tiistai 30. kesäkuuta 2015

Henna muutti Hollantiin

Tällä hetkellä istun lähellä Haagse Bosin puistoa pienessä kahvilassa, jota ympäröivät kanaalit ja Hollannille tyypilliset matalahkot talot kapeine porraskäytävineen. Miten sitten oikein päädyin tänne tulppaanien ja puukenkien maahan, sitä en oikein osaa itsekään sanoa, mutta huomenna alkaa työt ja asunnon avaimet saa parin tunnin päästä.


Tulen näillä näkymin asumaan täällä Hollannissa ainakin vuoden ja mikäli asiat menevät hyvin niin varmaan vielä pidempäänkin. On siis aika palata myös bloggauksen pariin, nyt kun edessä ovat taas uudet seikkailut, tällä kertaa toki hieman lähempänä Suomea kuin aikaisemmin.


Viime päivät ovatkin menneet lähinnä Haagiin tutustuessa ja asioiden hoitamisessa. Tänään avasin esimerkiksi pankkitilin ja hankin OV-kortin julkista liikennettä varten ja huomenna on edessä sosiaaliturvatunnuksen hankkiminen. Vielä pitäisi hankkia salijäsenyys,  puhelin ja SIM-kortti sekä vakuutus mutta kaikki ajallaan.

Paras puoli Haagissa on ehdottomasti tietynlainen sujuvuus. Sekä julkinen liikenne että erittäin hyvin organisoitu pyöräliikenne tekevät liikkumisesta helppoa ja englanninkielistä palvelua saa ihan joka puolelta. Tietysti suunnitelmissa on hollanninkielen opiskelu, mutta näin aluksi on mukava huomata että englannilla pärjää aivan loistavasti.


Tällä kertaa myös pakkaaminen oli astetta helpompaa, sillä perheeni (ja paras ystäväni) saapuvat tänne autolla jo parin viikon päästä, eli koko elämää ei tarvinnutkaan pakata yhteen matkalaukkuun. Nyt on kuitenkin aika mennä hakemaan uuden asuntoni avaimet, joten lopetan kirjoittamisen tällä kertaa tähän:)

Tot zienz,