Terveisiä Pekingistä

Hahaa keksin ehkä vihdoin keinon kiertää suuri palomuuri ja lisätä kuvia blogiin? Se nähdään kohta...

Viimepäivät ovatkin kuluneet mukavasti, nimittäin lomaillessa, sillä Kiinassa on ensi viikon tiistaihin asti kansallinen loma. Suunnitelmissa oli käydä katsomassa Pekingin nähtävyyksiä, mutta kansallinen loma tarkoittaa myös sitä että koko Kiina suuntaa kohti pääkaupunkia ja siksi esimerkiksi kielletty kaupunki ei tullut kuuloonkaan suunnitelmia laatiessa. Onneksi Pekingissä on vaikka mitä nähtävää, vaikka jättäisikin suosituimmat turistikohteet toiseen kertaan:)

Pekingissä asuessani olen huomannut yhden asian. Kannattaa tutustua oikeisiin ihmisiin, jotka tuntevat lisää ihmisiä. Oikeilla kontakteilla pääsee monen mutkan ohitse ja yleensä säästää sievoisen summan rahaakin. Tämä sääntö pätee lähinnä yöelämään, mutta viime viikon lauantaina pääsin nauttimaan vähän erilaisesta aktiviteetista.

Suuntasimme nimittäin noin puoliseitsemältä aamulla kohti Pekingin olympiakaupunkia, jossa osallistuimme Colour Festivaliin, viralliselta nimeltään Rainbow Run. Käytännössä tapahtumassa käveltiin/ juostiin viiden kilometrin matka, samalla kun ihmiset heittelivät toisiaan (myrkyttömällä?) värijauheella. Lähes ainoina länsimaisen näköisinä henkilöinä olimme tietenkin kaikkien suosikkikohde ja juoksun loppuessa päältämme löytyi aikamoinen väriskaala.

Suurin osa lomapäivistä on mennyt lähinnä shoppaillessa ja Pekingiin noin yleensä tutustuessa. Ostimme San Li Tunista ison kasan DVD:itä joita on nyt mukava katsella IKEA reissun jälkeen mukavasti sisustetussa huoneessa. En oikeastaan ostanut muuta kun lakanat, pari kynttilää, pyyhkeitä ja tyynyn, mutta pienetkin asiat piristävät tätä tylsää huonetta aika mukavasti.

Kiinan IKEAkin oli oikeastaan aikamoinen kokemus. Toisin kuin Suomessa, jossa IKEAssa shoppailu on oikeastaan aika helppoa, täällä Kiinassa siellä leikitään kotia. Kokonaisia perheitä nukkuu esittelyhuoneissa, syö esittelykeittiöissä (emme edes uskaltaneet vilkaista vessaan..) ja jono ravintolaan oli ainakin kaksi tuntia pitkä, joten tällä kertaa jäi IKEAn lihapullat kiinalaisille. No, ainakin huone on nyt mukavampi!

Vaikka tiesimme, että turistikohteet ovat luultavasti ihan tupaten täynnä, päätimme silti torstaina kerätä rohkeutemme ja suunnata Kesäpalatsiin. Lippu muurien sisäpuolelle maksoi huimat 15 yuania opiskelija-alennuksella ja mielestäni kokemus oli joka sentin (tai maon) arvoinen.

Kesäpalatsi olisi varmasti vielä rauhallisempi paikka ilman puolta miljoonaa muutakin ihmistä, mutta ainakin saimme nauttia vihreistä puista ja sinisestä taivaasta. Olen huomannut että Pekingin säätä on mahdoton ennustaa. Vaikka tänään olisi lämmintä ja sininen taivas, saattaa seuraavana päivänä kaivata talvitakkia ja kolmantena taas sataa kaatamalla. Pahimpia ovat kuitenkin n.s apokalyptiset päivät (Kuten venäläinen ystäväni Katya ne nimesi) jolloin näkee hädintuskin eteensä eikä oikeastaan edes halua ajatella mitä kaikkia myrkkyjä sitä keuhkoihinsa vetää.

Toistaiseksi olemme kuitenkin saaneet nauttia suhteellisen hyvistä säistä ja sadepäivinä koulun lähellä sijaitsevassa kahvilassa inkivääriteetä juodessani en oikeastaan keksi paljoa valitettavaa. Tai no, en ehkä koskaan tule tottumaan kiinalaisiin ja heidän vähintäänkin outoihin tapoihinsa, mutta taidan jättää valittamisblogauksen jonkun apokalyptisen sisällä vietettävän talvipäivän varalle. Kuka tietää, ehkä se on jo huomenna!

