Pekingiä pakoon

Saastelukumäärien noustessa yli neljänsadan (maksimi on 500) alkaa jo tuntua siltä, että olisi hyvä päästä pakoon Pekingistä. Lomasesongin ollessa kiireisimmillään Pekingistä on valitettavasti aika vaikea lähteä yhtään mihinkään, sillä jokaikinen juna on varattu täyteen jo viikkoja tai jopa kuukausia sitten ja hotelleissa on seuraavan kerran tilaa vasta loman loputtua. Koska vaihtoehdot olivat vähissä, päätimme paeta Pekingiä päiväretkellä Tianjiniin.

Tianjin sijaitsee vajaan tunnin matkan päässä Pekingistä ja sinne pääsee helpoiten supernopealla ja modernilla luotijunalla, joka on puhtautensa ansiosta kuin eri maailmasta yleisesti niin likaisen Kiinan kanssa. Kaupunki itsessään on ihan uskomattoman kaunis. Rupsahtaneiden pilvenpiirtäjien sijaan ympärillemme kohosi vanhoja eurooppalaistyylisiä rakennuksia ja keskellä kaupunkia virtaava joki puhdisti ilmaa niin hyvin, että näimme jopa sinisen taivaan.

Hyvin alkanut reissu uhkasi kuitenkin kääntyä huonoksi, sillä kiinalaiset kaverimme olivat tehneet omat suunnitelmansa. Pian olimmekin taksissa kohti merenrantaa, joka kuulosti vielä Tianjinin juna-asemalla ollessamme hyvältä idealta, mutta perillä odottikin jotain ihan muuta kuin kauniit rantabulevardit ja valkoinen hiekkaranta.

Suunnitelmissa oli ilmeisesti vuokrata vene ja ajella sillä ympäriinsä, mutta kiinalaiseen tapaan kaverimme eivät tietenkään olleet ottaneet selvää kyseisen huvituksen hinnasta, saati sitten kestosta. Kuullessamme että veneen vuokra olisi noin 1600 yuania (noin 150e) ja että veneajelu kestäisi yli 4 tuntia, päätimme palata takaisin Tianjiniin.

Venekatastrofin jälkeen totesimme, että kaikilla on sekä nälkä että jano, joten päätimme suunnata kohti Tianjinin italialaista katua. Kadulle saapuessamme olin kerrankin positiivisesti yllättynyt (uskokaa tai älkää, tämä on hyvin harvinaista Kiinassa). Koko katu oli täynnä pieniä italialaisia ja ranskalaisia ravintoloita sekä pieniä kojuja jossa myytiin kaikkea venetsialaismaskeista hattuihin ja kaikkialla soi italialainen ooppera (lisänä tosin korviaraastavia kiinalaisia laulajia valikoiduissa pikkuravinteleissa)

Ravintolaa etsiessämme törmäsimme niin sanottuihin kiinalais-italialaisiin ruokiin kuten lohi-vodka-pastaan ja ranskalaisilla perunoilla täytettyyn pizzaan (ihan normaalia euroopassa, eikö niin?) mutta listalta löytyi onneksi myös ihan normaalia ruokaa joka oli kaikenlisäksi hyvää. Kaikki olivat ruoan jälkeen paremmalla tuulella joten lähdettiin italialaiselta kadulta kohti muuta Tianjinia muunmuassa kadulle, jossa myytiin Stinky Tofua ja mielestäni erittäin ällöttäviä kokonaisia mustekaloja tikun päässä.

Juna takaisinpäin lähti vasta yhdeksän jälkeen illalla, joten päätimme nauttia lasilliset viiniä espanjalaisessa Tapas- baarissa (jossa ruoka oli tosin kiinalaista…) ennen kuin suuntasimme juna-asemalle. Pimeällä Tianjin oli vieläkin upeampi. Taivaalla lensi useita kymmeniä toivomuslyhtyjä ja korkeat rakennukset oli valaistu henkeäsalpaavasti.

Saimme kaksi lyhtyä yhden hinnalla, joten päätimme päättää Tianjinin reissun kiinalaiseen tapaan sytyttämällä toivomuslyhdyn. Kaikkihan tietävät, että toivomuksia ei saa sanoa ääneen joten pidetään se salaisuutena ainakin toistaiseksi, sillä kuka tietää, ehkä kiinalaiset toivomuslyhdyt toimivatkin ihan oikeasti;)

Kirjoitteli,

Henna

Terveisiä Pekingistä

Hahaa keksin ehkä vihdoin keinon kiertää suuri palomuuri ja lisätä kuvia blogiin? Se nähdään kohta...

