Vähiin käy ennen kuin loppuu

Viiden päivän päästä vanhempani saapuvat Thunder Bayhin. Se tarkoittaa että olen ihan oikeasti viettänyt tässä pikkukylässä melkein neljä kuukautta. Pikkukylässä, jossa asumista inhosin alkuun niin paljon että ihan oikeasti laskin päiviä lähtöön. Elämällä on kuitenkin tapana järjestää asiat niin mukavasti että Thunder Baystä lähtö tuntuu oikeastaan vaikeammalta kuin Hongkongista ja Kiinasta lähtö yhteensä.

Hanhia. On muuten aggressiivisia.

 Vaikka lähdön vaikeus johtuu pitkälti henkilökohtaisista syistä, sitä vaikeuttaa myös tieto siitä, että Thunder Bayn jälkeen edessä se on ihan oikeasti Suomeen paluu. Lähtiessäni melkein vuosi sitten Hongkongiin en todellakaan ajatellut päätyväni Kanadaan. Vuoden sisällä olen asunut kolmessa eri maassa, totutellut kolmeen täysin uuteen kulttuuriin ja rakentanut ystäväpiirini uudestaan ne samat kolme kertaa. Ehkä sen takia Suomeen palaaminen on niin vaikeaa. En varmaan koskaan pysty palaamaan siihen elämään, jonka jätin taakseni vuosi sitten - enkä ehkä haluakaan, mutta tavallaan edessä on jälleen totuttelu uuteen (tai vanhaan) kulttuuriin ja elämäntyyliin. Ystäväpiiri on onneksi tällä kertaa jo valmiiksi olemassa:)

Kesän ensimmäinen jäätelö ♥

Sunnuntaista jatkuneesta sateesta huolimatta Thunder Bayn sää on kyllä parantunut huomattavasti viimeisen parin viikon aikana. Kanadalaiset tosin ovat sortseissa ja topeissa jo lämpötilan noustessa +5 asteeseen joten ulos katsomalla ei kannata tehdä johtopäätöksiä lämpötilasta mutta mittarin mukaan lämpimin päivä taisi olla jopa +22 astetta!

Enää ei tarvita kumisaappaita:)

Lämpimän sään ansiosta olen pidentänyt myös lenkkien pituutta, sillä kadut ja lenkkipolut ovat vihdoin siinä kunnossa että lenkkikengiksi käyvät normaalit lenkkarit kumisaappaiden sijasta. Viime viikolla päädyin yli 18 kilometrin lenkille aina Mount McKaylle asti:)

Tässä vaiheessa oli 10 kilometriä takana - onneksi löysin oikoreitin kotiin:D

Pitäisi varmaan alkaa pikkuhiljaa pakatakin, sillä muutan asuntolasta hotelliin viiden päivän päästä. Vaikka jäänkin kaipaamaan montaa asiaa täältä Thunder Baysta niin tähän vankilaa muistuttavaan opiskelija-asuntolaan ei kyllä tule tippaakaan ikävä:D

♥

Matkalaukkuelämää

Vähän alle vuosi sitten lähetin yhden toiveikkaan sähköpostiviestin Hongkongiin. Yksi viesti johti toiseen ja parin kuukauden päästä istuinkin jo lentokoneessa kohti Aasian New Yorkia. Hongkongista päädyin suunnitellusti Pekingiin ja sieltä vähän vähemmän suunnitellusti tänne Thunder Bayhin. Suomessa olen viettänyt Hongkongin, Kiinan ja Kanadan välillä noin kuusi viikkoa. Olen siis periaatteessa käynyt Suomessa vain pakkaamassa laukkuni uudelleen ja halaamassa Pekkaa (meidän perheen koira).

Matkalaukullisella tavaraa pärjää oikeastaan ihan hyvin. Vaatteita ja kenkiä saa ostettua mistä vaan, mikäli Suomesta mukaan otetut vaatteet alkavat kyllästyttää ja kosmetiikkaa saa jokapuolelta maailmaa. Kiinaan lähtijälle suosittelisin kuitenkin niiden tuttujen lääkkeiden ja ihonpuhdistusaineiden mukaan ottamista, sillä niitä ei löydä sieltä ihan helposti ainakaan ilman kiinankielen taitoa.

Jotain Suomesta...

