveikkaan sähköpostiviestin Hongkongiin. Yksi viesti johti toiseen ja parin kuukauden päästä istuinkin jo lentokoneessa kohti Aasian New Yorkia. Hongkongista päädyin suunnitellusti Pekingiin ja sieltä vähän vähemmän suunnitellusti tänne Thunder Bayhin. Suomessa olen viettänyt Hongkongin, Kiinan ja Kanadan välillä noin kuusi viikkoa. Olen siis periaatteessa käynyt Suomessa vain pakkaamassa laukkuni uudelleen ja halaamassa Pekkaa (meidän perheen koira).

Matkalaukullisella tavaraa pärjää oikeastaan ihan hyvin. Vaatteita ja kenkiä saa ostettua mistä vaan, mikäli Suomesta mukaan otetut vaatteet alkavat kyllästyttää ja kosmetiikkaa saa jokapuolelta maailmaa. Kiinaan lähtijälle suosittelisin kuitenkin niiden tuttujen lääkkeiden ja ihonpuhdistusaineiden mukaan ottamista, sillä niitä ei löydä sieltä ihan helposti ainakaan ilman kiinankielen taitoa.

Jotain Suomesta...

Itselleni tärkeimpiä tavaroita ulkomailla asuessani ovat olleet tietokone, puhelin, passi ja pankkikortti. Niillä pärjää jo aika pitkälle. Mukaan kannattaa myös pakata jotain Suomesta muistuttavaa, esimerkiksi kirjoja tai valokuvia. Äitini lähetti minulle juuri ristikkolehden, jonka täyttäminen on hyvää suomenkielen harjoitusta, sillä suomea ei tule juurikaan puhuttua täällä Kanadassa.

Klonkku:D

Viime viikot ovat kuluneet aikalailla kuntosalilla ja pelihuoneessa biljardia pelaten. Maanantaina täällä Kanadassa vietettiin Family Day:tä eli perhepäivää, joka on yleinen vapaapäivä, joten kävimme parin kaverin kanssa katsomassa tapahtumaa nimeltä Winterfest. Tapahtuma kuulosti Facebookissa ihan hyvältä, mutta kierrettyämme lumiveistokset noin kahdessakymmenessä minuutissa, päätimme suunnata takaisin kotiin ja no, viettää taas yhden illan pelaamalla biljardia.

Ihan ok juosta näissä maisemissa

Olen kuitenkin alkanut tavallaan pitää tästä rauhallisesta elämäntyylistä. Kiinan ja Hongkongin pyörityksen jälkeen hiljainen pikkukaupunki Kanadassa on ihan mukava kokemus. Elokuvaillat kotona peiton alla ja juoksulenkit joen reunaa pitkin auringon laskiessa kylmästä talvesta huolimatta ovat jotain, mistä olen oppinut nauttimaan täällä Thunder Bayssa. Oikeassa seurassa hauskan elämän löytää mistä vain:)

Kevättä odotellessa

Elämä voittaa

Vaikka Thunder Bay ei näin kuukauden jälkeenkään ole vakuuttanut minua paikkana, jonne haluaisin jäädä pidemmäksi aikaa kun on pakko, olen kuitenkin opetellut hyväksymään sen, että en ole lähdössä täältä ennen toukokuun alkua, halusin tai en. Pakko siis alkaa etsiä positiivisia asioita tästä pikkukylästä!

Uusia ystäviä:)

Viime viikon perjantaina satuin mainitsemaan ranskalaiselle vaihtarille Thunder Bayn tylsyydestä ja siitä, kuinka ikävän vähän vaihtareille järjestetään ohjelmaa ja seuraavana päivänä sainkin kutsun lähteä keilaamaan vaihtari porukassa. En ole varmaan koskaan ennen keilannut (korjatkaa mikäli tämä tieto on väärin?), mutta päätin silti lähteä mukaan jo lähinnä uusiin ihmisiin tutustuakseni, koska en oikeastaan tuntenut muita vaihtareita meidän koulusta sillä olen ainoa vaihto-oppilas omassa koulutusohjelmassani.

Pitkäksi venynyt sunnuntaipäivä opetti minulle ainakin kaksi asiaa. Keilaaminen ei ole kovin vaikeaa enkä olekaan ihan huono siinä ja toisekseen oikeassa seurassa Thunder Baystakin saa loihdittua ihan mukavan paikan. Tunnin keilaamisen jälkeen menimme porukalla vielä tutustumaan toisiimme paremmin keilauspaikan kahvilaan ja sieltä syömään Mongo’s Grilliin, sillä kiinalaisella vaihto-oppilaalla sattui olemaan syntymäpäivä. Tällä porukalla tullaan kyllä tekemään muitakin juttuja, tultiin sen verran hyvin toimeen:)

Melkein kaikki kaatui paitsi aina se yksi keila!!!