Viimepäivät ovatkin kuluneet mukavasti, nimittäin lomaillessa, sillä Kiinassa on ensi viikon tiistaihin asti kansallinen loma. Suunnitelmissa oli käydä katsomassa Pekingin nähtävyyksiä, mutta kansallinen loma tarkoittaa myös sitä että koko Kiina suuntaa kohti pääkaupunkia ja siksi esimerkiksi kielletty kaupunki ei tullut kuuloonkaan suunnitelmia laatiessa. Onneksi Pekingissä on vaikka mitä nähtävää, vaikka jättäisikin suosituimmat turistikohteet toiseen kertaan:)

Pekingissä asuessani olen huomannut yhden asian. Kannattaa tutustua oikeisiin ihmisiin, jotka tuntevat lisää ihmisiä. Oikeilla kontakteilla pääsee monen mutkan ohitse ja yleensä säästää sievoisen summan rahaakin. Tämä sääntö pätee lähinnä yöelämään, mutta viime viikon lauantaina pääsin nauttimaan vähän erilaisesta aktiviteetista.

Suuntasimme nimittäin noin puoliseitsemältä aamulla kohti Pekingin olympiakaupunkia, jossa osallistuimme Colour Festivaliin, viralliselta nimeltään Rainbow Run. Käytännössä tapahtumassa käveltiin/ juostiin viiden kilometrin matka, samalla kun ihmiset heittelivät toisiaan (myrkyttömällä?) värijauheella. Lähes ainoina länsimaisen näköisinä henkilöinä olimme tietenkin kaikkien suosikkikohde ja juoksun loppuessa päältämme löytyi aikamoinen väriskaala.

Suurin osa lomapäivistä on mennyt lähinnä shoppaillessa ja Pekingiin noin yleensä tutustuessa. Ostimme San Li Tunista ison kasan DVD:itä joita on nyt mukava katsella IKEA reissun jälkeen mukavasti sisustetussa huoneessa. En oikeastaan ostanut muuta kun lakanat, pari kynttilää, pyyhkeitä ja tyynyn, mutta pienetkin asiat piristävät tätä tylsää huonetta aika mukavasti.

Kiinan IKEAkin oli oikeastaan aikamoinen kokemus. Toisin kuin Suomessa, jossa IKEAssa shoppailu on oikeastaan aika helppoa, täällä Kiinassa siellä leikitään kotia. Kokonaisia perheitä nukkuu esittelyhuoneissa, syö esittelykeittiöissä (emme edes uskaltaneet vilkaista vessaan..) ja jono ravintolaan oli ainakin kaksi tuntia pitkä, joten tällä kertaa jäi IKEAn lihapullat kiinalaisille. No, ainakin huone on nyt mukavampi!

Vaikka tiesimme, että turistikohteet ovat luultavasti ihan tupaten täynnä, päätimme silti torstaina kerätä rohkeutemme ja suunnata Kesäpalatsiin. Lippu muurien sisäpuolelle maksoi huimat 15 yuania opiskelija-alennuksella ja mielestäni kokemus oli joka sentin (tai maon) arvoinen.

Kesäpalatsi olisi varmasti vielä rauhallisempi paikka ilman puolta miljoonaa muutakin ihmistä, mutta ainakin saimme nauttia vihreistä puista ja sinisestä taivaasta. Olen huomannut että Pekingin säätä on mahdoton ennustaa. Vaikka tänään olisi lämmintä ja sininen taivas, saattaa seuraavana päivänä kaivata talvitakkia ja kolmantena taas sataa kaatamalla. Pahimpia ovat kuitenkin n.s apokalyptiset päivät (Kuten venäläinen ystäväni Katya ne nimesi) jolloin näkee hädintuskin eteensä eikä oikeastaan edes halua ajatella mitä kaikkia myrkkyjä sitä keuhkoihinsa vetää.

Toistaiseksi olemme kuitenkin saaneet nauttia suhteellisen hyvistä säistä ja sadepäivinä koulun lähellä sijaitsevassa kahvilassa inkivääriteetä juodessani en oikeastaan keksi paljoa valitettavaa. Tai no, en ehkä koskaan tule tottumaan kiinalaisiin ja heidän vähintäänkin outoihin tapoihinsa, mutta taidan jättää valittamisblogauksen jonkun apokalyptisen sisällä vietettävän talvipäivän varalle. Kuka tietää, ehkä se on jo huomenna!