Kiinalainen poliisiauto, suuri palomuuri ja poika nimeltä Perjantai

Ihan ensimmäisenä haluan pyytää anteeksi – tämän blogin päivitys täältä Kiinasta ei olekaan ihan helppoa. Nimittäin muunmuassa Facebookin ja Youtuben lisäksi suurella palomuurilla blokattujen sivujen listalle on päässyt myös Blogger. Olen kuitenkin (selvästikin) päässyt kiertämään kyseisen palomuurin ainakin tänään! En myöskään pysty lisäämään tekstiin kuvia. Huoh, Kiina.

Saavuin Kiinaan vähän yli viikko sitten, noin kuuden aikaan lauantai aamuna. Tässä vaiheessa kaikki oli vielä ihan hyvin, sillä lentokentällä pääsi etenemään oikein mukavasti ja vaikka laukkua täytyikin odotella melkein tunti, jatkoin hyvillä mielin kohti BTBUta etukäteen katsomallani bussilla.

Bussin saapuessa oikealle pysäkille, pääsin panikoimaan ensimmäistä kertaa. Pysäkki oli nimittäin ison tien sivussa, enkä tietenkään voinut käyttää puhelimeni karttapalvelua joten hetken vaelleltuani isojen laukkujen kanssa, päädyin ottamaan taksin.

Taksilla pääsin BTBUlle suhteellisen helposti, vaikka kuski joutuikin kysymään neuvoa pari kertaa. Koululla huokaisin helpotuksesta ja kävelin päärakennukseen, jossa minun olisi pitänyt saada yhteys henkilöön nimeltä Tina, mutta kyseinen henkilö ei tietenkään vastannut puhelimeen ja toimisto oli luonnollisesti kiinni koska oli lauantai. Tässä vaiheessa otin syvän henkäyksen ja katsoin kelloa, joka oli vasta yhdeksän ja istuin aulaan odottamaan. Ehkä saisin yhteyden myöhemmin.

Kellon lähestyessä yhtätoista ja noin kymmenen vastaamattoman puhelun jälkeen aloin jo harkita lähimpään hotelliin kirjautumista. Kukaan koulussa lauantaisin työskentelevä henkilö ei nimittäin puhunut englantia, ja halusin noin 15 tunnin matkustamisen jälkeen suihkuun ja ruokaa.

Seuraavan tunnin aikana alkoikin tapahtua. Koulun vartija kutsui paikalle kiinalaisen opiskelijan joka puhui englantia. Hänen kauttaan minulle selvisi, että koulu on kiinni maanantaihin asti ja että Tina on paikalla vasta 8.30 maanantai-aamuna. Hetken kuluttua apunani oli noin 6 kiinalaista opiskelijaa, joista yksi – poika nimeltä Perjantai – vei minut International dormiin, hoiti sisäänkirjautumisen ja vei minut vielä syömään koulun ruokalaan.

Palattuani dormiin lounaan jälkeen huokaisin helpotuksesta ja sallin itselleni ansaitut 3 tunnin päiväunet. Herättyäni päätin lähteä tutkimaan kampusta omin päin, mutta törmäsinkin samassa siivessä asuviin ruotsalaistyttöihin, jotka kutsuivat minut viettämään iltaa muiden vaihtareiden kanssa. Vaikka olinkin väsynyt, päätin että haluan tutustua ihmisiin, joiden kanssa tulisin viettämään seuraavat kuukaudet.

Maanantaina pääsin vihdoin rekisteröitymään ja ensimmäisille oppitunneilleni. Vaihtarien tunnit pidetään kaikki samassa luokassa, joka muistuttaa jonkun kauhuleffan lavasteita kalteriovineen ja ränsistyneine penkkeineen. Opettajien englanninkielen taso vaihtelee kauheasta hirveään ja opetuksen sisältö on aineesta huolimatta sama – Kiinan historia. Tuntien aikana onkin siis paras keskittyä esimerkiksi kiinankielen opiskeluun tai blogin päivittämiseen. Opiskelun olen suosiolla jättänyt vapaa-ajalle, koska silloin voin käydä powerpointit läpi kaikessa rauhassa ja katsoa mistä kurssilla oikeasti on kyse.