Hieno tulos Henna:)))

Muihin opiskelijoihin tutustuminen on kyllä ollut Thunder Bayn parasta antia, sillä heidän kauttaan kuulee kaikenlaisia menovinkkejä ja muutakin hyödyllistä infoa täällä asumiseen. Lakeheadissa jo useamman vuoden opiskellut kaverini esimerkiksi opetti minulle että Google Maps toimii täällä bussiaikatauluna, Superstoressa ei tarvitse maksaa veroja ruokaostosten päälle ja että täällä on opiskelijoille todella halpa kylpylä jossa on kiva rentoutua viikonloppuisin. Ensi viikonloppuna taidammekin suunnata sinne yhdessä, sillä kylmä ilma alkaa todella kyllästyttää.

Tarjoilijakin innostui mukaan kuvaan..

Vapaa-aikaa on kyllä jäänyt harmittavan vähän opiskelujen oheen, sillä koulunkäynti on täällä aika paljon vaativampaa kuin Kiinassa, jossa kurssin saattoi läpäistä yhdellä raportilla eikä kokeista ollut puhettakaan. Toisaalta on mukava päästä opiskelemaan aidosti kiinnostavia asioita Kiinan historian sijaan ja vaikka opettajat vaativatkin aika paljon opiskelijoilta, olen huomannut että aikaisemmat opintoni esimerkiksi markkinoinnin parissa auttavat todella paljon näillä kursseilla, sillä sisältö on ainakin vielä pysynyt aika perusjutuissa. Perusasioiden kertaaminen on kyllä välillä vähän turhauttavaa, sillä olen esimerkiksi työskennellyt näiden asioiden parissa ja kirjoitan paraikaa lopputyötäni aiheeseen liittyen. Toisaalta myös markkinoinnin opettajani on huomannut tämän ja saankin kuulemma koska vaan pitää oppitunnin muulle luokalle. Heh.

Lämpötila on muuten laskenut takaisin -30 asteeseen joten juoksulenkeistä on turha edes haaveilla enää. Toivottavasti lämpiää taas pian!

Äitiä ikävä

Tutustuessani uusiin ihmisiin kuulen aika usein erään tietyn sarjan kysymyksiä. Olen kuullut sen useaan kertaan Hongkongissa, vielä useammin Kiinassa ja varmaan eniten täällä Kanadassa. Miten uskalsit lähteä niin kauas? Etkö ikävöi Suomea? Minulla tulisi kyllä äitiä ikävä. Yleensä vastaan jotain ympäripyöreää uskaltamisesta ja kerron ikävöiväni Suomea silloin tällöin. Aihe vaihtuu ja elämä jatkuu. Kuitenkin keskustelu saa minut aina miettimään näitä kysymyksiä.

Niin. Miten uskalsin lähteä? Ikävöinkö Suomea? Onko äitiä ikävä? Viimeisimpään on pakko vastata että on. Minulla on aina ollut aika läheiset välit koko perheeni kanssa ja ehkä vaikeinta koko ulkomailla elämisen aikana on ollut olla niin kaukana heistä. Skypetettyä tulee loppujen lopuksi aika harvoin lähinnä aikaeron vuoksi eikä Facebookissa tai Whatsapissa tule kirjoitettua niin pitkiä viestejä kun ehkä oikeasti pitäisi. Sama juttu pätee läheisimpiin ystäviini. Pitäisi varmaan oikeasti kysyä teidän kuulumisianne useammin. Sori. Yritän olla enemmän yhteyksissä!

Se, miten uskalsin lähteä tähän hulluun reissuun on kyllä mysteeri myös omalle itselleni (Onhan tämä oikeasti aika hullua? Kolme maata vuodessa? Haloo.) Muistan elävästi sen päivän kun Hongkongista tuli hyväksyntä ja kävelin koulusta kotiin. En muista kotimatkasta oikeastaan yhtään mitään. Menin kotiin, luin kaikki sähköpostit läpi ja ajattelin asiaa uudemman kerran. Hongkong? Pystyisinkö siihen? Päätin että pystyn. Sitten kerroin vanhemmilleni, joiden tuki on ollut ihan korvaamatonta viimeisen vuoden aikana. Ei kukaan 21-vuotias tähän yksin pystyisi. Kiitos isi ja äiti.

