Kevättä ilmassa

Talvi alkaa pikkuhiljaa vaihtua kevääksi myös täällä Thunder Bayssa, mikä tarkoittaa myös sitä että Suomeen paluu lähestyy päivä päivältä. Tänään taitaa olla itseasiassa tasan kuukausi lähtöön! Vaikka tänne saapuessani olin enemmän kuin valmis palaamaan Suomeen, elämä täällä Kanadassa on kuitenkin muuttunut niin mukavaksi että lähdöstä taitaa tulla vaikeampi kuin odotinkaan.

Koulu päättyy suurilta osin jo ensi viikolla, sillä se on virallinen koeviikko ja kaikki raportit pitää palauttaa ennen kokeisiin osallistumista, joten kouluhommia on tällä hetkellä enemmän kuin tarpeeksi. Koska olen kolmannen vuoden opiskelija ja collegessa opinnot ovat aika yksinkertaisia suomalaiseen (ja kiinalaiseen) yliopistoon verrattuna, olen päässyt myös tutoroimaan paikallisia opiskelijoita opettajan pyynnöstä. Kun tähän lisätään vielä Suomen päästä päälle puskeva lopputyö, vapaa-aikaa on jäänyt oikeastaan vähän liiankin vähän.

Vastapainona koululle olen viime viikot treenannut itsepuolustusta ja viettänyt enemmän kuin tarpeeksi aikaa salilla ja lenkkipolulla. Vaikka treenaaminen viekin suuren osan vapaa-ajastani täällä Thunder Bayssa, on kiva huomata että tuloksia alkaa näkyä. Pari viikkoa sitten pääsin kokeilemaan paikallisen armeijan kuntotestiä ja läpäisinkin sen ihan kunnioitettavilla lukemilla. Jes. Hyvä minä.

 ♥

Kevään saapuminen näkyy myös eläinten aktiivisuutena. Jo pari päivää olen katsellut ikkunani ulkopuolella asuvaa kettua ja auton ikkunasta näkee melkein joka päivä ainakin yhden peuran. Olen törmännyt myös ainakin pesukarhuun, minkkiin ja majavaan. Tutustumispäivänä meitä varoitettiin myös karhuista ja susista, mutta onneksi en ole ainakaan vielä törmännyt kumpaankaan niistä.

P.S Saattaa olla että blogin nimi vaihtuu piakkoin takaisin Pekingiin. Kiinan päästä vastauksia odotellessa...

Elämä voittaa

Vaikka Thunder Bay ei näin kuukauden jälkeenkään ole vakuuttanut minua paikkana, jonne haluaisin jäädä pidemmäksi aikaa kun on pakko, olen kuitenkin opetellut hyväksymään sen, että en ole lähdössä täältä ennen toukokuun alkua, halusin tai en. Pakko siis alkaa etsiä positiivisia asioita tästä pikkukylästä!

Uusia ystäviä:)

Viime viikon perjantaina satuin mainitsemaan ranskalaiselle vaihtarille Thunder Bayn tylsyydestä ja siitä, kuinka ikävän vähän vaihtareille järjestetään ohjelmaa ja seuraavana päivänä sainkin kutsun lähteä keilaamaan vaihtari porukassa. En ole varmaan koskaan ennen keilannut (korjatkaa mikäli tämä tieto on väärin?), mutta päätin silti lähteä mukaan jo lähinnä uusiin ihmisiin tutustuakseni, koska en oikeastaan tuntenut muita vaihtareita meidän koulusta sillä olen ainoa vaihto-oppilas omassa koulutusohjelmassani.

Pitkäksi venynyt sunnuntaipäivä opetti minulle ainakin kaksi asiaa. Keilaaminen ei ole kovin vaikeaa enkä olekaan ihan huono siinä ja toisekseen oikeassa seurassa Thunder Baystakin saa loihdittua ihan mukavan paikan. Tunnin keilaamisen jälkeen menimme porukalla vielä tutustumaan toisiimme paremmin keilauspaikan kahvilaan ja sieltä syömään Mongo’s Grilliin, sillä kiinalaisella vaihto-oppilaalla sattui olemaan syntymäpäivä. Tällä porukalla tullaan kyllä tekemään muitakin juttuja, tultiin sen verran hyvin toimeen:)

Melkein kaikki kaatui paitsi aina se yksi keila!!!