Kampuksella on usein aika tylsää, joten olemme vaihtarien kanssa keksineet kaikenlaista tekemistä kuten sulkapallon pelaaminen, kuntosali ja pelikortit – ainakin silloin kun kampukselta lähteminen ei ole mahdollista. Harvoin nettikään toimii niin hyvin, että oikeasti pääsisi katsomaan esimerkiksi elokuvia.

Viime viikonloppuna kävin kaverieni kanssa Beihai puistossa, joka sijaitsee Kielletyn kaupungin vieressä, sekä Nanluoguxiangin kadulla. Löysimme ihanan länsimaisen ravintolan ja paljon kivan oloisia kahviloita. Sinne palataan ihan varmasti.

Beihai puistossa oli paljon temppeleitä ja iso järvi, jossa paikalliset seilasivat ympäriinsä pienillä veneillä. Uskomattoman rauhallinen paikka ja ilmakin tuntui ihanan puhtaalta.

Toinen viikko Kiinassa alkoikin vauhdilla. Pääsin muunmuassa kiinalaisen poliisiauton kyytiin ja jopa poliisiasemalle asti. Ennen kuin kukaan panikoi, ei – en tehnyt mitään rikollista. Olimme palaamassa kiinalaisesta kauppakeskuksesta (joka oli 5 kerroksinen, monesta rakennuksesta koostuva tuhlausparatiisi. Onnistuin kuitenkin hillitsemään itseni ja pääsin ulos tuhlattuani vain 45 RMB) kun aivan tavallisen näköinen mies törmäsi kaveriini ja noin 10 sekunnin kuluttua tajusimme että kaverini puhelin oli varastettu. No varas oli tietenkin hypännyt takaisin bussiin ja onnellisesti pakomatkalla, joten kiirehdimme kiinaa puhuvan kaverimme luokse soittamaan poliisille.

Noin viidessä minuutissa meidän kaikkien piti hakea passit ja mennä koulun portin eteen, josta meidät haettiin poliisiautolla! Vartijoilla oli ainakin hauskaa kun viisi länsimaista opiskelijaa astui poliisiautoon hämmentyneenä. Poliisiasemalla meidät pyydettiin istumaan ja kertomaan kaikki pienetkin yksityiskohdat varkaudesta, kunnes noin puolen tunnin kuulustelun jälkeen pääsimme takaisin kotiin – jälleen poliisiautossa.

No ei voi ainakaan sanoa, että elämä ei olisi jännittävää!

Kirjoitteli,

Kärsivällisyyttä ja nyrkkeilysäkki

Jo 16-vuotiaasta olen tiennyt mitä haluan opiskella. Aikalailla yhtä pitkään olen myös tiennyt haluavani suunnata opinnoissani Aasiaan. Jos joku olisi kertonut 16-vuotiaalle Hennalle että 20-vuotiaana olet sekä työskennellyt Hongkongissa että opiskellut Pekingissä, olisin varmaankin pyörtynyt.

Mikä Kiinassa sitten kiehtoo, siihen en koskaan ole osannut vastata. En ole erityisen kiinnostunut Kiinan historiasta tai kielestä, enkä suuremmin pidä kiinalaisesta ruoastakaan. Silti Kiinassa on aina ollut sitä jotakin. Ja vietettyäni vajaan kuukauden Suomessa, on ensi perjantaina jälleen aika siirtyä Kiinan puolelle.

Olen käynyt Pekingissä kerran vuonna 1999. Muistan siitä reissusta ärsyttävän tädin ravintolasta, "ihan hienon" kultaisen valtaistuimen kielletyssä kaupungissa, kiinalaisten leimasinten musteen tuoksun, keltaiset kuomat ja lihanmakuiset sipsit pilvenpiirtäjässä, Valokuva-albumeita ja videopätkiä selaamalla saattaisin muistaa enemmänkin, mutta sinne asti en ole vielä päässyt. 

Kiinaan lähtö ei muuten todellakaan ole ihan helppo juttu ja siihen tarvitaan paljon kärsivällisyyttä sekä noin 300 sivua paperia (laske tähän myös nenäliinat, niitä tarvitaan) ja ainakin minun tapauksessani myös auto, parisataa euroa sekä nyrkkeilysäkki tai vastaava esine, johon voit purkaa ärtymyksesi.

