Sataa sataa ropisee

Kuukausi on taas vierähtänyt ihan huomaamatta! Kahden kuukauden jälkeen on kuitenkin kiva huomata, että Hollanti alkaa vihdoin tuntua kodilta. Pari viikkoa sitten näin Kanadassa tapaamaani hollantilaista tyttöä, joka asuu parin tunnin ajomatkan päässä Haagista ja häntä lainatakseni  elämäni on kyllä ollut aikamoista vuoristorataa siitä asti, kun päätin lähteä Hongkongiin työharjoitteluun. Siksi onkin kiva huomata, että elämä alkaa pikkuhiljaa tasoittua jatkuvan muuttamisen sijaan.

ilotulituksen mm-kisat

Elokuuhun on mahtunut kaikenlaista aktiviteettiä IKEA-reissusta Jazz- ja ruokafestivaaleihin, brasilialaiseen liharavintolaan ja ilotulituksen maailmanmestaruuskisoihin, eli olen ainakin pysynyt kiireisenä. Vaikka viimeiset viikot ovatkin olleet lähinnä sateisia ja ukkosmyrskyjen valaisemia, viikonloput ovat kuitenkin tätä viikonloppua lukuunottamatta pysyneet aurinkoisena. 

Ai konsertissa sataa? Varjot esiin! 

Yksi parhaista puolista Haagissa on ehdottomasti se, että täällä tapahtuu lähes aina jotain. Pari viikkoa sitten Jazz in de Gracht-tapahtumassa, jossa jazz-bändit soittivat kanaalin varrella livemusiikkia ja katujen varret olivat täynnä ruokakärryjä ja viime viikonloppuna päädyin ihan sattumalta Country/BBQ-festivaaliin. Vaikka countrymusiikki onkin Kanadan jälkeen “Hennan suurinhokit Top-10“ –listan kärkipäässä, oli festivaaleilla kuitenkin tosi kiva tunnelma!

Eilen olin koko päivän Embassy-festivaaleilla, joissa eri maiden suurlähetystöt esittelivät omaa kulttuuriaan ja myivät perinneruokiaan. Suomea ei valitettavasti kojujen joukosta löytynyt, mutta käväisin ainakin Kiinan ja Kanadan kojuissa muistelemassa vanhoja kotipaikkojani:)

Eksyin muutama viikko sitten myös erään Expat-ryhmän tapaamiseen, sillä Hongkongissa tapasin oikeastaan kaikki ystäväni sitä kautta. En siltikään mennyt tapaamiseen kovin korkein odotuksin, sillä Hollannissa vastaavat tapahtumat ovat usein enemmänkin verkostoitumiseen tarkoitettuja business-tapaamisia, mutta täytyy kyllä myöntää että kannatti todellakin mennä. Tapasin paljon uusia tuttavuuksia joiden kanssa olen oikeastaan viettänyt aikaa tapaamisen jälkeenkin. Pitää siis vaan uskaltaa.

Ei niin aurinkoinen Scheveningen..

On ollut myös hauska huomata kuinka helppoa hollannin kieli oikeastaan on. Ymmärrän lähes kaiken lukemani ja nykyään myös suurimman osan kuulemastani puheesta. Vaikeinta kielessä on kyllä lausumisen lisäksi kieliopista puuttuva logiikka. Hollantilais-kreikkalainen ystäväni koitti selittää minulle miten etuliitteet määräytyvät , mutta tulimme yhdessä siihen lopputulokseen, että ei siihen oikeastaan ole mitään sääntöä ja päätimme avata toisen viinipullon, sillä oikeastaan niillä etuliitteillä ei ole mitään väliä ainakaan ihan vielä.

Tot ziens!

Asuntola

Jos olet joskus katsonut amerikkalaisesta collegesta kertovan elokuvan tai esimerkiksi How I met your motheria, olet varmasti saanut edes jonkinlaisen kuvan collegen opiskelijoille tarkoitetusta asuntolasta. Itse olen asunut opiskelijoille tarkoitetussa asuntolassa sekä Kiinassa että Kanadassa, mutta ero jo pelkästään näiden kahden kulttuurin välillä on niin suuri että keskityn tässä postauksessa Kanadan opiskelija-asuntolaan.