Hieno tulos Henna:)))

Muihin opiskelijoihin tutustuminen on kyllä ollut Thunder Bayn parasta antia, sillä heidän kauttaan kuulee kaikenlaisia menovinkkejä ja muutakin hyödyllistä infoa täällä asumiseen. Lakeheadissa jo useamman vuoden opiskellut kaverini esimerkiksi opetti minulle että Google Maps toimii täällä bussiaikatauluna, Superstoressa ei tarvitse maksaa veroja ruokaostosten päälle ja että täällä on opiskelijoille todella halpa kylpylä jossa on kiva rentoutua viikonloppuisin. Ensi viikonloppuna taidammekin suunnata sinne yhdessä, sillä kylmä ilma alkaa todella kyllästyttää.

Tarjoilijakin innostui mukaan kuvaan..

Vapaa-aikaa on kyllä jäänyt harmittavan vähän opiskelujen oheen, sillä koulunkäynti on täällä aika paljon vaativampaa kuin Kiinassa, jossa kurssin saattoi läpäistä yhdellä raportilla eikä kokeista ollut puhettakaan. Toisaalta on mukava päästä opiskelemaan aidosti kiinnostavia asioita Kiinan historian sijaan ja vaikka opettajat vaativatkin aika paljon opiskelijoilta, olen huomannut että aikaisemmat opintoni esimerkiksi markkinoinnin parissa auttavat todella paljon näillä kursseilla, sillä sisältö on ainakin vielä pysynyt aika perusjutuissa. Perusasioiden kertaaminen on kyllä välillä vähän turhauttavaa, sillä olen esimerkiksi työskennellyt näiden asioiden parissa ja kirjoitan paraikaa lopputyötäni aiheeseen liittyen. Toisaalta myös markkinoinnin opettajani on huomannut tämän ja saankin kuulemma koska vaan pitää oppitunnin muulle luokalle. Heh.

Lämpötila on muuten laskenut takaisin -30 asteeseen joten juoksulenkeistä on turha edes haaveilla enää. Toivottavasti lämpiää taas pian!

Äitiä ikävä

Tutustuessani uusiin ihmisiin kuulen aika usein erään tietyn sarjan kysymyksiä. Olen kuullut sen useaan kertaan Hongkongissa, vielä useammin Kiinassa ja varmaan eniten täällä Kanadassa. Miten uskalsit lähteä niin kauas? Etkö ikävöi Suomea? Minulla tulisi kyllä äitiä ikävä. Yleensä vastaan jotain ympäripyöreää uskaltamisesta ja kerron ikävöiväni Suomea silloin tällöin. Aihe vaihtuu ja elämä jatkuu. Kuitenkin keskustelu saa minut aina miettimään näitä kysymyksiä.

Niin. Miten uskalsin lähteä? Ikävöinkö Suomea? Onko äitiä ikävä? Viimeisimpään on pakko vastata että on. Minulla on aina ollut aika läheiset välit koko perheeni kanssa ja ehkä vaikeinta koko ulkomailla elämisen aikana on ollut olla niin kaukana heistä. Skypetettyä tulee loppujen lopuksi aika harvoin lähinnä aikaeron vuoksi eikä Facebookissa tai Whatsapissa tule kirjoitettua niin pitkiä viestejä kun ehkä oikeasti pitäisi. Sama juttu pätee läheisimpiin ystäviini. Pitäisi varmaan oikeasti kysyä teidän kuulumisianne useammin. Sori. Yritän olla enemmän yhteyksissä!

Se, miten uskalsin lähteä tähän hulluun reissuun on kyllä mysteeri myös omalle itselleni (Onhan tämä oikeasti aika hullua? Kolme maata vuodessa? Haloo.) Muistan elävästi sen päivän kun Hongkongista tuli hyväksyntä ja kävelin koulusta kotiin. En muista kotimatkasta oikeastaan yhtään mitään. Menin kotiin, luin kaikki sähköpostit läpi ja ajattelin asiaa uudemman kerran. Hongkong? Pystyisinkö siihen? Päätin että pystyn. Sitten kerroin vanhemmilleni, joiden tuki on ollut ihan korvaamatonta viimeisen vuoden aikana. Ei kukaan 21-vuotias tähän yksin pystyisi. Kiitos isi ja äiti.

