Kiinalainen poliisiauto, suuri palomuuri ja poika nimeltä Perjantai

Ihan ensimmäisenä haluan pyytää anteeksi – tämän blogin päivitys täältä Kiinasta ei olekaan ihan helppoa. Nimittäin muunmuassa Facebookin ja Youtuben lisäksi suurella palomuurilla blokattujen sivujen listalle on päässyt myös Blogger. Olen kuitenkin (selvästikin) päässyt kiertämään kyseisen palomuurin ainakin tänään! En myöskään pysty lisäämään tekstiin kuvia. Huoh, Kiina.

Saavuin Kiinaan vähän yli viikko sitten, noin kuuden aikaan lauantai aamuna. Tässä vaiheessa kaikki oli vielä ihan hyvin, sillä lentokentällä pääsi etenemään oikein mukavasti ja vaikka laukkua täytyikin odotella melkein tunti, jatkoin hyvillä mielin kohti BTBUta etukäteen katsomallani bussilla.

Bussin saapuessa oikealle pysäkille, pääsin panikoimaan ensimmäistä kertaa. Pysäkki oli nimittäin ison tien sivussa, enkä tietenkään voinut käyttää puhelimeni karttapalvelua joten hetken vaelleltuani isojen laukkujen kanssa, päädyin ottamaan taksin.

Taksilla pääsin BTBUlle suhteellisen helposti, vaikka kuski joutuikin kysymään neuvoa pari kertaa. Koululla huokaisin helpotuksesta ja kävelin päärakennukseen, jossa minun olisi pitänyt saada yhteys henkilöön nimeltä Tina, mutta kyseinen henkilö ei tietenkään vastannut puhelimeen ja toimisto oli luonnollisesti kiinni koska oli lauantai. Tässä vaiheessa otin syvän henkäyksen ja katsoin kelloa, joka oli vasta yhdeksän ja istuin aulaan odottamaan. Ehkä saisin yhteyden myöhemmin.

Kellon lähestyessä yhtätoista ja noin kymmenen vastaamattoman puhelun jälkeen aloin jo harkita lähimpään hotelliin kirjautumista. Kukaan koulussa lauantaisin työskentelevä henkilö ei nimittäin puhunut englantia, ja halusin noin 15 tunnin matkustamisen jälkeen suihkuun ja ruokaa.

Seuraavan tunnin aikana alkoikin tapahtua. Koulun vartija kutsui paikalle kiinalaisen opiskelijan joka puhui englantia. Hänen kauttaan minulle selvisi, että koulu on kiinni maanantaihin asti ja että Tina on paikalla vasta 8.30 maanantai-aamuna. Hetken kuluttua apunani oli noin 6 kiinalaista opiskelijaa, joista yksi – poika nimeltä Perjantai – vei minut International dormiin, hoiti sisäänkirjautumisen ja vei minut vielä syömään koulun ruokalaan.

Palattuani dormiin lounaan jälkeen huokaisin helpotuksesta ja sallin itselleni ansaitut 3 tunnin päiväunet. Herättyäni päätin lähteä tutkimaan kampusta omin päin, mutta törmäsinkin samassa siivessä asuviin ruotsalaistyttöihin, jotka kutsuivat minut viettämään iltaa muiden vaihtareiden kanssa. Vaikka olinkin väsynyt, päätin että haluan tutustua ihmisiin, joiden kanssa tulisin viettämään seuraavat kuukaudet.

Maanantaina pääsin vihdoin rekisteröitymään ja ensimmäisille oppitunneilleni. Vaihtarien tunnit pidetään kaikki samassa luokassa, joka muistuttaa jonkun kauhuleffan lavasteita kalteriovineen ja ränsistyneine penkkeineen. Opettajien englanninkielen taso vaihtelee kauheasta hirveään ja opetuksen sisältö on aineesta huolimatta sama – Kiinan historia. Tuntien aikana onkin siis paras keskittyä esimerkiksi kiinankielen opiskeluun tai blogin päivittämiseen. Opiskelun olen suosiolla jättänyt vapaa-ajalle, koska silloin voin käydä powerpointit läpi kaikessa rauhassa ja katsoa mistä kurssilla oikeasti on kyse.

Kampuksella on usein aika tylsää, joten olemme vaihtarien kanssa keksineet kaikenlaista tekemistä kuten sulkapallon pelaaminen, kuntosali ja pelikortit – ainakin silloin kun kampukselta lähteminen ei ole mahdollista. Harvoin nettikään toimii niin hyvin, että oikeasti pääsisi katsomaan esimerkiksi elokuvia.

Viime viikonloppuna kävin kaverieni kanssa Beihai puistossa, joka sijaitsee Kielletyn kaupungin vieressä, sekä Nanluoguxiangin kadulla. Löysimme ihanan länsimaisen ravintolan ja paljon kivan oloisia kahviloita. Sinne palataan ihan varmasti.

Beihai puistossa oli paljon temppeleitä ja iso järvi, jossa paikalliset seilasivat ympäriinsä pienillä veneillä. Uskomattoman rauhallinen paikka ja ilmakin tuntui ihanan puhtaalta.