Suomalaisen silmissä huoneet täällä Sibley Hall Residencessä muistuttavat aika paljon suomalaista vankilaa. Googlettelimpa suomalaiset vankisellit ihan ajan kuluksi ja no, yhdennäköisyys on kyllä aika huomattava!

Huoneeni Sibley Hallissa

Huone Naarajärven avovankilassa heh

Onneksi vankisellin ja kanadalaisen opiskelija-asuntolan yhdennäköisyys on kuitenkin niiden ainoa yhdistävä tekijä. Huoneesta saisi nimittäin huomattavasti mukavamman parin sadan dollarin investoinnilla, mutta koska asun täällä vain neljä kuukautta, en halunnut tuhlata rahaa huonekaluihin tai muihin sisustus elementteihin, sillä en kuitenkaan voi viedä niitä täältä Suomeen.

Vaatekaappi ja "keittiö"

Sibley Hallissa opiskelijoille on tarjolla ainakin kuusi olohuonetta, joissa voi katsoa televisiota tai elokuvia mukavalla sohvalla ja yhdestä huoneesta löytyy jopa popcorn-kone. Lisäksi täällä on kaksi aktiviteetti-huonetta, joissa voi esimerkiksi pelata biljardia tai muita pelejä sekä soittaa pianoa.

Paras puoli asuntolassa asumisessa on kuitenkin sen sijainti. Koululle on matkaa vaivaiset 250 metriä ja kuntosali on vielä lähempänä. Lähimpään kauppaan on noin kilometri, jonka senkin pääsee (ilmaiseksi) bussilla mikäli kävely tuntuu liian raskaalta. Melkein kaikki bussitkin pysähtyvät asuntolan omalla pysäkillä, joten liikkuminen Thunder Bayssa on aika helppoa.

Sotkuinen työpöytä, anteeksi.

Vaikka asuntolassa asuminen onkin suurilta osin ihan mukavaa, kaipaisin esimerkiksi keittiötä, sillä ruokalassa tarjottava ruoka alkaa kyllästyttää kahden kuukauden jälkeen. Valikoima ruokalassa on kyllä aika laaja, mikäli sattuu pitämään uppopaistetusta grilliruoasta ja pizzasta. Terveellisiä vaihtoehtoja on valitettavan vähän etenkin viikonloppuisin kun salaatteja tarjoava Pita Pit on kiinni. Huoneessa on kyllä mikroaaltouuni, mutta se ei valitettavasti korvaa keittiötä.

Kylpyhuone on tosi kiva!

Kun yhdessä rakennuksessa asuu pelkästään opiskelijoita, myös juhliminen on aika yleistä. Itse asun itäisessä siivessä, jossa bileitä ei ole niinkään paljoa koska täällä kellään ei ole huonekaveria, mutta etenkin länsisiivessä tuntuu olevan juhlat joka päivä, aamuin ja illoin. Juhliminen ei siis ole haitannut minun yöuniani merkittävästi, mutta mikäli suunnittelet asuntolaan muuttamista suosittelen varaamaan mukaan korvatulpat!

Vaihtoonlähtijälle suosittelisin asuntolaan muuttamista todella lämpimästi. Asuntolassa on paljon muita opiskelijoita joihin on helppo tutustua, henkilökunta auttaa sinua kaikkien ongelmien suhteen, eikä tarvitse huolehtia esimerkiksi kaasu- tai sähkölaskusta ja vuokrasopimuksista. Kun mukana on korvatulpat ja oikea asenne, asuntolakin muuttuu melkein kodiksi:)

Matkalaukkuelämää

Vähän alle vuosi sitten lähetin yhden toiveikkaan sähköpostiviestin Hongkongiin. Yksi viesti johti toiseen ja parin kuukauden päästä istuinkin jo lentokoneessa kohti Aasian New Yorkia. Hongkongista päädyin suunnitellusti Pekingiin ja sieltä vähän vähemmän suunnitellusti tänne Thunder Bayhin. Suomessa olen viettänyt Hongkongin, Kiinan ja Kanadan välillä noin kuusi viikkoa. Olen siis periaatteessa käynyt Suomessa vain pakkaamassa laukkuni uudelleen ja halaamassa Pekkaa (meidän perheen koira).