Itselleni tärkeimpiä tavaroita ulkomailla asuessani ovat olleet tietokone, puhelin, passi ja pankkikortti. Niillä pärjää jo aika pitkälle. Mukaan kannattaa myös pakata jotain Suomesta muistuttavaa, esimerkiksi kirjoja tai valokuvia. Äitini lähetti minulle juuri ristikkolehden, jonka täyttäminen on hyvää suomenkielen harjoitusta, sillä suomea ei tule juurikaan puhuttua täällä Kanadassa.

Klonkku:D

Viime viikot ovat kuluneet aikalailla kuntosalilla ja pelihuoneessa biljardia pelaten. Maanantaina täällä Kanadassa vietettiin Family Day:tä eli perhepäivää, joka on yleinen vapaapäivä, joten kävimme parin kaverin kanssa katsomassa tapahtumaa nimeltä Winterfest. Tapahtuma kuulosti Facebookissa ihan hyvältä, mutta kierrettyämme lumiveistokset noin kahdessakymmenessä minuutissa, päätimme suunnata takaisin kotiin ja no, viettää taas yhden illan pelaamalla biljardia.

Ihan ok juosta näissä maisemissa

Olen kuitenkin alkanut tavallaan pitää tästä rauhallisesta elämäntyylistä. Kiinan ja Hongkongin pyörityksen jälkeen hiljainen pikkukaupunki Kanadassa on ihan mukava kokemus. Elokuvaillat kotona peiton alla ja juoksulenkit joen reunaa pitkin auringon laskiessa kylmästä talvesta huolimatta ovat jotain, mistä olen oppinut nauttimaan täällä Thunder Bayssa. Oikeassa seurassa hauskan elämän löytää mistä vain:)

Kevättä odotellessa

Äitiä ikävä

Tutustuessani uusiin ihmisiin kuulen aika usein erään tietyn sarjan kysymyksiä. Olen kuullut sen useaan kertaan Hongkongissa, vielä useammin Kiinassa ja varmaan eniten täällä Kanadassa. Miten uskalsit lähteä niin kauas? Etkö ikävöi Suomea? Minulla tulisi kyllä äitiä ikävä. Yleensä vastaan jotain ympäripyöreää uskaltamisesta ja kerron ikävöiväni Suomea silloin tällöin. Aihe vaihtuu ja elämä jatkuu. Kuitenkin keskustelu saa minut aina miettimään näitä kysymyksiä.

Niin. Miten uskalsin lähteä? Ikävöinkö Suomea? Onko äitiä ikävä? Viimeisimpään on pakko vastata että on. Minulla on aina ollut aika läheiset välit koko perheeni kanssa ja ehkä vaikeinta koko ulkomailla elämisen aikana on ollut olla niin kaukana heistä. Skypetettyä tulee loppujen lopuksi aika harvoin lähinnä aikaeron vuoksi eikä Facebookissa tai Whatsapissa tule kirjoitettua niin pitkiä viestejä kun ehkä oikeasti pitäisi. Sama juttu pätee läheisimpiin ystäviini. Pitäisi varmaan oikeasti kysyä teidän kuulumisianne useammin. Sori. Yritän olla enemmän yhteyksissä!

Se, miten uskalsin lähteä tähän hulluun reissuun on kyllä mysteeri myös omalle itselleni (Onhan tämä oikeasti aika hullua? Kolme maata vuodessa? Haloo.) Muistan elävästi sen päivän kun Hongkongista tuli hyväksyntä ja kävelin koulusta kotiin. En muista kotimatkasta oikeastaan yhtään mitään. Menin kotiin, luin kaikki sähköpostit läpi ja ajattelin asiaa uudemman kerran. Hongkong? Pystyisinkö siihen? Päätin että pystyn. Sitten kerroin vanhemmilleni, joiden tuki on ollut ihan korvaamatonta viimeisen vuoden aikana. Ei kukaan 21-vuotias tähän yksin pystyisi. Kiitos isi ja äiti.

Juoksulenkillä täällä

Täytyy kyllä myöntää että välillä iskee epäilys omasta jaksamisesta. Kaikki tärkeimmät tukihenkilöt ovat sekä seitsemän tunnin aikaeron että 14 tunnin lentomatkan päässä ja olen itse sen verran omapäinen että sen “Hei nyt on vähän vaikeaa”-puhelun soittaminen on viimeinen asia jonka haluan tehdä, vaikka tiedän että kellonajalla ei oikeasti ole mitään väliä jos on oikeasti paha olla. Kukaan ei pakottanut minua lähtemään tänne eikä kukaan varmaan oikeasti kieltäisi minua tulemasta kotiinkaan, mikäli koti-ikävä iskisi niin pahasti.

