keskiviikko 21. tammikuuta 2015

Äitiä ikävä

Tutustuessani uusiin ihmisiin kuulen aika usein erään tietyn sarjan kysymyksiä. Olen kuullut sen useaan kertaan Hongkongissa, vielä useammin Kiinassa ja varmaan eniten täällä Kanadassa. Miten uskalsit lähteä niin kauas? Etkö ikävöi Suomea? Minulla tulisi kyllä äitiä ikävä. Yleensä vastaan jotain ympäripyöreää uskaltamisesta ja kerron ikävöiväni Suomea silloin tällöin. Aihe vaihtuu ja elämä jatkuu. Kuitenkin keskustelu saa minut aina miettimään näitä kysymyksiä.

Niin. Miten uskalsin lähteä? Ikävöinkö Suomea? Onko äitiä ikävä? Viimeisimpään on pakko vastata että on. Minulla on aina ollut aika läheiset välit koko perheeni kanssa ja ehkä vaikeinta koko ulkomailla elämisen aikana on ollut olla niin kaukana heistä. Skypetettyä tulee loppujen lopuksi aika harvoin lähinnä aikaeron vuoksi eikä Facebookissa tai Whatsapissa tule kirjoitettua niin pitkiä viestejä kun ehkä oikeasti pitäisi. Sama juttu pätee läheisimpiin ystäviini. Pitäisi varmaan oikeasti kysyä teidän kuulumisianne useammin. Sori. Yritän olla enemmän yhteyksissä!


Se, miten uskalsin lähteä tähän hulluun reissuun on kyllä mysteeri myös omalle itselleni (Onhan tämä oikeasti aika hullua? Kolme maata vuodessa? Haloo.) Muistan elävästi sen päivän kun Hongkongista tuli hyväksyntä ja kävelin koulusta kotiin. En muista kotimatkasta oikeastaan yhtään mitään. Menin kotiin, luin kaikki sähköpostit läpi ja ajattelin asiaa uudemman kerran. Hongkong? Pystyisinkö siihen? Päätin että pystyn. Sitten kerroin vanhemmilleni, joiden tuki on ollut ihan korvaamatonta viimeisen vuoden aikana. Ei kukaan 21-vuotias tähän yksin pystyisi. Kiitos isi ja äiti.

Juoksulenkillä täällä



Täytyy kyllä myöntää että välillä iskee epäilys omasta jaksamisesta. Kaikki tärkeimmät tukihenkilöt ovat sekä seitsemän tunnin aikaeron että 14 tunnin lentomatkan päässä ja olen itse sen verran omapäinen että sen “Hei nyt on vähän vaikeaa”-puhelun soittaminen on viimeinen asia jonka haluan tehdä, vaikka tiedän että kellonajalla ei oikeasti ole mitään väliä jos on oikeasti paha olla. Kukaan ei pakottanut minua lähtemään tänne eikä kukaan varmaan oikeasti kieltäisi minua tulemasta kotiinkaan, mikäli koti-ikävä iskisi niin pahasti.

..tai juoksulenkillä täällä, Ihan sama.



Pahaa oloa on onneksi aika helppo lievittää. Minua auttaa pitkä juoksulenkki, kahden tunnin salirääkki tai jonkun hyvän TV-sarjan katsominen Netflixistä. Jos kaikkien kolmen jälkeen tuntuu vieläkin pahalta, kannattaa soittaa kotiin tai tekstata kaverille. Ja Suomi-ikävä? Ei tarvitse kuin katsoa kuvia loskamössön täyttämistä kaduista eikä tee enää ollenkaan mieli palata sinne.

Vaikka jaksaminen ei aina olekaan helppoa, täytyy kyllä myöntää etten ole katunut tähän lähtemistä hetkeäkään. Tällaista mahdollisuutta ei kuitenkaan tule tässä elämässä toista kertaa, enkä varmasti epäröisi jos minulta kysyttäisiin että haluanko esimerkiksi lähteä Afrikkaan töihin opintojen jälkeen. Haluaisin. Ja lähtisin jos vain saisin mahdollisuuden. Juoksulenkillä voi meinaan käydä sielläkin.



maanantai 19. tammikuuta 2015

Thunder Bayhin tutustumassa

Vaikka on pakko myöntää, ettei Thunder Bayhin sopeutuminen ole ollut helpoimmasta päästä näin parin suurkaupungin jälkeen, täytyy kuitenkin sanoa että kun opin tuntemaan bussilinjat (joilla matkustan muuten ilmaiseksi näin opiskelijana..) ja tutustuin paremmin opiskelijoille tarjottuihin ilmaisiin palveluihin kuten 3 kerroksiseen Fitness-keskukseen ja kirjastoon, elämä helpottui huomattavasti.
Sleeping Giant


Myös opintojen alku on tehnyt elämästä aika paljon mukavampaa. Kurssien sisältö on ehdottomasti mielenkiintoisempaa kuin Kiinassa ja opettajien englanninkieltä on todella helppo ymmärtää (jostain kumman syystä..) Kurssien alkamisen lisäksi päälle puskee Suomen päästä lopputyön deadlinet ja muutama online kurssi, joten noin viikon sisällä elämäni on vaihtunut Netflix maratoneista takaisin täysipäiväiseen opiskeluun.