Ensin piti täyttää koulun hakemus netissä, johon tarvittiin niin opintosuunnitelma (koitapa tehdä sellainen ilman ko koulun kurssilistaa...),  lista suoritetuista opinnoista, todistus englannin kielen taidosta, imarteleva kirje syistä joiden takia haluan juuri Heidän yliopistoonsa, todistus siitä, etten sairasta ruttoa, lepraa tai psykoosia, röntgen kuvat, sydänfilmi ja passikuvat sekä kopiot kaikista virallisista asiakirjoistani.  

Tämän paperikasan skannattuani pääsin odottelemaan DHL:n lähetystä, jonka pääsin hakemaan Valkeakoskelta, vain ajaakseni seuraavana päivänä Helsingin Kulosaareen hakemaan viisumia. Arvatkaa oliko suurlähetystö muuten kiinni juurikin sinä keskiviikkona? No oli. Arvatkaa oliko siitä mitään ilmoitusta? No ei.

Seuraavana päivänä palasin Helsinkiin vähintäänkin ärtyneenä tunkemaan noin tietosanakirjan verran paperia pienestä luukusta sisään ja tänä aamuna pääsin jälleen kauniiseen Kulosaareen hakemaan viisumini, jälleen pienestä luukusta. En tiedä onko Kiinan suurlähetystössä lailla kielletty puhuminen ja hymyily, mutta siltä ainakin vaikutti.

Lisäksi olen päässyt käymään passikuvassa koska Pekingin päässä niitä tarvitaan ainakin 8, Nyt jäljellä on enää rahanvaihto sekä käsimatkatavaroiden pakkaus, kaksi asiaa joiden luulisi käyvän suhteellisen helposti. Tosin kun kyse on Kiinasta, voin vain toivoa.

Home sweet home (eng)

Returning to my old hometown - the small city of Tampere with its 200,000 inhabitants - was rather weird after the huge metropolitan city of Hong Kong. The streets I used to find busy felt like one of those empty side streets, the luminous Finnish summer felt somewhat surreal and the houses are so so so low with only 10 blocks or less. On the other hand, Finland is rather beautiful after the rugged metropolitan. And truly restful.

The Tammer rapids

So peaceful

Whilst I was already missing Hong Kong at the second I stepped in to the plane, I still think it's quite nice to be back in Finland. On my first weekend I was lucky to get to my dearest Simola - our summer house, or holiday house because we stay there all year round. In the peace of the countryside I felt my jet lag melting away and I also got to go to the forest with my mom to pick up some chanterelles.

Finnish Countryside

I really missed this place

The Forest.

The most wonderful thing about returning to Finland however, was reuniting with my little prince - otherwise known as our Parson Russell terrier Pekka and of course my friends and family. I also managed to check out the night life of Tampere but I think I did it too soon after Hong Kong, because the atmosphere was really lame compared to the legendary Lan Kwai Fong.

My little prince

Baby

Karoliina ♥

Even though it's nice to return to Finland, it's also nice to know that I don't have to stay for too long. My semester in Beijing is starting on 8th of Septemper, although I might have to go there a bit later because I need to get my visa and it takes a week and I'm only able to apply as September begins.

If leaving for Hong Kong felt sudden, leaving for Beijing is even more sudden. Due to the problems in the information flow between my school and the school in Beijing, the whole exchange has been a bit unsure but this morning I finally received the long awaited email that cleared things up.

Going to China isn't half as easy as it was to go to Hong Kong. To get the residence permit I've gotten my cardiogram checked, X-ray'd my chest and it also turns out I don't have Plague, Leprosy or any other of these very common diseases in Europe and especially in Finland that were mentioned in the form.

Next weeks will probably be some of the busiest weeks in my life but at least I now know where I'm going. Oh, and it might be the time that I finally learn how to write my name in Chinese.

P.S It was about time to update the header - Next destination Beijing!

Home sweet home

Hongkongin kokoisen suurkaupungin jälkeen oli vähintäänkin outoa saapua 200,000 ihmisen asuttamalle Tampereelle, joka kuitenkin on aina ollut mun kotikaupunkini. Ennen mielestäni suhteellisen vilkkaan kaupungin kadut tuntuvat tyhjiltä sivukujilta, Suomen kesälle ominainen valoisuus tuntuu jotenkin epätodelliselta ja 10 kerroksiset talot matalilta. Toisaalta täällä Suomessa on aika kaunista karun metropolin jälkeen. Ja todella rauhallista.

