Vielä hengissä

Aluksi haluan pahoitella jälleen pitkäksi venynyttä päivitysväliä. Jotenkin elämä täällä Haagissa on niin kiireistä, että rauhallinen koti-ilta alkaa olla harvinaisuus. Vaikka Netflix ja kotisohva kuulostavatkin todella houkuttelevilta, olen enemmän kuin tyytyväinen saadessani viettää aikaa sinänsä ihan viihtyisän kämppäni ulkopuolella.

Yksi monista expat-illoista

Marraskuun alku tarkoittaa minulle myös suhteellisen tiukkaan kuntosali-, juoksu- ja ruokarytmiin palaamista, sillä lokakuu meni enemmän tai vähemmän löysäillen. Uusi kuntosalini sijaitsee onneksi työpaikkani naapurissa ja kaverini sattuu käymään samalla salilla, joten motivaatiota siis ainakin riittää:) Syksyinen Haag on muuten ihanteellinen paikka juoksuharrastuksen jatkamiseen. Hyvässä kunnossa olevat, enimmäkseen valaistut juoksupolut alkavat aivan kotini vierestä ja kaikkialla on niin nättiä, että täytyy välillä pysähtyä nappaamaan kuva!

Pari viikkoa sitten kävin Expat-ryhmän kanssa piknikillä Haagin japanilaisessa puutarhassa (tai sen ulkopuolella, puutarhassa ei saa syödä!). Japanilainen puutarha sijaitsee Clingendaelin puistossa ja se on auki vain 6 viikkoa vuodessa. Siihen nähden, etten edes tajunnut koko paikan olemassaoloa vaikka asunkin sen vieressä, olin suhteellisen onnekas ehtiessäni käydä siellä. Puutarha on meinaan nyt suljettu ja aukeaa seuraavan kerran luultavasti huhtikuussa...

Kerrankin kuva musta jossakin!

Lokakuun alussa rohkaistuin postaamaan Suomalaiset Hollannissa- Facebook ryhmään puhuttuani kollegan kanssa siitä, kuinka harvoin täällä Haagissa oikeastaan törmää suomalaisiin. Selvisi, että kyllä meitä suomalaisia on tänne Haagiin eksynyt vähän useampikin. Sovimme siis tapaamisen Grote Marktille ja pääsin pitkästä aikaa puhumaan suomea muualla kuin toimistossa:) Pitänee sopia toinenkin tapaaminen.

Fun times

Suomalaisten tapaamisen lisäksi syys- ja lokakuuhuni on mahtunut ainakin Oktoberfest, muutamakin ruokafestivaali, pyöräretkiä Scheveningenissä, Expat-iltoja, valokuvaajan mallina olemista, pitkiä lauantaibrunsseja hyvässä seurassa, karnevaali Leidenissa ja lukematon määrä aivan mahtavia iltoja edelleen hyvässä seurassa.

Kansainvälistä porukkaa (ok puolet ausseja)

Halloween-viikonloppuna päädyin viimeinkin Rotterdamiin, johon meidän on pitänyt suunnata kaveriporukalla jo pitkään. Siellä järjestettiin Halloweenin kunniaksi Zombiewalk, joka oli kyllä erittäin mielenkiintoinen ja Halloweeniin sopiva kokemus. Tänäkään Halloweenina en jaksanut monen vuoden cosplay-harrastuksestani huolimatta panostaa Halloween-asuun suurista suunnitelmista huolimatta, joten menin zombiena muiden mukana.

Boo zombies

Voisin aina alkaa meikkaan näin

Vaikka elämä täällä Haagissa onkin ihanan kiireistä ja palkitsevaa, täytyy kyllä myöntää että koti-ikävä iskee aina välillä. Onneksi kaksoissiskoni saapuu tänne jo tämän kuun lopulla Missä X-pussin (paras ois) kanssa juhlistamaan syntymäpäiväämme. En oikeastaan malta odottaa, että pääsen esittelemään Haagia siskolleni, sillä viime vierailun jälkeen olen oppinut niin paljon uutta tästä paikasta.

 P.S No, I'm not going to make this blog bilingual/English. Use google translate if you really need to know what this is about or give me a call. Love you guys too♥

Sataa sataa ropisee

Kuukausi on taas vierähtänyt ihan huomaamatta! Kahden kuukauden jälkeen on kuitenkin kiva huomata, että Hollanti alkaa vihdoin tuntua kodilta. Pari viikkoa sitten näin Kanadassa tapaamaani hollantilaista tyttöä, joka asuu parin tunnin ajomatkan päässä Haagista ja häntä lainatakseni  elämäni on kyllä ollut aikamoista vuoristorataa siitä asti, kun päätin lähteä Hongkongiin työharjoitteluun. Siksi onkin kiva huomata, että elämä alkaa pikkuhiljaa tasoittua jatkuvan muuttamisen sijaan.

ilotulituksen mm-kisat

Elokuuhun on mahtunut kaikenlaista aktiviteettiä IKEA-reissusta Jazz- ja ruokafestivaaleihin, brasilialaiseen liharavintolaan ja ilotulituksen maailmanmestaruuskisoihin, eli olen ainakin pysynyt kiireisenä. Vaikka viimeiset viikot ovatkin olleet lähinnä sateisia ja ukkosmyrskyjen valaisemia, viikonloput ovat kuitenkin tätä viikonloppua lukuunottamatta pysyneet aurinkoisena. 

Ai konsertissa sataa? Varjot esiin! 