..tai juoksulenkillä täällä, Ihan sama.

Pahaa oloa on onneksi aika helppo lievittää. Minua auttaa pitkä juoksulenkki, kahden tunnin salirääkki tai jonkun hyvän TV-sarjan katsominen Netflixistä. Jos kaikkien kolmen jälkeen tuntuu vieläkin pahalta, kannattaa soittaa kotiin tai tekstata kaverille. Ja Suomi-ikävä? Ei tarvitse kuin katsoa kuvia loskamössön täyttämistä kaduista eikä tee enää ollenkaan mieli palata sinne.

Vaikka jaksaminen ei aina olekaan helppoa, täytyy kyllä myöntää etten ole katunut tähän lähtemistä hetkeäkään. Tällaista mahdollisuutta ei kuitenkaan tule tässä elämässä toista kertaa, enkä varmasti epäröisi jos minulta kysyttäisiin että haluanko esimerkiksi lähteä Afrikkaan töihin opintojen jälkeen. Haluaisin. Ja lähtisin jos vain saisin mahdollisuuden. Juoksulenkillä voi meinaan käydä sielläkin.

Pekingiä pakoon

Saastelukumäärien noustessa yli neljänsadan (maksimi on 500) alkaa jo tuntua siltä, että olisi hyvä päästä pakoon Pekingistä. Lomasesongin ollessa kiireisimmillään Pekingistä on valitettavasti aika vaikea lähteä yhtään mihinkään, sillä jokaikinen juna on varattu täyteen jo viikkoja tai jopa kuukausia sitten ja hotelleissa on seuraavan kerran tilaa vasta loman loputtua. Koska vaihtoehdot olivat vähissä, päätimme paeta Pekingiä päiväretkellä Tianjiniin.

Tianjin sijaitsee vajaan tunnin matkan päässä Pekingistä ja sinne pääsee helpoiten supernopealla ja modernilla luotijunalla, joka on puhtautensa ansiosta kuin eri maailmasta yleisesti niin likaisen Kiinan kanssa. Kaupunki itsessään on ihan uskomattoman kaunis. Rupsahtaneiden pilvenpiirtäjien sijaan ympärillemme kohosi vanhoja eurooppalaistyylisiä rakennuksia ja keskellä kaupunkia virtaava joki puhdisti ilmaa niin hyvin, että näimme jopa sinisen taivaan.

Hyvin alkanut reissu uhkasi kuitenkin kääntyä huonoksi, sillä kiinalaiset kaverimme olivat tehneet omat suunnitelmansa. Pian olimmekin taksissa kohti merenrantaa, joka kuulosti vielä Tianjinin juna-asemalla ollessamme hyvältä idealta, mutta perillä odottikin jotain ihan muuta kuin kauniit rantabulevardit ja valkoinen hiekkaranta.

Suunnitelmissa oli ilmeisesti vuokrata vene ja ajella sillä ympäriinsä, mutta kiinalaiseen tapaan kaverimme eivät tietenkään olleet ottaneet selvää kyseisen huvituksen hinnasta, saati sitten kestosta. Kuullessamme että veneen vuokra olisi noin 1600 yuania (noin 150e) ja että veneajelu kestäisi yli 4 tuntia, päätimme palata takaisin Tianjiniin.

Venekatastrofin jälkeen totesimme, että kaikilla on sekä nälkä että jano, joten päätimme suunnata kohti Tianjinin italialaista katua. Kadulle saapuessamme olin kerrankin positiivisesti yllättynyt (uskokaa tai älkää, tämä on hyvin harvinaista Kiinassa). Koko katu oli täynnä pieniä italialaisia ja ranskalaisia ravintoloita sekä pieniä kojuja jossa myytiin kaikkea venetsialaismaskeista hattuihin ja kaikkialla soi italialainen ooppera (lisänä tosin korviaraastavia kiinalaisia laulajia valikoiduissa pikkuravinteleissa)

Ravintolaa etsiessämme törmäsimme niin sanottuihin kiinalais-italialaisiin ruokiin kuten lohi-vodka-pastaan ja ranskalaisilla perunoilla täytettyyn pizzaan (ihan normaalia euroopassa, eikö niin?) mutta listalta löytyi onneksi myös ihan normaalia ruokaa joka oli kaikenlisäksi hyvää. Kaikki olivat ruoan jälkeen paremmalla tuulella joten lähdettiin italialaiselta kadulta kohti muuta Tianjinia muunmuassa kadulle, jossa myytiin Stinky Tofua ja mielestäni erittäin ällöttäviä kokonaisia mustekaloja tikun päässä.

