Kärsivällisyyttä ja nyrkkeilysäkki

Jo 16-vuotiaasta olen tiennyt mitä haluan opiskella. Aikalailla yhtä pitkään olen myös tiennyt haluavani suunnata opinnoissani Aasiaan. Jos joku olisi kertonut 16-vuotiaalle Hennalle että 20-vuotiaana olet sekä työskennellyt Hongkongissa että opiskellut Pekingissä, olisin varmaankin pyörtynyt.

Mikä Kiinassa sitten kiehtoo, siihen en koskaan ole osannut vastata. En ole erityisen kiinnostunut Kiinan historiasta tai kielestä, enkä suuremmin pidä kiinalaisesta ruoastakaan. Silti Kiinassa on aina ollut sitä jotakin. Ja vietettyäni vajaan kuukauden Suomessa, on ensi perjantaina jälleen aika siirtyä Kiinan puolelle.

Olen käynyt Pekingissä kerran vuonna 1999. Muistan siitä reissusta ärsyttävän tädin ravintolasta, "ihan hienon" kultaisen valtaistuimen kielletyssä kaupungissa, kiinalaisten leimasinten musteen tuoksun, keltaiset kuomat ja lihanmakuiset sipsit pilvenpiirtäjässä, Valokuva-albumeita ja videopätkiä selaamalla saattaisin muistaa enemmänkin, mutta sinne asti en ole vielä päässyt. 

Kiinaan lähtö ei muuten todellakaan ole ihan helppo juttu ja siihen tarvitaan paljon kärsivällisyyttä sekä noin 300 sivua paperia (laske tähän myös nenäliinat, niitä tarvitaan) ja ainakin minun tapauksessani myös auto, parisataa euroa sekä nyrkkeilysäkki tai vastaava esine, johon voit purkaa ärtymyksesi.

Ensin piti täyttää koulun hakemus netissä, johon tarvittiin niin opintosuunnitelma (koitapa tehdä sellainen ilman ko koulun kurssilistaa...),  lista suoritetuista opinnoista, todistus englannin kielen taidosta, imarteleva kirje syistä joiden takia haluan juuri Heidän yliopistoonsa, todistus siitä, etten sairasta ruttoa, lepraa tai psykoosia, röntgen kuvat, sydänfilmi ja passikuvat sekä kopiot kaikista virallisista asiakirjoistani.  

Tämän paperikasan skannattuani pääsin odottelemaan DHL:n lähetystä, jonka pääsin hakemaan Valkeakoskelta, vain ajaakseni seuraavana päivänä Helsingin Kulosaareen hakemaan viisumia. Arvatkaa oliko suurlähetystö muuten kiinni juurikin sinä keskiviikkona? No oli. Arvatkaa oliko siitä mitään ilmoitusta? No ei.

Seuraavana päivänä palasin Helsinkiin vähintäänkin ärtyneenä tunkemaan noin tietosanakirjan verran paperia pienestä luukusta sisään ja tänä aamuna pääsin jälleen kauniiseen Kulosaareen hakemaan viisumini, jälleen pienestä luukusta. En tiedä onko Kiinan suurlähetystössä lailla kielletty puhuminen ja hymyily, mutta siltä ainakin vaikutti.

Lisäksi olen päässyt käymään passikuvassa koska Pekingin päässä niitä tarvitaan ainakin 8, Nyt jäljellä on enää rahanvaihto sekä käsimatkatavaroiden pakkaus, kaksi asiaa joiden luulisi käyvän suhteellisen helposti. Tosin kun kyse on Kiinasta, voin vain toivoa.