Matkalaukullisella tavaraa pärjää oikeastaan ihan hyvin. Vaatteita ja kenkiä saa ostettua mistä vaan, mikäli Suomesta mukaan otetut vaatteet alkavat kyllästyttää ja kosmetiikkaa saa jokapuolelta maailmaa. Kiinaan lähtijälle suosittelisin kuitenkin niiden tuttujen lääkkeiden ja ihonpuhdistusaineiden mukaan ottamista, sillä niitä ei löydä sieltä ihan helposti ainakaan ilman kiinankielen taitoa.

Jotain Suomesta...

Itselleni tärkeimpiä tavaroita ulkomailla asuessani ovat olleet tietokone, puhelin, passi ja pankkikortti. Niillä pärjää jo aika pitkälle. Mukaan kannattaa myös pakata jotain Suomesta muistuttavaa, esimerkiksi kirjoja tai valokuvia. Äitini lähetti minulle juuri ristikkolehden, jonka täyttäminen on hyvää suomenkielen harjoitusta, sillä suomea ei tule juurikaan puhuttua täällä Kanadassa.

Klonkku:D

Viime viikot ovat kuluneet aikalailla kuntosalilla ja pelihuoneessa biljardia pelaten. Maanantaina täällä Kanadassa vietettiin Family Day:tä eli perhepäivää, joka on yleinen vapaapäivä, joten kävimme parin kaverin kanssa katsomassa tapahtumaa nimeltä Winterfest. Tapahtuma kuulosti Facebookissa ihan hyvältä, mutta kierrettyämme lumiveistokset noin kahdessakymmenessä minuutissa, päätimme suunnata takaisin kotiin ja no, viettää taas yhden illan pelaamalla biljardia.

Ihan ok juosta näissä maisemissa

Olen kuitenkin alkanut tavallaan pitää tästä rauhallisesta elämäntyylistä. Kiinan ja Hongkongin pyörityksen jälkeen hiljainen pikkukaupunki Kanadassa on ihan mukava kokemus. Elokuvaillat kotona peiton alla ja juoksulenkit joen reunaa pitkin auringon laskiessa kylmästä talvesta huolimatta ovat jotain, mistä olen oppinut nauttimaan täällä Thunder Bayssa. Oikeassa seurassa hauskan elämän löytää mistä vain:)

Kevättä odotellessa

Se vaikein paikka

Kun laukut on pakattu ja huone suurin piirtein lähtökunnossa, alkaa Suomi-ikävä pikkuhiljaa hiipiä takaraivoon. Lähtö lentokentälle on huomenna aamulla kello 7.30 ja Suomessa olen aikaeron ansiosta jo kello kaksi paikallista aikaa. Enää pitää miettiä miten pidän itseni hereillä ainakin kymmeneen asti välttääkseni pahimman jet lagin.

Viimeiset pari päivää ovat olleet henkisesti tosi raskaita. Ensin sanoin hyvästit Singaporelaisille, joiden kanssa olen jakanut monta hyvää hetkeä, ja sitten kahdelle parhaalle ystävälleni, ranskalaiselle Camillelle ja venäläiselle Katelle. Vietin näiden ihmisten kanssa lähes joka ikisen päivän näistä kolmesta kuukaudesta, joten on sanomattakin selvää että hyvästit eivät todellakaan olleet helpoimmasta päästä.

Näitä tyttöjä tulee varmasti ikävä

Päällimmäisin tunne on tietynlainen tyhjyys ja sen jälkeen yksinäisyys, sillä itselläni oli Pekingissä vielä kaksi päivää jäljellä parhaiden kaverieni lähdettyä. Onneksi korealaiset ja englantilaiset kaverini raahasivat minut ulos heti sunnuntai-iltana, sillä muuten olisin varmaan viettänyt nämä kaksi päivää kotona seinää tuijottaen.