Juna takaisinpäin lähti vasta yhdeksän jälkeen illalla, joten päätimme nauttia lasilliset viiniä espanjalaisessa Tapas- baarissa (jossa ruoka oli tosin kiinalaista…) ennen kuin suuntasimme juna-asemalle. Pimeällä Tianjin oli vieläkin upeampi. Taivaalla lensi useita kymmeniä toivomuslyhtyjä ja korkeat rakennukset oli valaistu henkeäsalpaavasti.

Saimme kaksi lyhtyä yhden hinnalla, joten päätimme päättää Tianjinin reissun kiinalaiseen tapaan sytyttämällä toivomuslyhdyn. Kaikkihan tietävät, että toivomuksia ei saa sanoa ääneen joten pidetään se salaisuutena ainakin toistaiseksi, sillä kuka tietää, ehkä kiinalaiset toivomuslyhdyt toimivatkin ihan oikeasti;)

Kirjoitteli,

Henna

From: Hong Kong International To: Helsinki - Vantaa

Noin kolme kuukautta sitten eräänä unettomana yönä (ja niitä oli paljon ennen Hongkongiin lähtöä) kehittelin kauhuskenaarioita Hongkongista. Mitä jos en tykkääkään työstäni? Mitä jos koti-ikävä iskee? Mitä jos en tapaa ketään kivoja ihmisiä? Itseni tuntien (tai niin luullen), olin 100% varma että itken itseni uneen ainakin 10 kertaa ensimmäisten viikkojen aikana halatessani suomenkielistä kirjaa ja katsoessani kuvia poroista ja tuntureista.

Jos vaan olisin tiennyt kuinka väärässä olin. Mitä jos en tykkääkään työstäni? En muista päivääkään jona en olisi halunnut mennä töihin. Mitä jos koti-ikävä iskee? En muista ajatelleeni, että olisinpa nyt Suomessa. Paitsi kerran kävellessäni kotiin paahtavassa kuumuudessa taisin hetkellisesti toivoa olevani keskellä Suomen talvea.

Mitä jos en tapaa ketään kivoja ihmisiä? Ja tässä olin kaikkein eniten väärässä. Kolmessa kuukaudessa oon rakentanu sosiaalisen elämäni uudelleen täysin tyhjästä. Oon tavannut ihmisiä, joiden kanssa voin olla oma itseni. Ihmisiä, joiden kanssa haluan pitää yhteyttä vielä tulevaisuudessakin. 

Ennen lähtöäni luin ehkä 3 Hongkong opasta kannesta kanteen ja merkitsin asioita joita  haluan tehdä näiden kolmen kuukauden aikana. Halusin ainakin...

....Käydä Macaossa

....Käydä ainakin yhdellä vaellusreitillä

....Nähdä Big Buddhan

...Käydä Disneylandissa

 ...Nähdä Lan Kwai Fongin ("kerran")

Käydä Infinity Poolilla

 ...Viettää aikaa rannalla

 ...jos mahdollista, käydä Aasialaisessa conissa

...ja tietysti Victoria Peakilla

...sekä kokea Afternoon tean:

...ja ennen kaikkea oppia nauttimaan elämästä

Ja päädyin tekemään joka ikisen asian siltä listalta, monta niistä useammankin kerran. Mulle itselleni ehkä eniten tuli yllätyksenä se, miten paljon paremmin opin tuntemaan oman itseni. Opin että hei, mä oikeesti pystyn tekemään asioita. Opin hymyilemään useammin ja aidosti iloitsemaan pienistäkin asioista kuten siitä, että ovimies tervehtii mua joka aamu.