Koskenranta

Niin rauhallista

Vaikka ikävöinkin Hongkongia jo lentokoneeseen astuessani, Suomeen on kuitenkin mukava palata. Pääsin heti ensimmäisenä viikonloppuna itselleni niin rakkaaseen Simolaan - meidän kesämökille, tai oikeastaan loma-asunnolle, koska ollaan siellä vuoden ympäri. Maaseudun rauhassa jet lagistakin oli helppo päästä eroon ja pääsimpä vielä sienimetsällekin tänä kesänä.

Maaseudun kauneutta

Tänne oli ikävä

Metsässä

Ihaninta Suomeenpaluussa oli kuitenkin se, että näin jälleen mun pikkuprinssiäni eli meidän Parsonrussellin terrieriä Pekkaa ja ystäviäni sekä tietenkin perhettäni. Käväisin myös katsastamassa Tampereen yöelämän, mutta taisin suunnata sinne liian pian Hongkongin jälkeen, koska meininki oli aika matalalla Lan Kwai Fongiin verrattuna.

Kulta

Sylivauva

Karoliina ♥

Vaikka Suomeen onkin kiva palata, on myös kiva tietää että täällä ei tarvitse olla kovin kauaa. Lukukausi Pekingissä alkaa meinaan 8. Syyskuuta, tosin saatan suunnata sinne hieman myöhässä, sillä viisumin saannissa kestää viikko ja pystyn hakemaan sitä vasta syyskuun alettua.

Jos Hongkongiin lähtö tuntui nopealta, Pekingiin lähtö vasta tulikin puun takaa. Koulujen välillä tapahtuneen informaatiokatkon takia koko vaihdon ympärillä vallinnut epävarmuus alkoi vihdoin hälvetä tänä aamuna saadessani viestin että kaikki alkaa pikkuhiljaa järjestyä.

Kiinaan lähtö ei muuten oo läheskään yhtä helppoa kuin Hongkongiin lähtö. Oleskeluluvan saadakseni olen nimittäin käynyt mittauttamassa sydänkäyräni, röntgenkuvaamassa rintakehäni ja totesihan se lääkäri myös että mulla ei oo myöskään ruttoa tai lepraa - tai mitä näitä Euroopassa ja etenkin Suomessa todella yleisiä tauteja siinä kaavakkeessa nyt kyseltiinkään.

Seuraavat viikot tulevat varmasti olemaan elämäni kiireisimpiä mutta ainakin tiedän minne olen menossa. Niin, ja voisin ehkä oikeasti vihdoin opetella kirjoittamaan nimeni kiinankielellä.

P.S Oli jo aikakin päivittää blogin headeri;)

From: Hong Kong International To: Helsinki - Vantaa

About three months ago, during one of the many sleepless nights I had before going to Hong Kong I was playing with different scenarios about Hong Kong. What if I don't like my job? What if I start to miss home? What if I don't meet any nice people? Knowing myself (or so I thought) I was 100% sure that I would cry myself to sleep for at least 10 times while embracing a Finnish book and looking at pictures of reindeer and hills.

If only I had known how wrong I was. What if I don't like my job? I can't remember a single day that I actually wouldn't have wanted to go to work. What if I start to miss home? I can't remember myself wishing I was in Finland. Except once - as I was walking home in this deadly heat - I think I wished I could be in the middle of a Finnish winter.

What if I don't meet any nice people? And here's where I went really wrong. During these three months I've built my social life up again from a scratch. I've met people with whom I can be myself . People, that I want to keep in touch with in the future.

Before I left Finland, I read through (more like memorised by heart) around three Hong Kong guide books and marked all the things that I wanted to do during my three months. I wanted to...

....Visit Macao

....Go to at least one hike

....See Big Buddha

...Visit Disneyland

 ...See Lan Kwai Fong ("once")

...See Infinity Pool

 ...Spend time on the beach 

 ...if possible, visit an Asian convention

...and of course Victoria Peak

...and Afternoon tea

...and first and foremost - learn how to enjoy life.