Juoksulenkillä täällä

Täytyy kyllä myöntää että välillä iskee epäilys omasta jaksamisesta. Kaikki tärkeimmät tukihenkilöt ovat sekä seitsemän tunnin aikaeron että 14 tunnin lentomatkan päässä ja olen itse sen verran omapäinen että sen “Hei nyt on vähän vaikeaa”-puhelun soittaminen on viimeinen asia jonka haluan tehdä, vaikka tiedän että kellonajalla ei oikeasti ole mitään väliä jos on oikeasti paha olla. Kukaan ei pakottanut minua lähtemään tänne eikä kukaan varmaan oikeasti kieltäisi minua tulemasta kotiinkaan, mikäli koti-ikävä iskisi niin pahasti.

..tai juoksulenkillä täällä, Ihan sama.

Pahaa oloa on onneksi aika helppo lievittää. Minua auttaa pitkä juoksulenkki, kahden tunnin salirääkki tai jonkun hyvän TV-sarjan katsominen Netflixistä. Jos kaikkien kolmen jälkeen tuntuu vieläkin pahalta, kannattaa soittaa kotiin tai tekstata kaverille. Ja Suomi-ikävä? Ei tarvitse kuin katsoa kuvia loskamössön täyttämistä kaduista eikä tee enää ollenkaan mieli palata sinne.

Vaikka jaksaminen ei aina olekaan helppoa, täytyy kyllä myöntää etten ole katunut tähän lähtemistä hetkeäkään. Tällaista mahdollisuutta ei kuitenkaan tule tässä elämässä toista kertaa, enkä varmasti epäröisi jos minulta kysyttäisiin että haluanko esimerkiksi lähteä Afrikkaan töihin opintojen jälkeen. Haluaisin. Ja lähtisin jos vain saisin mahdollisuuden. Juoksulenkillä voi meinaan käydä sielläkin.

Se vaikein paikka

Kun laukut on pakattu ja huone suurin piirtein lähtökunnossa, alkaa Suomi-ikävä pikkuhiljaa hiipiä takaraivoon. Lähtö lentokentälle on huomenna aamulla kello 7.30 ja Suomessa olen aikaeron ansiosta jo kello kaksi paikallista aikaa. Enää pitää miettiä miten pidän itseni hereillä ainakin kymmeneen asti välttääkseni pahimman jet lagin.

Viimeiset pari päivää ovat olleet henkisesti tosi raskaita. Ensin sanoin hyvästit Singaporelaisille, joiden kanssa olen jakanut monta hyvää hetkeä, ja sitten kahdelle parhaalle ystävälleni, ranskalaiselle Camillelle ja venäläiselle Katelle. Vietin näiden ihmisten kanssa lähes joka ikisen päivän näistä kolmesta kuukaudesta, joten on sanomattakin selvää että hyvästit eivät todellakaan olleet helpoimmasta päästä.

Näitä tyttöjä tulee varmasti ikävä

Päällimmäisin tunne on tietynlainen tyhjyys ja sen jälkeen yksinäisyys, sillä itselläni oli Pekingissä vielä kaksi päivää jäljellä parhaiden kaverieni lähdettyä. Onneksi korealaiset ja englantilaiset kaverini raahasivat minut ulos heti sunnuntai-iltana, sillä muuten olisin varmaan viettänyt nämä kaksi päivää kotona seinää tuijottaen.

Syntymäpäiväjuhlat

Vaikka nämä kolme kuukautta Kiinassa kuluivatkin todella nopeasti, eikä tänne Pekingiin asettuminen ollutkaan helpoimmasta päästä, en kuitenkaan voi sanoa katuvani tänne tuloa ollenkaan.