En oo puhunut paljon työstäni, enkä tule siitä puhumaan tulevaisuudessakaan ainakaan tässä blogissa, mutta täytyy kyllä sanoa että Hongkong oli oikea valinta myös uramielessä. Opin hirveästi uusia asioita niin yrittäjyydestä kuin markkinoinnistakin ja tiedän ehkä ihan vähän paremmin mitä haluan tulevaisuudessa tehdä työkseni. 

Kaiken kaikkiaan oon viettänyt ehkä elämäni tähän mennessä parhaan kesän. Se kesä päättyy huomenna koneen noustessa kohti Suomea. Tottakai se tuntuu kamalalta ja tuun varmasti ikävöimään tätä paikkaa mutta mun on aika lähteä kohti uusia seikkailuja! 

P.S En muuten vieläkään osaa kirjoittaa nimeäni kiinaksi vaikka oonkin lisänny ton hienon kuvan jokaiseen blogikirjoitukseen. 

Tai Long Wan ja ajatuksia lähtemisestä

Viikon päästä huomenna istun lentokoneessa kohti Helsinki-Vantaan lentokenttää. Viikon päästä huomenna näen rakkaan koirani sekä muun perheeni ja hengitän Suomen puhdasta ilmaa. Vaikka koko ajatus Suomeen palaamisesta aiheuttaa mulle päänsärkyä, oon silti tavallaan onnellinen että pääsen takaisin "rakkaaseen" kotimaahani.

Jo ennen kun lähdin Hongkongiin, olin sitä mieltä että mä en vaan kuulu Suomeen ja täällä 3 kuukautta asusteltuani oon entistä varmempi siitä, että mun tulevaisuus on ehdottomasti jossain muualla kuin Suomessa. Onko se Hongkongissa? Ehkä, ehkä ei, sitä ei voi kukaan vielä tietää! Oon kyllä 100% varma että palaan Hongkongiin vielä ainakin turistina, jollen pidemmäksikin aikaa.

Hongkong on siitä kiva paikka että vaikka periaatteessa asut suurkaupungissa, koko aluetta ympäröi ihan mahtava luonto. Viime viikon lauantaina lähdin kerrankin suunnitelman mukaisesti (aka ei nukuttu koko lauantai aamupäivää niinkun yleensä) kaverieni kanssa kohti Tai Long Wanin rantaa. Sinne piti kävellä n. 1,5 tuntia ja mun mielestä se oli todellakin sen arvoista.

Maisemia

Tai Long Waniin päästäkseen pitää ensin mennä Sai Kungiin, jonne pääsee jollain metro + minibussi yhdistelmällä tai sit voi mennä helpoimman kautta ja ottaa taksin niinkun me tehtiin. Sai Kungista matka jatkui toisella taksilla kohti paviljonkia, josta polku (tai asvaltoitu tie) kohti Tai Long Wania lähti.Taksimatka kyseiselle paviljongille oli aika jännä koska sinne meni tasan yhden auton levyinen tie, mutta autot luonnollisesti kulki kahteen suuntaan. Hui.

Lehmä?? Kiltti lehmä?

Portaita 

Polku oli aika helppokulkuista mutta sisälsi aika paljon jyrkkää nousua, joka n.40 asteen helteessä tuntui vähemmän kivalta. Polulla oli myös todella paljon vapaana kulkevia lehmiä jotka (onneksi) oli kesyjä koska kuuma sää ja jyrkkä polku ei todellakaan oo kiva paikka juosta pakoon agressiiviselta lehmältä. Itse rannalle laskeutui pitkä litania portaita, mutta ne portaat oli kaiken sen kiipeämisen arvoisia koska alhaalla odotti mitä upein (ja hiljaisin) ranta!

Siellä rannalla menikin sitten koko päivä vedessä lilluessa ja rannalla maatessa aina ilta seitsemään asti, kunnes otettiin speedboat takaisin Sai Kungiin. Speedboat oli myös aikamoinen kokemus, sillä kyseisessä paatissa ei ollut minkäänlaisia turvavöitä ja se kirjaimellisesti hyppi aaltojen päällä pilkkopimeässä. No, ainakin oli hauskaa:) Vaikka olin väsynyt, jatkoin silti Hongkongin viikonloppuperinnettä ja päästyäni kotiin ja vietettyäni n. tunnin suihkussa (enkä varmaan siltikään saanut kaikkea hiekkaa pois hiuksistani) suuntasin kohti ah niin tuttua Lan Kwai Fongia.