Toinen viikko Kiinassa alkoikin vauhdilla. Pääsin muunmuassa kiinalaisen poliisiauton kyytiin ja jopa poliisiasemalle asti. Ennen kuin kukaan panikoi, ei – en tehnyt mitään rikollista. Olimme palaamassa kiinalaisesta kauppakeskuksesta (joka oli 5 kerroksinen, monesta rakennuksesta koostuva tuhlausparatiisi. Onnistuin kuitenkin hillitsemään itseni ja pääsin ulos tuhlattuani vain 45 RMB) kun aivan tavallisen näköinen mies törmäsi kaveriini ja noin 10 sekunnin kuluttua tajusimme että kaverini puhelin oli varastettu. No varas oli tietenkin hypännyt takaisin bussiin ja onnellisesti pakomatkalla, joten kiirehdimme kiinaa puhuvan kaverimme luokse soittamaan poliisille.

Noin viidessä minuutissa meidän kaikkien piti hakea passit ja mennä koulun portin eteen, josta meidät haettiin poliisiautolla! Vartijoilla oli ainakin hauskaa kun viisi länsimaista opiskelijaa astui poliisiautoon hämmentyneenä. Poliisiasemalla meidät pyydettiin istumaan ja kertomaan kaikki pienetkin yksityiskohdat varkaudesta, kunnes noin puolen tunnin kuulustelun jälkeen pääsimme takaisin kotiin – jälleen poliisiautossa.

No ei voi ainakaan sanoa, että elämä ei olisi jännittävää!

Kirjoitteli,

Kärsivällisyyttä ja nyrkkeilysäkki

Jo 16-vuotiaasta olen tiennyt mitä haluan opiskella. Aikalailla yhtä pitkään olen myös tiennyt haluavani suunnata opinnoissani Aasiaan. Jos joku olisi kertonut 16-vuotiaalle Hennalle että 20-vuotiaana olet sekä työskennellyt Hongkongissa että opiskellut Pekingissä, olisin varmaankin pyörtynyt.

Mikä Kiinassa sitten kiehtoo, siihen en koskaan ole osannut vastata. En ole erityisen kiinnostunut Kiinan historiasta tai kielestä, enkä suuremmin pidä kiinalaisesta ruoastakaan. Silti Kiinassa on aina ollut sitä jotakin. Ja vietettyäni vajaan kuukauden Suomessa, on ensi perjantaina jälleen aika siirtyä Kiinan puolelle.

Olen käynyt Pekingissä kerran vuonna 1999. Muistan siitä reissusta ärsyttävän tädin ravintolasta, "ihan hienon" kultaisen valtaistuimen kielletyssä kaupungissa, kiinalaisten leimasinten musteen tuoksun, keltaiset kuomat ja lihanmakuiset sipsit pilvenpiirtäjässä, Valokuva-albumeita ja videopätkiä selaamalla saattaisin muistaa enemmänkin, mutta sinne asti en ole vielä päässyt. 

Kiinaan lähtö ei muuten todellakaan ole ihan helppo juttu ja siihen tarvitaan paljon kärsivällisyyttä sekä noin 300 sivua paperia (laske tähän myös nenäliinat, niitä tarvitaan) ja ainakin minun tapauksessani myös auto, parisataa euroa sekä nyrkkeilysäkki tai vastaava esine, johon voit purkaa ärtymyksesi.

Ensin piti täyttää koulun hakemus netissä, johon tarvittiin niin opintosuunnitelma (koitapa tehdä sellainen ilman ko koulun kurssilistaa...),  lista suoritetuista opinnoista, todistus englannin kielen taidosta, imarteleva kirje syistä joiden takia haluan juuri Heidän yliopistoonsa, todistus siitä, etten sairasta ruttoa, lepraa tai psykoosia, röntgen kuvat, sydänfilmi ja passikuvat sekä kopiot kaikista virallisista asiakirjoistani.  

Tämän paperikasan skannattuani pääsin odottelemaan DHL:n lähetystä, jonka pääsin hakemaan Valkeakoskelta, vain ajaakseni seuraavana päivänä Helsingin Kulosaareen hakemaan viisumia. Arvatkaa oliko suurlähetystö muuten kiinni juurikin sinä keskiviikkona? No oli. Arvatkaa oliko siitä mitään ilmoitusta? No ei.

Seuraavana päivänä palasin Helsinkiin vähintäänkin ärtyneenä tunkemaan noin tietosanakirjan verran paperia pienestä luukusta sisään ja tänä aamuna pääsin jälleen kauniiseen Kulosaareen hakemaan viisumini, jälleen pienestä luukusta. En tiedä onko Kiinan suurlähetystössä lailla kielletty puhuminen ja hymyily, mutta siltä ainakin vaikutti.

Lisäksi olen päässyt käymään passikuvassa koska Pekingin päässä niitä tarvitaan ainakin 8, Nyt jäljellä on enää rahanvaihto sekä käsimatkatavaroiden pakkaus, kaksi asiaa joiden luulisi käyvän suhteellisen helposti. Tosin kun kyse on Kiinasta, voin vain toivoa.