Vaikeinta Kiinassa asumisessa on ehdottomasti kotiin paluu. Vaikeaa ei kuitenkaan ole hintatason kymmenkertaistuminen tai ihmismassojen puuttuminen, vaan se kysymys jonka tulen luultavasti kuulemaan ainakin kymmenen kertaa eri tahoilta. Millaista on elämä Kiinassa?

Kiinanmuurilla

Elämää Kiinassa on oikeastaan aika vaikea selittää. Olennainen osa arkea on niin kutsuttu Asian Pulse, jota en osaisi selittää vaikka kirjoittaisin siitä kokonaisen trilogian. Joka päivä näkee toinen toistaan oudompia asioita, joihin toisaalta tottuu päivä päivältä enemmän. En esimerkiksi enää edes vilkaisi oudoksuen, mikäli huomaisin jonkun nukkumassa McDonald'sissa tai pyjama päällä kaupungin keskustassa (feikki) merkkilaukun kanssa ruokakauppaan kiiruhtavan ayin hoitolapsineen.

Lähes koko vaihtariporukka

Osa elämääni täällä oli luonnollisesti myös kansainvälinen asuntola, jossa asuminen oli ehdottomasti ihan loistava päätös. Ensinnäkin asuntola sijaitsi koulun vieressä, eikä tunneille tarvinnut matkustaa tuntia joka aamu ja toiseksi asuntola muodosti arjen yhteisön, johon oli helppo kuulua ja josta oli helppo löytää tekemistä.

Vaikka Kiina onkin ehdottomasti listalla paikoista, joissa voisin tulevaisuudessa asua, olen kuitenkin valmis palaamaan Suomeen huomenna. Puhdas ilma, aito ruisleipä, Fazerin sininen ja oma koira ovat enemmän kuin tervetulleita takaisin elämääni ainakin kahdeksi viikoksi ennen kuin suuntaan jälleen uuteen seikkailuun kohti Kanadaa.

Satumainen Shanghai

Viime viikon torstaina suuntasin kaverieni kanssa kolmen päivän lomalle kohti Shanghaita. Olimme suunnitelleet reissua jo varmaan kuukauden, joten kuullessamme viikon mittaisesta lomasta syöksyimme heti matkatoimistoon ostamaan junaliput kohti Kiinan suurinta kaupunkia. Hotellivaraus hoitui kätevästi booking.comista ja hintakin jäi kahdelta yöltä mukavasti alle 20 euron per henkilö.

Matka Pekingistä Shanghaihin kesti yli 300 km/h kulkevalla junallakin yli 5 tuntia, joten meillä ei ollut oikeastaan muuta vaihtoehtoa kuin lähteä aikaisin aamulla. Heräsimme siis ennen kuutta aamulla ja hyppäsimme taksiin kohti juna-asemaa, joka tosin muistuttaa mielestäni enemmän lentokenttää kuin juna-asemaa, sillä junaan päästäkseen täytyy tehdä muunmuassa turvatarkastus ja lähtöselvitys. Vähän eri meininki kuin VR:llä.

Hotellin sijainti oli ihan täydellinen, kävelymatkan päässä The Bundilta ja Nanjing Roadilta (pääkatu), mutta homeläikät seinissä ja paperinohuet ikkunat, joiden läpi kuulimme jokaisen tööttäyksen ja kadulta kuuluneen keskustelun eivät ainakaan houkutelleet viettämään minuuttiakaan ylimääräistä hotellihuoneessa. Huoneen hinta jäi tosin alle 20 euron kahdelta yöltä, joten en ehkä odottanutkaan mitään hienompaa.

Koska meillä oli vain kolme päivää Shanghaissa, päätimme väsymyksestä huolimatta tehdä mahdollisimman paljon jo heti ensimmäisenä päivänä. Suuntasimme siis Nanjing Roadille syömään ihan mahtavaan italialaiseen ravintolaan ja shoppailemaan, sillä kaikki tarvitsivat kengät iltaa varten . Nanjing Road päättyi mukavasti The Bundille, josta meidän oli helppo suunnata takaisin hotellille vaihtamaan vaatteet, sillä olimme jo Pekingissä päättäneet suunnata Shanghain suosituimpaan baariin, Bar Rougeen, jossa sattui olemaan Ladie's night juurikin torstaisin.