Yksi parhaista puolista Haagissa on ehdottomasti se, että täällä tapahtuu lähes aina jotain. Pari viikkoa sitten Jazz in de Gracht-tapahtumassa, jossa jazz-bändit soittivat kanaalin varrella livemusiikkia ja katujen varret olivat täynnä ruokakärryjä ja viime viikonloppuna päädyin ihan sattumalta Country/BBQ-festivaaliin. Vaikka countrymusiikki onkin Kanadan jälkeen “Hennan suurinhokit Top-10“ –listan kärkipäässä, oli festivaaleilla kuitenkin tosi kiva tunnelma!

Eilen olin koko päivän Embassy-festivaaleilla, joissa eri maiden suurlähetystöt esittelivät omaa kulttuuriaan ja myivät perinneruokiaan. Suomea ei valitettavasti kojujen joukosta löytynyt, mutta käväisin ainakin Kiinan ja Kanadan kojuissa muistelemassa vanhoja kotipaikkojani:)

Eksyin muutama viikko sitten myös erään Expat-ryhmän tapaamiseen, sillä Hongkongissa tapasin oikeastaan kaikki ystäväni sitä kautta. En siltikään mennyt tapaamiseen kovin korkein odotuksin, sillä Hollannissa vastaavat tapahtumat ovat usein enemmänkin verkostoitumiseen tarkoitettuja business-tapaamisia, mutta täytyy kyllä myöntää että kannatti todellakin mennä. Tapasin paljon uusia tuttavuuksia joiden kanssa olen oikeastaan viettänyt aikaa tapaamisen jälkeenkin. Pitää siis vaan uskaltaa.

Ei niin aurinkoinen Scheveningen..

On ollut myös hauska huomata kuinka helppoa hollannin kieli oikeastaan on. Ymmärrän lähes kaiken lukemani ja nykyään myös suurimman osan kuulemastani puheesta. Vaikeinta kielessä on kyllä lausumisen lisäksi kieliopista puuttuva logiikka. Hollantilais-kreikkalainen ystäväni koitti selittää minulle miten etuliitteet määräytyvät , mutta tulimme yhdessä siihen lopputulokseen, että ei siihen oikeastaan ole mitään sääntöä ja päätimme avata toisen viinipullon, sillä oikeastaan niillä etuliitteillä ei ole mitään väliä ainakaan ihan vielä.

Tot ziens!

Keskellä ei mitään

Jos kirjoitin viime postauksen 3,000 asukkaan pikkukylä Wawasta, tällä kertaa kirjoitankin sitten astetta isommasta kaupungista - nimittäin Torontosta. Lento kohti Suomea lähtee nimittäin tänään kello 16.40. Sain laukkunikin mahtumaan Air Canadan painovaatimuksiin tunkemalla noin puolet tavaroista vanhemmilleni. Heh.

Wawan kuuluisa hanhi

Ja koskahan ne kalat sitten alkaa pomppia??

Wawasta matka jatkui kohti Sault Ste. Marieta, jossa yövyimme reissun ensimmäisessä motellissa. Sault Ste. Mariesta lähtee silta kohti USA:ta, joka olikin oikeastaan kaupungin ainoa nähtävyys.

That's USA.

Vietettyämme yön Sault Ste. Mariessa suuntasimme jälleen kohti Trans Canadaa ja ajoimme toinen toistaan pienempien kylien (pienin taisi olla 400 asukasta..) läpi kohti Masseyta ja Sagamokin intiaanireservaattia, josta äiti oli varannut meille mökin järven rannalta.

Mökki oli kirjaimellisesti keskellä ei mitään, aivan upealla paikalla Lake Huronin rantakallioilla. Mökkiä vuokrannut Nathan myös kokkasi meille sekä haukea että muikkuja jotka oli kalastettu suoraan järvestä. Tulipa ainakin vietettyä vähän erilainen vappu tänä vuonna:)

Intiaanireservaatissa asumisen huomasi lähinnä Ojibway-kielellä kirjoitetuista kylteistä, mutta muuten reservaatti ei oikeastaan eronnut muista suurten järvien alueella sijaitsevista pikkukaupungeista.

Biidaaban Kihoonaagegamik?

Koska Masseyssä ei ollut edes ruokakauppaa, teimme päiväretken Masseyn naapurikaupunki Espanolaan, joka oli melkein suurkaupunki 5,700 asukkaansa kera. Espanolassa söimme lounasta pienessä kahvilassa, joka oli kuin suoraan 1960-luvun loppupuolelta lautasia ja ruokalistaa myöten, aivan kuin koko kaupunki.

Viimeinen pikkukaupunk,jossa majoituimme, oli (jopa) 6.700 asukkaan rantakaupunki Parry Sound. Ajoimme Parry Soundiin osan matkaa metsän keskellä kulkevia pikkuteitä, joissa näimme muun muassa majavia, peuroja ja pesukarhun. Kävimme pari päivää sitten myös Toronton eläintarhassa mutta luonnonpuistossa ajaessa eläimiä näkyi kyllä todella paljon ihan vapaanakin. Onneksi karhun näkeminen jäi kuitenkin sinne eläintarhaan, vaikka mökkiä vuokranneen Nathanin mukaan viime kesänä karhu oli yrittänyt tulla mökin keittiön ikkunasta läpi...

Vaikka olinkin Thunder Bayssa tottunut kanadalaisten small talk kulttuuriin, näissä pikkukaupungeissa se on jotenkin vielä astetta tuttavallisempaa. Parry Soundissakin hotellin  vastaanoton työntekijä kertoi minulle muun muassa joulukuussa saamastaan sydänkohtauksesta ja talvikenkiensä epämukavuudesta. Okei.