Vaikka oon asunut Hongkongissa nyt 3 kuukautta, en silti ollut koskaan kokeillut Hotpotia, ja kun huomasin että seuraavana tiistaina meetupissa oli hot pot event, en voinut muuta kuin osallistua. Hot pot on siis keskellä pöytää oleva kiehuva kattila, jossa kokataan itse kaiken maailman lihoja ja kasviksia. Mun suosikki oli tofu, koska en oikeastaan välitä kauheasti lihasta etenkään täällä, koska se on melkein pelkkää luuta ja kudosta.

Niin paljon ruokaa

Hot pot oli ihan jännä kokemus mutta jos ollaan ihan rehellisiä niin kerta riitti. Muhun ei vaan iskeny se, että samassa kattilassa keitettiin kanaa, kalaa, nautaa ja vaikka mitä muuta. Ilman pekingiläistä satay kastiketta mikään ei varmaan edes olis maistunut miltään. No, tulipahan kokeiltua:)

Eilen menin töistä suoraan Granville roadille, joka on tosi hyvä shoppailukatu ihan mun vieressä (arvatkaa muuten oonko käynyt siellä monta kertaa ennen? No en.) Siinä kaupoilla pyöriessäni kävelin paikallisen kotipizzan eli Paisanosin ohi ja bongasin tän...herkun? En uskaltanut maistaa.

Diabetes pizzan muodossa

Mulla on jäljellä enään 7 päivää ja niihin sisältyy aivan liian paljon kaikkea tylsää tekemistä, shoppailua sekä hyvästejä koska moni mun kavereista palaa kotimaahansa tässä kuussa. Aika vaan loppuu kesken.

Ehkä munkin on oikeasti aika palata kotiin:) Ainakin pariksi viikoksi, meinaan sain aika jännää sähköpostia Pekingistä ja tällä hetkellä näyttää siltä että BTBU kutsuu sittenkin kaikkien ongelmien jälkeen! Jee! Lisäinfoa odotellessa...

Viimeiset viikot Hongkongissa

Vaikka kuinka haluaisin jäädä tähän suurkaupunkiin ja jatkaa elämääni täällä, on kuitenkin pakko kohdata se tosiasia että kaikki hyvä loppuu aikanaan. Jotenkin uskomatonta että vajaa kolmen viikon päästä istun lentokoneessa 9 tunnin lennolla kohti Suomea. Tänään suuntaan töiden jälkeen vuokratoimistolle sopiin check outista niin, että ehdin lennolleni 15.8 klo 9.30 ja vaikka kuinka haluaisin vaan tehdä jotain hauskaa tänään, niin edessä on tavaroiden läpikäynti koska on aika laittaa laatikollinen tavaraa Suomeen:(

Oon kuitenkin yrittänyt pitää itseni kiireisenä, ettei Suomeen lähteminen masentaisi liikaa. Yhtenä torstai iltana suuntasin italialaiseen Design iltaan (ei, me ei menty sinne vaan koska siellä tarjoiltiin ilmaista viiniä.) Oli kiva pukeutua vaihteeks vähän hienommin ja edes esittää sivistynyttä hyvässä seurassa.

Pari kuukautta täällä asuttuani alkaa jo pikku hiljaa tuntea aika monta ihmistä. Hyvä juttu koska aina on seuraa, huono juttu koska niille kaikille pitää sanoa hyvästit parin viikon kuluttua. Paras puoli on kuitenkin se, että aina löytyy tekemistä. Lauantaina suuntasin toista kertaa Macauun, jossa sattui olemaan jonkinlainen tanssifestivaali. Oli siellä muuten Suomenkin joukkue, mutta en tiedä oliko ne oikeesti suomalaisia...

Macausta palattuamme suunnattiin LKF:lle johonkin olutfestivaaliin, tarkoitus oli lähteä aikaisin takas kotiin nukkumaan rankan matkapäivän jälkeen mutta palasin kotiin metrolla (joka muuten kulkee 6.00-1.00, ei en lähtenyt ennen yhtä) joten musta vähän tuntuu että suunnitelma ei onnistunu:D

♥

Tuli  muuten käytyä myös Victoria Peakilla toistamiseen, tällä kertaa tosin illalla ja täytyy sanoa että Hongkong on todella upean näköinen auringon laskettua. Peakilla oli hirvee määrä heinäsirkkoja joiden ääni kuulosti ihan auton hälytykseltä (tai sit se oli auton hälytysääni). Jatkettiin matkaa vielä yksille Tsim Sha Tsuihin ettei tarvinnu ottaa taksia metron sulkeuduttua. En muistanu ottaa kuvaa mutta iSquarella sijaitsevasta eyebarista on todella upea näköala. 