Bar Rouge oli täynnä ulkomaalaisia ja sen terassilta avautui näköala The Bundille. Naisille oli tarjolla ilmainen manikyyri ja valaistuilla jääpaloilla koristeltuja drinkkejä. Vaikka Bar Rouge olikin mielestämme tosi hieno paikka, emme jaksaneet seistä hienojen drinkkien kanssa yli puolen yön, joten suuntasimme takaisin hotellille ja nukkumaan, sillä seuraavana päivänä halusimme olla kunnon turisteja ja käydä mahdollisimman monessa paikassa.

Aloitimme aamun loistavalla aamiaisella niinkin eksoottisessa paikassa kuin Pizza Hut, jonka jälkeen suuntasimme Yu Parkiin. Olin vähän skeptinen Yu parkin suhteen, sillä kaikki puistot joissa olemme käyneet Pekingissä ovat olleet melkein identtisiä (En ihan oikeasti erota kuviani Beihai parkista ja Summer Palacesta) No, pessimisti ei pety, sillä Yu Park olikin oikeastaan aika hieno paikka.

Kiinassa on tosi paljon upeita kattoja!

Yu Parkista suuntasimme Xintiandiniin, jonka länsimaalaiset ravintolat saivat meidät kaikki toivomaan, että olisimme lähteneet Shanghaihin vaihtoon Pekingin sijaan, mutta katsottuamme ruokalistan hintoja päätimme että Peking on ehkä sittenkin kivempi paikka. Ainakin opiskelijoille.

Xintiandinista jatkoimme kohti Tianzifangia, pientä kiinalaista korttelia, joka oli täynnä pieniä baareja ja taidegallerioita. Alue oli mielestäni aika samanlainen kuin Pekingin kuuluisin Hutong, Nanluoguxiang, mutta ehkä hieman karismaattisempi?

Tianzifangista palattuamme suuntasimme jälleen The Bundille, josta otimme maan alla menevän junan The Bundin toiselle puolelle. Juna oli oikeastaan pieni lasikoppi, joka kulki nopeassa hienosti valaistussa tunnelissa. Tunneli päättyi sopivasti Pearl Towerin eteen.

Ostimme halvimman mahdollisen lipun Shanghain päänähtävyyteen, eli pääsyn Pearl Towerin keskiosaan. En tiedä olisiko kalliimpi lippu tehnyt kokemuksesta yhtään rikkaamman, sillä keskikohdasta näkyi koko Shanghai.Ajattelin että halvalla lipulla ei varmaan pääse tornin lasilattialla varustettuun osioon, mutta se olikin vielä yhden kerroksen alempana! Hui.

Kaverini ei ollut koskaan ollut pilvenpiirtäjässä tai muussa korkeassa rakennuksessa, joten vietimme tornissa aika pitkän ajan maisemia ihmetellen, jonka jälkeen otimme saman valaistun junan takaisin ”joen” toiselle puolelle ja suuntasimme kohti Brasilialaista ravintolaa, jonka jälkeen olimme kaikki niin täynnä että halusimme vain hotelliin ja nukkumaan.

Valotunneli Bundille

Suunnitelmissa oli käydä lauantaina Shanghai Museumissa, mutta päästyämme museolle totesimme sen olevan kiinni. Arvatkaa oliko netissä mitään ilmoitusta tästä? Ei tietenkään. Kiinassa asuessani olen kuitenkin jo tottunut tähän ”lappu ovessa” meininkiin, joten suuntasimme sen sijaan Shanghain modernin taiteen museoon. Näyttelyn nimi oli ”Shanghai flowers” mutta koska olen taiteen suhteen aikamoinen puusilmä, näin vain värikkäästi maalattuja neliöitä valkoisessa huoneessa. Jee.

Modernin taiteen museo sijaitsi People's Squarella, jossa toimii lauantaisin myös Marriage Market. Lukiessani Shanghain nähtävyyksistä, en oikeastaan ollut kovin kiinnostunut kyseisestä paikasta sillä ajattelin sen olevan vain tori, jossa myydään häämekkoja tai muuta vastaavaa. Kuinka väärässä olinkaan.