Syntymäpäiväjuhlat

Vaikka nämä kolme kuukautta Kiinassa kuluivatkin todella nopeasti, eikä tänne Pekingiin asettuminen ollutkaan helpoimmasta päästä, en kuitenkaan voi sanoa katuvani tänne tuloa ollenkaan.

Vaikeinta Kiinassa asumisessa on ehdottomasti kotiin paluu. Vaikeaa ei kuitenkaan ole hintatason kymmenkertaistuminen tai ihmismassojen puuttuminen, vaan se kysymys jonka tulen luultavasti kuulemaan ainakin kymmenen kertaa eri tahoilta. Millaista on elämä Kiinassa?

Kiinanmuurilla

Elämää Kiinassa on oikeastaan aika vaikea selittää. Olennainen osa arkea on niin kutsuttu Asian Pulse, jota en osaisi selittää vaikka kirjoittaisin siitä kokonaisen trilogian. Joka päivä näkee toinen toistaan oudompia asioita, joihin toisaalta tottuu päivä päivältä enemmän. En esimerkiksi enää edes vilkaisi oudoksuen, mikäli huomaisin jonkun nukkumassa McDonald'sissa tai pyjama päällä kaupungin keskustassa (feikki) merkkilaukun kanssa ruokakauppaan kiiruhtavan ayin hoitolapsineen.

Lähes koko vaihtariporukka

Osa elämääni täällä oli luonnollisesti myös kansainvälinen asuntola, jossa asuminen oli ehdottomasti ihan loistava päätös. Ensinnäkin asuntola sijaitsi koulun vieressä, eikä tunneille tarvinnut matkustaa tuntia joka aamu ja toiseksi asuntola muodosti arjen yhteisön, johon oli helppo kuulua ja josta oli helppo löytää tekemistä.

Vaikka Kiina onkin ehdottomasti listalla paikoista, joissa voisin tulevaisuudessa asua, olen kuitenkin valmis palaamaan Suomeen huomenna. Puhdas ilma, aito ruisleipä, Fazerin sininen ja oma koira ovat enemmän kuin tervetulleita takaisin elämääni ainakin kahdeksi viikoksi ennen kuin suuntaan jälleen uuteen seikkailuun kohti Kanadaa.

Kiinalainen poliisiauto, suuri palomuuri ja poika nimeltä Perjantai

Ihan ensimmäisenä haluan pyytää anteeksi – tämän blogin päivitys täältä Kiinasta ei olekaan ihan helppoa. Nimittäin muunmuassa Facebookin ja Youtuben lisäksi suurella palomuurilla blokattujen sivujen listalle on päässyt myös Blogger. Olen kuitenkin (selvästikin) päässyt kiertämään kyseisen palomuurin ainakin tänään! En myöskään pysty lisäämään tekstiin kuvia. Huoh, Kiina.

Saavuin Kiinaan vähän yli viikko sitten, noin kuuden aikaan lauantai aamuna. Tässä vaiheessa kaikki oli vielä ihan hyvin, sillä lentokentällä pääsi etenemään oikein mukavasti ja vaikka laukkua täytyikin odotella melkein tunti, jatkoin hyvillä mielin kohti BTBUta etukäteen katsomallani bussilla.

Bussin saapuessa oikealle pysäkille, pääsin panikoimaan ensimmäistä kertaa. Pysäkki oli nimittäin ison tien sivussa, enkä tietenkään voinut käyttää puhelimeni karttapalvelua joten hetken vaelleltuani isojen laukkujen kanssa, päädyin ottamaan taksin.

Taksilla pääsin BTBUlle suhteellisen helposti, vaikka kuski joutuikin kysymään neuvoa pari kertaa. Koululla huokaisin helpotuksesta ja kävelin päärakennukseen, jossa minun olisi pitänyt saada yhteys henkilöön nimeltä Tina, mutta kyseinen henkilö ei tietenkään vastannut puhelimeen ja toimisto oli luonnollisesti kiinni koska oli lauantai. Tässä vaiheessa otin syvän henkäyksen ja katsoin kelloa, joka oli vasta yhdeksän ja istuin aulaan odottamaan. Ehkä saisin yhteyden myöhemmin.