Yritettiin ottaa kuva jossa valot näkyy taustalla mut ei onnistunu;D

Loputon valomeri

Perjantaina pääsin työn puolesta käymään ani-comissa, joka on yks Hongkongin suurimmista coneista. Kokemus oli tosi mielenkiintoinen, koska vaikka mulla on pitkä historia cosplay-harrastuksesta takana ja oon käynyt Suomen lisäksi conissa myös Ruotsissa, Ani-com oli jotain ihan erilaista! tapahtuma järjestettiin isossa messukeskuksessa ja siellä oli standit niin Play Stationilla, X-boxilla, Sanriolla kun Marvelillakin sekä varmaan joka ikisellä jonkinlaista animea/mangaa julkaisevalla yrityksellä.

Flyer

Saatoin ihan vähän fangirlata

 Vaikka musta olikin hienoa nähdä paikallisia cossaajia, oli kyllä harvinaisen ärsyttävää kattoo niitä tilattuja pukuja. Noin sadasta cossaajasta ehkä yhdellä oli itse tehty puku. En tuomitse, mutta kun on kuuden vuoden ajan vääntänyt pukuja kuumaliimapalovammojen, viimeisen illan tuskan ja kyyneleiden kera, en jaksanut innostua niin paljon cossaajista. Vaikka mun cosplay/con-innostus on aikalailla kuollut, huomasin edelleen innostuvani suuresta Narutosta Jump Starsin standilla sekä hiljaa itkeväni nähdessäni pilalle takkuuntuneen peruukin. Kuka tietää, ehkä palaan rakkaan harrastukseni pariin Suomeen palattuani;)

Kuolin salaa innostuksesta

!!!!!

Juuri sopivan mittaisen conipäivän (3 tuntia) jälkeen suuntasin Causeway baylle työkaverini kanssa Wired coffeehen, jossa oli rajoitetun ajan käynnissä oleva Kumamoto kahvila. Ja se kahvi oli niin hyvää että melkein maistoin olevani Suomessa. Pitänee mennä uudestaan. Parasta oli kuitenkin se, että kahvi myös näytti supersöpöltä!

Ihana!

Kumamoto

Jatkoin matkaani lounaan jälkeen vielä shoppaileen ja sen jälkeen kotiin. Illalla suuntasin Kristinan luokse aloittelemaan iltaa ja siitä se sitten jatkuikin normaaliin Perjantai tyyliin myöhään. Huhhuh. Lauantain pyhitin täysin nukkumiselle vaikka suunnitelmissa olikin vaellusretki. Joskus pitää vaan olla yks päivä ihan rauhassa, eikö niin? Pesin pyykkiä, siivosin kämpän, kävin juoksulenkillä ja kaupassa ja ennen kaikkea rauhotuin. Elämä täällä on välillä vähän liiankin hullua:D

Sunnuntai aamuna heräsin 6.30 ja lähdin jälleen lenkille ennen kun suuntasin kohti Central Pier 10, josta lähti vene kohti merta. Kyseessä ei tietenkään ollut mikä tahansa vene, vaan kuuluisa junk boat! Olin halunnu junkille jo pitkään, joten olin todella innoissani - enkä turhaan. Vene oli ihan mahtava kokemus liukumäkineen kaikkineen ja oli tosi kiva päästä mereen uimaan.

girls♥

Vaikka veneellä oli hauskaa, oli se kuitenkin aika väsyttävää. Päätin kuitenkin jatkaa matkaa illalliselle johonkin päin LKF:ää ja siitä vielä hetkeksi Red Bariin hengaileen parhaassa kaveriporukassa♥ Oli myös aika hyvästellä Ela, joka on ollut tärkeä osa meidän porukkaa ja jota varmasti tulee ikävä. Illalla skypetin vielä parhaan ystäväni Karoliinan kanssa. Ikävä ♥