Pienen googletuksen jälkeen minulle nimittäin selvisi että Marriage Market on kirjaimellisesti Marriage Market. Kuvassa näkyvissä sateenvarjoissa on pienellä teipinpalalla tai nuppineuloilla kiinnitetty lappu, jossa lukee naimakauppaa hakevan henkilön tiedot aina kiinalaisesta horoskoopista ja rahatilanteesta elämäntarinaan asti. Yleensä sateenvarjon takana ovat henkilön vanhemmat, joilla on vain harvoin aikuisen lapsensa lupa etsiä heille kumppania. Tervetuloa 2000-luvun Kiinaan, jossa järjestetty avioliitto on edelleen ihan arkipäiväinen asia. Mikäli haluat etsiä (aikuiselle) lapsellesi kumppanin, ilmoitus People's Squarella maksaa noin 3 euroa. Onnea etsintään!

Palatessamme Marriage Marketilta Nanjing Roadille, olikin jo aika lähteä kohti juna-asemaa. Palasimme yliopistolle joskus yhden jälkeen yöllä tapeltuamme kiinaksi taksikuskin kanssa, joka ei tiennyt missä yliopistomme sijaitsee ja nautittuamme kulinaristisen elämysaterian McDonald'sissa, pääsin vihdoin omaan sänkyyni. Ei hometta, ei meteliä ja toimiva lämmitys. Shanghai oli ihan hieno paikka, mutta taidan silti pitää enemmän Pekingistä:)

Kärsivällisyyttä ja nyrkkeilysäkki

Jo 16-vuotiaasta olen tiennyt mitä haluan opiskella. Aikalailla yhtä pitkään olen myös tiennyt haluavani suunnata opinnoissani Aasiaan. Jos joku olisi kertonut 16-vuotiaalle Hennalle että 20-vuotiaana olet sekä työskennellyt Hongkongissa että opiskellut Pekingissä, olisin varmaankin pyörtynyt.

Mikä Kiinassa sitten kiehtoo, siihen en koskaan ole osannut vastata. En ole erityisen kiinnostunut Kiinan historiasta tai kielestä, enkä suuremmin pidä kiinalaisesta ruoastakaan. Silti Kiinassa on aina ollut sitä jotakin. Ja vietettyäni vajaan kuukauden Suomessa, on ensi perjantaina jälleen aika siirtyä Kiinan puolelle.

Olen käynyt Pekingissä kerran vuonna 1999. Muistan siitä reissusta ärsyttävän tädin ravintolasta, "ihan hienon" kultaisen valtaistuimen kielletyssä kaupungissa, kiinalaisten leimasinten musteen tuoksun, keltaiset kuomat ja lihanmakuiset sipsit pilvenpiirtäjässä, Valokuva-albumeita ja videopätkiä selaamalla saattaisin muistaa enemmänkin, mutta sinne asti en ole vielä päässyt. 

Kiinaan lähtö ei muuten todellakaan ole ihan helppo juttu ja siihen tarvitaan paljon kärsivällisyyttä sekä noin 300 sivua paperia (laske tähän myös nenäliinat, niitä tarvitaan) ja ainakin minun tapauksessani myös auto, parisataa euroa sekä nyrkkeilysäkki tai vastaava esine, johon voit purkaa ärtymyksesi.

Ensin piti täyttää koulun hakemus netissä, johon tarvittiin niin opintosuunnitelma (koitapa tehdä sellainen ilman ko koulun kurssilistaa...),  lista suoritetuista opinnoista, todistus englannin kielen taidosta, imarteleva kirje syistä joiden takia haluan juuri Heidän yliopistoonsa, todistus siitä, etten sairasta ruttoa, lepraa tai psykoosia, röntgen kuvat, sydänfilmi ja passikuvat sekä kopiot kaikista virallisista asiakirjoistani.  

Tämän paperikasan skannattuani pääsin odottelemaan DHL:n lähetystä, jonka pääsin hakemaan Valkeakoskelta, vain ajaakseni seuraavana päivänä Helsingin Kulosaareen hakemaan viisumia. Arvatkaa oliko suurlähetystö muuten kiinni juurikin sinä keskiviikkona? No oli. Arvatkaa oliko siitä mitään ilmoitusta? No ei.