Kellon lähestyessä yhtätoista ja noin kymmenen vastaamattoman puhelun jälkeen aloin jo harkita lähimpään hotelliin kirjautumista. Kukaan koulussa lauantaisin työskentelevä henkilö ei nimittäin puhunut englantia, ja halusin noin 15 tunnin matkustamisen jälkeen suihkuun ja ruokaa.

Seuraavan tunnin aikana alkoikin tapahtua. Koulun vartija kutsui paikalle kiinalaisen opiskelijan joka puhui englantia. Hänen kauttaan minulle selvisi, että koulu on kiinni maanantaihin asti ja että Tina on paikalla vasta 8.30 maanantai-aamuna. Hetken kuluttua apunani oli noin 6 kiinalaista opiskelijaa, joista yksi – poika nimeltä Perjantai – vei minut International dormiin, hoiti sisäänkirjautumisen ja vei minut vielä syömään koulun ruokalaan.

Palattuani dormiin lounaan jälkeen huokaisin helpotuksesta ja sallin itselleni ansaitut 3 tunnin päiväunet. Herättyäni päätin lähteä tutkimaan kampusta omin päin, mutta törmäsinkin samassa siivessä asuviin ruotsalaistyttöihin, jotka kutsuivat minut viettämään iltaa muiden vaihtareiden kanssa. Vaikka olinkin väsynyt, päätin että haluan tutustua ihmisiin, joiden kanssa tulisin viettämään seuraavat kuukaudet.

Maanantaina pääsin vihdoin rekisteröitymään ja ensimmäisille oppitunneilleni. Vaihtarien tunnit pidetään kaikki samassa luokassa, joka muistuttaa jonkun kauhuleffan lavasteita kalteriovineen ja ränsistyneine penkkeineen. Opettajien englanninkielen taso vaihtelee kauheasta hirveään ja opetuksen sisältö on aineesta huolimatta sama – Kiinan historia. Tuntien aikana onkin siis paras keskittyä esimerkiksi kiinankielen opiskeluun tai blogin päivittämiseen. Opiskelun olen suosiolla jättänyt vapaa-ajalle, koska silloin voin käydä powerpointit läpi kaikessa rauhassa ja katsoa mistä kurssilla oikeasti on kyse.

Kampuksella on usein aika tylsää, joten olemme vaihtarien kanssa keksineet kaikenlaista tekemistä kuten sulkapallon pelaaminen, kuntosali ja pelikortit – ainakin silloin kun kampukselta lähteminen ei ole mahdollista. Harvoin nettikään toimii niin hyvin, että oikeasti pääsisi katsomaan esimerkiksi elokuvia.

Viime viikonloppuna kävin kaverieni kanssa Beihai puistossa, joka sijaitsee Kielletyn kaupungin vieressä, sekä Nanluoguxiangin kadulla. Löysimme ihanan länsimaisen ravintolan ja paljon kivan oloisia kahviloita. Sinne palataan ihan varmasti.

Beihai puistossa oli paljon temppeleitä ja iso järvi, jossa paikalliset seilasivat ympäriinsä pienillä veneillä. Uskomattoman rauhallinen paikka ja ilmakin tuntui ihanan puhtaalta.

Toinen viikko Kiinassa alkoikin vauhdilla. Pääsin muunmuassa kiinalaisen poliisiauton kyytiin ja jopa poliisiasemalle asti. Ennen kuin kukaan panikoi, ei – en tehnyt mitään rikollista. Olimme palaamassa kiinalaisesta kauppakeskuksesta (joka oli 5 kerroksinen, monesta rakennuksesta koostuva tuhlausparatiisi. Onnistuin kuitenkin hillitsemään itseni ja pääsin ulos tuhlattuani vain 45 RMB) kun aivan tavallisen näköinen mies törmäsi kaveriini ja noin 10 sekunnin kuluttua tajusimme että kaverini puhelin oli varastettu. No varas oli tietenkin hypännyt takaisin bussiin ja onnellisesti pakomatkalla, joten kiirehdimme kiinaa puhuvan kaverimme luokse soittamaan poliisille.