Juoksulenkillä täällä

Täytyy kyllä myöntää että välillä iskee epäilys omasta jaksamisesta. Kaikki tärkeimmät tukihenkilöt ovat sekä seitsemän tunnin aikaeron että 14 tunnin lentomatkan päässä ja olen itse sen verran omapäinen että sen “Hei nyt on vähän vaikeaa”-puhelun soittaminen on viimeinen asia jonka haluan tehdä, vaikka tiedän että kellonajalla ei oikeasti ole mitään väliä jos on oikeasti paha olla. Kukaan ei pakottanut minua lähtemään tänne eikä kukaan varmaan oikeasti kieltäisi minua tulemasta kotiinkaan, mikäli koti-ikävä iskisi niin pahasti.

..tai juoksulenkillä täällä, Ihan sama.

Pahaa oloa on onneksi aika helppo lievittää. Minua auttaa pitkä juoksulenkki, kahden tunnin salirääkki tai jonkun hyvän TV-sarjan katsominen Netflixistä. Jos kaikkien kolmen jälkeen tuntuu vieläkin pahalta, kannattaa soittaa kotiin tai tekstata kaverille. Ja Suomi-ikävä? Ei tarvitse kuin katsoa kuvia loskamössön täyttämistä kaduista eikä tee enää ollenkaan mieli palata sinne.

Vaikka jaksaminen ei aina olekaan helppoa, täytyy kyllä myöntää etten ole katunut tähän lähtemistä hetkeäkään. Tällaista mahdollisuutta ei kuitenkaan tule tässä elämässä toista kertaa, enkä varmasti epäröisi jos minulta kysyttäisiin että haluanko esimerkiksi lähteä Afrikkaan töihin opintojen jälkeen. Haluaisin. Ja lähtisin jos vain saisin mahdollisuuden. Juoksulenkillä voi meinaan käydä sielläkin.

Metropolista minipoliin

Muiden suomalaisten juhlistaessa uutta vuotta istuin lentokoneessa kohti omaa uutta vuottani, joka tosin vaihtui 7 tuntia myöhemmin. En tosin juhlinut vain uutta vuotta. Juhlin myös uutta koulua, uutta kotia, uutta asuinpaikkaa tai no, uutta elämää?

Korealaista ruokaa ystäväni Peonyn kanssa Torontossa

Saavuin Thunder Bayhin kolme päivää sitten suunnilleen TKL:n bussin kokoisella lentokoneella vietettyäni ensin uuden vuoden Torontossa Hongkongissa tapaamani Peonyn kanssa, tarkennettakoon vielä että juhlin uutta vuotta Toronton Chinatownissa. Vähintäänkin huvittava yhteensattuma;) Toisaalta aivan loistava tapa päättää vuosi 2014!

Ravintola Toronton hotellin vieressä!

No, takaisin aiheeseen. Thunder Bay. En oikein tiedä mistä tämän kaupungin (tai kylän? Tai no, mikä onkaan) kanssa aloittaisi. Täytyy myöntää että täällä päässä iski ehkä elämäni pahin kulttuurishokki. Ensinnäkin koko kaupunki oli tänne saapuessani aivan tyhjä. Asuttuani melkein kahdeksan kuukautta Kiinassa olin todella ihmeissäni käveltyäni 1,5 kilometriä kauppaan törmäämättä yhteenkään jalankulkijaan. Tänään menin bussilla Walmartiin ja Intercity kauppakeskukseen ja bussissa oli ehkä 4 ihmistä minun lisäkseni.

Missään mitään??

Thunder Bay on muutenkin autoilijan unelmapaikka. Kaikki ravintolat ovat drive-in mallisia eikä jalankulkijoille ole aina edes jalkakäytävää. Liikennevaloja on todella vähän ja parkkipaikkoja on varmaan puolet kaupungista. Onneksi bussilla pääsee melkein joka paikkaan suhteellisen helposti.

Tämän kuvan ottamisen aikaan  mittarissa oli -38 astetta

Vaikka pikkukaupunkiin muutto kahden suurkaupungin jälkeen tuntuukin vaikealta ja myönnän, että näillä -30 asteen pakkasilla on jotain tekemistä negatiivisen ensivaikutelman kanssa, olen kuitenkin oppinut omaksumaan tietyn asenteen uuteen ympäristöön muuttaessani. Voin siis joko valittaa ja surkutella elämäni kurjuutta täällä jäätävässä pikkukylässä tai ainakin yrittää tehdä tästä elämäni parhaat neljä kuukautta. Nimittäin se neljä kuukautta ei lyhene valittamalla mihinkään. Päin vastoin. Aika kuluu liiankin nopeasti kun on hauskaa. Siitä minulla on enemmänkin kuin vähän kokemusta.

P,S Ehkä täällä Kanadassa kiinankielisestä nimestä voisi jo luopua.. ei? Ei.