And I ended up doing every single thing from my little bucket list, most of them more than once. What surprised me the most was how much better I learned to know myself. I learned that hey, I can actually do things. I learned to smile more and rejoice the little things like my doorman saying hello to me every morning.

I haven't really talked about my job and I won't talk about it in the future either - at least not in this blog - but I've got to say that career wise Hong Kong was definitely the right choice. I learned so much more both about entrepreneurship and marketing and I think I know just a little bit better what I want to do for living in the future.

To conclude, I think I have spent the best summer of my life so far. That summer comes to an end tomorrow as my plane takes off to Finland. Of course, it feels horrible to leave it all behind and I will surely miss this place but right now, it's my time leave for the new adventures!

P.S I still have no clue how to write my name in Chinese although I've added that fancy little picture to all of my posts.

From: Hong Kong International To: Helsinki - Vantaa

Noin kolme kuukautta sitten eräänä unettomana yönä (ja niitä oli paljon ennen Hongkongiin lähtöä) kehittelin kauhuskenaarioita Hongkongista. Mitä jos en tykkääkään työstäni? Mitä jos koti-ikävä iskee? Mitä jos en tapaa ketään kivoja ihmisiä? Itseni tuntien (tai niin luullen), olin 100% varma että itken itseni uneen ainakin 10 kertaa ensimmäisten viikkojen aikana halatessani suomenkielistä kirjaa ja katsoessani kuvia poroista ja tuntureista.

Jos vaan olisin tiennyt kuinka väärässä olin. Mitä jos en tykkääkään työstäni? En muista päivääkään jona en olisi halunnut mennä töihin. Mitä jos koti-ikävä iskee? En muista ajatelleeni, että olisinpa nyt Suomessa. Paitsi kerran kävellessäni kotiin paahtavassa kuumuudessa taisin hetkellisesti toivoa olevani keskellä Suomen talvea.

Mitä jos en tapaa ketään kivoja ihmisiä? Ja tässä olin kaikkein eniten väärässä. Kolmessa kuukaudessa oon rakentanu sosiaalisen elämäni uudelleen täysin tyhjästä. Oon tavannut ihmisiä, joiden kanssa voin olla oma itseni. Ihmisiä, joiden kanssa haluan pitää yhteyttä vielä tulevaisuudessakin. 

Ennen lähtöäni luin ehkä 3 Hongkong opasta kannesta kanteen ja merkitsin asioita joita  haluan tehdä näiden kolmen kuukauden aikana. Halusin ainakin...

....Käydä Macaossa

....Käydä ainakin yhdellä vaellusreitillä

....Nähdä Big Buddhan

...Käydä Disneylandissa

 ...Nähdä Lan Kwai Fongin ("kerran")

Käydä Infinity Poolilla

 ...Viettää aikaa rannalla

 ...jos mahdollista, käydä Aasialaisessa conissa

...ja tietysti Victoria Peakilla

...sekä kokea Afternoon tean:

...ja ennen kaikkea oppia nauttimaan elämästä

Ja päädyin tekemään joka ikisen asian siltä listalta, monta niistä useammankin kerran. Mulle itselleni ehkä eniten tuli yllätyksenä se, miten paljon paremmin opin tuntemaan oman itseni. Opin että hei, mä oikeesti pystyn tekemään asioita. Opin hymyilemään useammin ja aidosti iloitsemaan pienistäkin asioista kuten siitä, että ovimies tervehtii mua joka aamu.

En oo puhunut paljon työstäni, enkä tule siitä puhumaan tulevaisuudessakaan ainakaan tässä blogissa, mutta täytyy kyllä sanoa että Hongkong oli oikea valinta myös uramielessä. Opin hirveästi uusia asioita niin yrittäjyydestä kuin markkinoinnistakin ja tiedän ehkä ihan vähän paremmin mitä haluan tulevaisuudessa tehdä työkseni. 

Kaiken kaikkiaan oon viettänyt ehkä elämäni tähän mennessä parhaan kesän. Se kesä päättyy huomenna koneen noustessa kohti Suomea. Tottakai se tuntuu kamalalta ja tuun varmasti ikävöimään tätä paikkaa mutta mun on aika lähteä kohti uusia seikkailuja! 

P.S En muuten vieläkään osaa kirjoittaa nimeäni kiinaksi vaikka oonkin lisänny ton hienon kuvan jokaiseen blogikirjoitukseen.