Noin viidessä minuutissa meidän kaikkien piti hakea passit ja mennä koulun portin eteen, josta meidät haettiin poliisiautolla! Vartijoilla oli ainakin hauskaa kun viisi länsimaista opiskelijaa astui poliisiautoon hämmentyneenä. Poliisiasemalla meidät pyydettiin istumaan ja kertomaan kaikki pienetkin yksityiskohdat varkaudesta, kunnes noin puolen tunnin kuulustelun jälkeen pääsimme takaisin kotiin – jälleen poliisiautossa.

No ei voi ainakaan sanoa, että elämä ei olisi jännittävää!

Kirjoitteli,

Kärsivällisyyttä ja nyrkkeilysäkki

Jo 16-vuotiaasta olen tiennyt mitä haluan opiskella. Aikalailla yhtä pitkään olen myös tiennyt haluavani suunnata opinnoissani Aasiaan. Jos joku olisi kertonut 16-vuotiaalle Hennalle että 20-vuotiaana olet sekä työskennellyt Hongkongissa että opiskellut Pekingissä, olisin varmaankin pyörtynyt.

Mikä Kiinassa sitten kiehtoo, siihen en koskaan ole osannut vastata. En ole erityisen kiinnostunut Kiinan historiasta tai kielestä, enkä suuremmin pidä kiinalaisesta ruoastakaan. Silti Kiinassa on aina ollut sitä jotakin. Ja vietettyäni vajaan kuukauden Suomessa, on ensi perjantaina jälleen aika siirtyä Kiinan puolelle.

Olen käynyt Pekingissä kerran vuonna 1999. Muistan siitä reissusta ärsyttävän tädin ravintolasta, "ihan hienon" kultaisen valtaistuimen kielletyssä kaupungissa, kiinalaisten leimasinten musteen tuoksun, keltaiset kuomat ja lihanmakuiset sipsit pilvenpiirtäjässä, Valokuva-albumeita ja videopätkiä selaamalla saattaisin muistaa enemmänkin, mutta sinne asti en ole vielä päässyt. 

Kiinaan lähtö ei muuten todellakaan ole ihan helppo juttu ja siihen tarvitaan paljon kärsivällisyyttä sekä noin 300 sivua paperia (laske tähän myös nenäliinat, niitä tarvitaan) ja ainakin minun tapauksessani myös auto, parisataa euroa sekä nyrkkeilysäkki tai vastaava esine, johon voit purkaa ärtymyksesi.

Ensin piti täyttää koulun hakemus netissä, johon tarvittiin niin opintosuunnitelma (koitapa tehdä sellainen ilman ko koulun kurssilistaa...),  lista suoritetuista opinnoista, todistus englannin kielen taidosta, imarteleva kirje syistä joiden takia haluan juuri Heidän yliopistoonsa, todistus siitä, etten sairasta ruttoa, lepraa tai psykoosia, röntgen kuvat, sydänfilmi ja passikuvat sekä kopiot kaikista virallisista asiakirjoistani.  

Tämän paperikasan skannattuani pääsin odottelemaan DHL:n lähetystä, jonka pääsin hakemaan Valkeakoskelta, vain ajaakseni seuraavana päivänä Helsingin Kulosaareen hakemaan viisumia. Arvatkaa oliko suurlähetystö muuten kiinni juurikin sinä keskiviikkona? No oli. Arvatkaa oliko siitä mitään ilmoitusta? No ei.

Seuraavana päivänä palasin Helsinkiin vähintäänkin ärtyneenä tunkemaan noin tietosanakirjan verran paperia pienestä luukusta sisään ja tänä aamuna pääsin jälleen kauniiseen Kulosaareen hakemaan viisumini, jälleen pienestä luukusta. En tiedä onko Kiinan suurlähetystössä lailla kielletty puhuminen ja hymyily, mutta siltä ainakin vaikutti.

Lisäksi olen päässyt käymään passikuvassa koska Pekingin päässä niitä tarvitaan ainakin 8, Nyt jäljellä on enää rahanvaihto sekä käsimatkatavaroiden pakkaus, kaksi asiaa joiden luulisi käyvän suhteellisen helposti. Tosin kun kyse on Kiinasta, voin vain toivoa.