Täällä kummittelee ihan varmasti



Yksi parhaista puolista opintojen alkamisessa oli kuitenkin se, että pääsi tutustumaan muihin opiskelijoihin. Olen ainoa vaihto-oppilas International Business ohjelmassa, joten lähes kaikki muut opiskelijat ovat kanadalaisia. Onneksi kanadalaiset ovat todella mukavia ihmisiä ja heihin on todella helppo tutustua, joten muiden vaihtarien puuttuminen ei ole haitannut elämää ollenkaan.

City Hall


Sään “lämmetessä” -43 asteesta vain viiteen miinus-asteeseen olen myös saanut mahdollisuuden tutustua Thunder Bayhin vähän paremmin. Kävin katsastamassa Intercity ostoskeskuksen ja Algoman, jossa sijaitsee esimerkiksi suomalainen ravintola Hoito. En kuitenkaan jaksanut mennä sisälle asti joten se saa odottaa ainakin vielä vähän aikaa.

Ja yläkerrassa Finlandia klubi..




Mikäli Suomi-ikävä kuitenkin iskee, suomalaisuudesta ei ainakaan ole puutetta tässä pikkukaupungissa (joka on muuten lähialueiden suurin kaupunki?) Löysin nimittäin Hoidon lisäksi ainakin suomalais-skandinavialaisen ruokakaupan, skandinavialaisen ravintolan ja suomalaisen kirjakaupan. Lisäksi täällä on suomalaisiin lahjatavaroihin erikoistunut liike, johon olisin varmaan mennyt sisällekin, sillä henkilökunta puhuu kuulemma suomea, ellei se olisi ollut kiinni sinä sunnuntaina kun satuin kulkemaan siitä ohi.


Lihakauppa. Ihan selvällä Suomen kielellä!

Finnport



Muutenkin suomalaisuuden kyllä huomaa täällä ainakin ihmisille puhuessa. Lähes kaikilla, joiden kanssa olen puhunut on joko suomalaiset sukujuuret tai he ovat ainakin käyneet joskus Suomessa. Tuntuuhan se vähän oudolta Aasian jälkeen, jossa ihmiset hädin tuskin tiesivät koko maan olemassaoloa, mutta toisaalta ainakin se on tähän asti toiminut hyvänä keskustelun aloituksena!

Tervetuloa!


Suomalainen kirjakauppa heheh

Lunta on nyt muuten satanut ainakin viisi päivää putkeen ja täytyy sanoa että kyllä se tulee täällä ihan yhtä paljon korvista ulos kuin Suomessakin. Olisipa jo kesä.





maanantai 5. tammikuuta 2015

Metropolista minipoliin

Muiden suomalaisten juhlistaessa uutta vuotta istuin lentokoneessa kohti omaa uutta vuottani, joka tosin vaihtui 7 tuntia myöhemmin. En tosin juhlinut vain uutta vuotta. Juhlin myös uutta koulua, uutta kotia, uutta asuinpaikkaa tai no, uutta elämää?

Korealaista ruokaa ystäväni Peonyn kanssa Torontossa


Saavuin Thunder Bayhin kolme päivää sitten suunnilleen TKL:n bussin kokoisella lentokoneella vietettyäni ensin uuden vuoden Torontossa Hongkongissa tapaamani Peonyn kanssa, tarkennettakoon vielä että juhlin uutta vuotta Toronton Chinatownissa. Vähintäänkin huvittava yhteensattuma;) Toisaalta aivan loistava tapa päättää vuosi 2014!

Ravintola Toronton hotellin vieressä!
No, takaisin aiheeseen. Thunder Bay. En oikein tiedä mistä tämän kaupungin (tai kylän? Tai no, mikä onkaan) kanssa aloittaisi. Täytyy myöntää että täällä päässä iski ehkä elämäni pahin kulttuurishokki. Ensinnäkin koko kaupunki oli tänne saapuessani aivan tyhjä. Asuttuani melkein kahdeksan kuukautta Kiinassa olin todella ihmeissäni käveltyäni 1,5 kilometriä kauppaan törmäämättä yhteenkään jalankulkijaan. Tänään menin bussilla Walmartiin ja Intercity kauppakeskukseen ja bussissa oli ehkä 4 ihmistä minun lisäkseni.

Missään mitään??


Thunder Bay on muutenkin autoilijan unelmapaikka. Kaikki ravintolat ovat drive-in mallisia eikä jalankulkijoille ole aina edes jalkakäytävää. Liikennevaloja on todella vähän ja parkkipaikkoja on varmaan puolet kaupungista. Onneksi bussilla pääsee melkein joka paikkaan suhteellisen helposti.

Tämän kuvan ottamisen aikaan  mittarissa oli -38 astetta

Vaikka pikkukaupunkiin muutto kahden suurkaupungin jälkeen tuntuukin vaikealta ja myönnän, että näillä -30 asteen pakkasilla on jotain tekemistä negatiivisen ensivaikutelman kanssa, olen kuitenkin oppinut omaksumaan tietyn asenteen uuteen ympäristöön muuttaessani. Voin siis joko valittaa ja surkutella elämäni kurjuutta täällä jäätävässä pikkukylässä tai ainakin yrittää tehdä tästä elämäni parhaat neljä kuukautta. Nimittäin se neljä kuukautta ei lyhene valittamalla mihinkään. Päin vastoin. Aika kuluu liiankin nopeasti kun on hauskaa. Siitä minulla on enemmänkin kuin vähän kokemusta.




P,S Ehkä täällä Kanadassa kiinankielisestä nimestä voisi jo luopua.. ei? Ei.