Se vaikein paikka

Kun laukut on pakattu ja huone suurin piirtein lähtökunnossa, alkaa Suomi-ikävä pikkuhiljaa hiipiä takaraivoon. Lähtö lentokentälle on huomenna aamulla kello 7.30 ja Suomessa olen aikaeron ansiosta jo kello kaksi paikallista aikaa. Enää pitää miettiä miten pidän itseni hereillä ainakin kymmeneen asti välttääkseni pahimman jet lagin.

Viimeiset pari päivää ovat olleet henkisesti tosi raskaita. Ensin sanoin hyvästit Singaporelaisille, joiden kanssa olen jakanut monta hyvää hetkeä, ja sitten kahdelle parhaalle ystävälleni, ranskalaiselle Camillelle ja venäläiselle Katelle. Vietin näiden ihmisten kanssa lähes joka ikisen päivän näistä kolmesta kuukaudesta, joten on sanomattakin selvää että hyvästit eivät todellakaan olleet helpoimmasta päästä.

Näitä tyttöjä tulee varmasti ikävä

Päällimmäisin tunne on tietynlainen tyhjyys ja sen jälkeen yksinäisyys, sillä itselläni oli Pekingissä vielä kaksi päivää jäljellä parhaiden kaverieni lähdettyä. Onneksi korealaiset ja englantilaiset kaverini raahasivat minut ulos heti sunnuntai-iltana, sillä muuten olisin varmaan viettänyt nämä kaksi päivää kotona seinää tuijottaen.

Syntymäpäiväjuhlat

Vaikka nämä kolme kuukautta Kiinassa kuluivatkin todella nopeasti, eikä tänne Pekingiin asettuminen ollutkaan helpoimmasta päästä, en kuitenkaan voi sanoa katuvani tänne tuloa ollenkaan.

Vaikeinta Kiinassa asumisessa on ehdottomasti kotiin paluu. Vaikeaa ei kuitenkaan ole hintatason kymmenkertaistuminen tai ihmismassojen puuttuminen, vaan se kysymys jonka tulen luultavasti kuulemaan ainakin kymmenen kertaa eri tahoilta. Millaista on elämä Kiinassa?

Kiinanmuurilla

Elämää Kiinassa on oikeastaan aika vaikea selittää. Olennainen osa arkea on niin kutsuttu Asian Pulse, jota en osaisi selittää vaikka kirjoittaisin siitä kokonaisen trilogian. Joka päivä näkee toinen toistaan oudompia asioita, joihin toisaalta tottuu päivä päivältä enemmän. En esimerkiksi enää edes vilkaisi oudoksuen, mikäli huomaisin jonkun nukkumassa McDonald'sissa tai pyjama päällä kaupungin keskustassa (feikki) merkkilaukun kanssa ruokakauppaan kiiruhtavan ayin hoitolapsineen.

Lähes koko vaihtariporukka

Osa elämääni täällä oli luonnollisesti myös kansainvälinen asuntola, jossa asuminen oli ehdottomasti ihan loistava päätös. Ensinnäkin asuntola sijaitsi koulun vieressä, eikä tunneille tarvinnut matkustaa tuntia joka aamu ja toiseksi asuntola muodosti arjen yhteisön, johon oli helppo kuulua ja josta oli helppo löytää tekemistä.

Vaikka Kiina onkin ehdottomasti listalla paikoista, joissa voisin tulevaisuudessa asua, olen kuitenkin valmis palaamaan Suomeen huomenna. Puhdas ilma, aito ruisleipä, Fazerin sininen ja oma koira ovat enemmän kuin tervetulleita takaisin elämääni ainakin kahdeksi viikoksi ennen kuin suuntaan jälleen uuteen seikkailuun kohti Kanadaa.