Seuraavana päivänä palasin Helsinkiin vähintäänkin ärtyneenä tunkemaan noin tietosanakirjan verran paperia pienestä luukusta sisään ja tänä aamuna pääsin jälleen kauniiseen Kulosaareen hakemaan viisumini, jälleen pienestä luukusta. En tiedä onko Kiinan suurlähetystössä lailla kielletty puhuminen ja hymyily, mutta siltä ainakin vaikutti.

Lisäksi olen päässyt käymään passikuvassa koska Pekingin päässä niitä tarvitaan ainakin 8, Nyt jäljellä on enää rahanvaihto sekä käsimatkatavaroiden pakkaus, kaksi asiaa joiden luulisi käyvän suhteellisen helposti. Tosin kun kyse on Kiinasta, voin vain toivoa.

Home sweet home

Hongkongin kokoisen suurkaupungin jälkeen oli vähintäänkin outoa saapua 200,000 ihmisen asuttamalle Tampereelle, joka kuitenkin on aina ollut mun kotikaupunkini. Ennen mielestäni suhteellisen vilkkaan kaupungin kadut tuntuvat tyhjiltä sivukujilta, Suomen kesälle ominainen valoisuus tuntuu jotenkin epätodelliselta ja 10 kerroksiset talot matalilta. Toisaalta täällä Suomessa on aika kaunista karun metropolin jälkeen. Ja todella rauhallista.

Koskenranta

Niin rauhallista

Vaikka ikävöinkin Hongkongia jo lentokoneeseen astuessani, Suomeen on kuitenkin mukava palata. Pääsin heti ensimmäisenä viikonloppuna itselleni niin rakkaaseen Simolaan - meidän kesämökille, tai oikeastaan loma-asunnolle, koska ollaan siellä vuoden ympäri. Maaseudun rauhassa jet lagistakin oli helppo päästä eroon ja pääsimpä vielä sienimetsällekin tänä kesänä.

Maaseudun kauneutta

Tänne oli ikävä

Metsässä

Ihaninta Suomeenpaluussa oli kuitenkin se, että näin jälleen mun pikkuprinssiäni eli meidän Parsonrussellin terrieriä Pekkaa ja ystäviäni sekä tietenkin perhettäni. Käväisin myös katsastamassa Tampereen yöelämän, mutta taisin suunnata sinne liian pian Hongkongin jälkeen, koska meininki oli aika matalalla Lan Kwai Fongiin verrattuna.

Kulta

Sylivauva

Karoliina ♥

Vaikka Suomeen onkin kiva palata, on myös kiva tietää että täällä ei tarvitse olla kovin kauaa. Lukukausi Pekingissä alkaa meinaan 8. Syyskuuta, tosin saatan suunnata sinne hieman myöhässä, sillä viisumin saannissa kestää viikko ja pystyn hakemaan sitä vasta syyskuun alettua.

Jos Hongkongiin lähtö tuntui nopealta, Pekingiin lähtö vasta tulikin puun takaa. Koulujen välillä tapahtuneen informaatiokatkon takia koko vaihdon ympärillä vallinnut epävarmuus alkoi vihdoin hälvetä tänä aamuna saadessani viestin että kaikki alkaa pikkuhiljaa järjestyä.

Kiinaan lähtö ei muuten oo läheskään yhtä helppoa kuin Hongkongiin lähtö. Oleskeluluvan saadakseni olen nimittäin käynyt mittauttamassa sydänkäyräni, röntgenkuvaamassa rintakehäni ja totesihan se lääkäri myös että mulla ei oo myöskään ruttoa tai lepraa - tai mitä näitä Euroopassa ja etenkin Suomessa todella yleisiä tauteja siinä kaavakkeessa nyt kyseltiinkään.

Seuraavat viikot tulevat varmasti olemaan elämäni kiireisimpiä mutta ainakin tiedän minne olen menossa. Niin, ja voisin ehkä oikeasti vihdoin opetella kirjoittamaan nimeni kiinankielellä.

P.S Oli jo aikakin päivittää blogin headeri;)